Sunday, September 30, 2018

Kaverisuhteiden dynamiikasta retkeillessä


Viime blogitekstissäni kirjoitin syysretkeilystä ja rohkaisin lopussa lukijoita pyytämään kaveria lähtemään mukaan vaikkapa laavulle yöksi. Tässä blogitekstissä ajattelin jatkaa tästä aiheesta vielä jonkin verran.

Retkeilyharrastuksen parissa vuosien varrella on tullut pantua merkille, että kaverisuhteen dynamiikka on jollakin tapaa erilainen, kun ympäristö ja käsillä oleva aktiviteetti vaihtuu radikaalisti. Meillä kaikilla vähän retkeilyä harrastavillakin on varmasti kavereita, joiden kanssa vietetään aikaa aivan kaiken muun paitsi retkeilyn merkeissä. Jatkankin edellisessä blogitekstissäni ilmoille heittämääni rohkaisua vielä pidemmälle ja ehdotan, että pyydätte laavulle mukaan sellaisen kaverinne, joka ei edes retkeilyä harrasta.

Tietenkään kaikki eivät tällaiseen ehdotukseen ota tarttuakseen, koska saattavat kokea esimerkiksi jotkin retkeilyyn liittyvät askeettisuudet liian epämiellyttävinä. Jotkin saattavat johtua puhtaasti väärinkäsityksistä, mutta laavuyön ehdottamisen kaverille ei tulisi kuitenkaan muuttua epätoivoiseksi ja ärsyttäväksi inttämiseksi tai suostutteluksi. Saatikka sitten uhkailuksi ja kidnappaamiseksi. Joillekin retkeily ja siihen liittyvät tosiasiat yksinkertaisesti ovat edes ajatuksen tasolla sietämättömiä tai vastenmielisiä, eikä sen takia tulisi ryhtyä kaverisuhteitaan pilaamaan. Varsinkaan kun sellaisia kavereita kyllä riittää, jotka saa suhteellisen helposti ehdotuksesta innostumaan.


Sama kaveri, jonka kanssa sosiaaliset kanssakäymiset yleensä sijoittuvat tuopin äärelle kaupungin pubeissa tai kaveriporukan bileissä ja jonka on tottunut sellaisessa ympäristössä muistamaan jatkuvasti vitsiä heittävänä ja ns. kevyistä ja helpoista aiheista keskustelevana kaverina, saattaa tulien äärellä vakavoitua puhumaan syvällisemmistäkin aiheista.

Laavulla, tulien äärellä on helpompaa ja luontevampaa kohdata se sama kaveri paljon henkilökohtaisemmalla tasolla, kun kaikki kaupungin kiire ja meteli, sekä ylipäätään kellonaikoihin sidottu ympäristö loistaa poissaolollaan. Monesti tulilla istuessa syntyy paljon syvällisempiä keskusteluja. Luonnonhelmasta löytää usein myös uudenlaista perspektiiviä ja oivallusta oman elämänsä huoliin. Tämä ei vaadi välttämättä edes keskustelua, vaan pelkkä tuleen, järvelle tai tähtitaivaalle tuijottaminen ilman kiireen häivää ja kaupungin hälinää riittää. Tätä on luontoharrastusten tarjoama terapeuttinen vaikutus ihmiselle parhaimmillaan, eikä se ole vain jotain, mitä jotkin harvat voivat saavuttaa, vaan se on kunkin retkeilyä harrastavan kohdalla jatkuvasti toistuva ilmiö.

Ja juurikin siksi, että puheenaiheet ovat yleensä erilaisia ympäristön ja käsillä olevan aktiviteetin radikaalisti vaihtuessa, tarjoutuu nimenomaan mahdollisuus molemmille osapuolille oppia tuntemaan se kaveri sieltä kaupunkiympäristöstä hieman paremmin. Parhaimmillaan se syventää kaverisuhdetta ja siinä ohella voi onnistua auttamaan kaveria löytämään hyvän harrastuksen, sekä aiemmin mainitsemani luontoharrastusten tarjoaman terapeuttisen vaikutuksen hyödyn.

Tulien äärellä istuskellessa tai rantakalliolla järvelle tuijotellessa ei myöskään tarvitse olla koko aika äänessä. Kaupungissa kiusaantuneen hiljaisuuden tunteen aiheuttava hiljaisuus on luonnonhelmassa kiusaantuneen sijasta aivan luonnollisen tuntuista. Juuri ne hiljaiset hetket antavat tilaa löytää ne jo kahteen kertaan yllä mainitsemani terapeuttiset hyödytkin.

Jos saat jonkin kavereistasi lähtemään mukaasi, saatatte palata reissulta kotiin, ei pelkästään rentoutuneina siitä kiireettömästä ajanvietosta tulien äärellä, vaan myös läheisempinä ystävinä kuin reissulle lähtiessänne.

Friday, August 31, 2018

Syksy - paras vuodenaika istua tulilla



Poikkeuksellisen (ja tuskallisen) kuuma kesä alkaa vihdoin olla lopuillaan ja kesä kääntyy kohti syksyä. Lämpötilat laskevat siedettäviin lukemiin ja illat pimenevät. Kun ilma viilenee, alkaa kasvillisuus hiljalleen pukeutua lämpimiin väreihin.

Kulunut kesä oli itselleni lämpötilojen puolesta hirvein kesä tähän mennessä. Siksipä erityisesti tänä vuonna toivotan syksyn tervetulleeksi erittäin huojentunein tuntein. Löydän itseni entistä useammin haaveilemasta laavulla yöpymisestä, sekä nuotiolla istumisesta pimeässä, viilenevässä syysillassa.

Osa karsastaa laavulla yöpymistä kesällä hyttysten vuoksi. Syksyn tullen ei kuitenkaan tarvitse enää kenenkään empiä laavulla yöpymistä siitäkään syystä. Vaikka lämpimästä pitäisikin, niin viilenevät illat eivät ole nekään ongelma, kun vain pukeutuu sopivasti. Kylmän sentään voi pitää loitolla nimenomaan oikein pukeutumalla, toisin kuin paahtavan kuumuuden.



Nuotiolla istuskellessa pimeyden ympäröimänä tunnelma on aivan omanlaisensa verrattuna valoisan kesän nuotiolla istuskeluihin. Nuotion antama lämpö on tervetulleempi ja tuleen tuijottelun hypnoottinen olo tuntuu ottavan vallan herkemmin.

Ruskan tiukentaessa otettaan kasvillisuudesta luonto tarjoilee jälleen silmäkarkkia ja erityisesti meille, jotka kulkevat luonnossa kamera kädessä. Keltaisten ja ruskeiden lehtien leijaillessa maahan kantarellit, sekä suppilovahverot ovat vaikeampia löytää, mutta jokainen sienestäjä tietää kyllä, että hetken metsässä käveltyään silmät pääsevät kyllä sille tietylle taajudelle, jolloin kantarellit alkavat erottua herkemmin lehtien seasta ja aivot sulkevat näkökentästä kaiken muun. Sienestäminen onkin yksi mukavimmista asioista, joita yhdistää retkeilyyn syksyisin.





Viileämmät säät mahdollistavat retkeilyssä myös entistä laajemman repertuaarin vaihtoehtoja sen suhteen, mitä ottaa mukaan evästarpeiksi. Osittain juuri tästä syystä nimenomaan syksyisin retkeillessä on itse tullut panostettua leirissä enemmän ruuanlaittoon. Henkilökohtaisia suosikkeja ovatkin esimerkiksi naudan entrecote-pihvit tulilla paistettavaksi, sekä (kirjo)lohi tulilla loimutettavaksi.

Maailmassa on vain harvoja asioita, jotka voittavat pimeänä syysiltana laavun nuotiopaikalla istumisen hyvässä seurassa, tuleen tuijotellen ja vaikkapa hyvällä punaviinillä hetkeä juhlistaen. Syksyn tullen - ja varsinkin tällaisen kesän jälkeen - nekin harvat asiat voi siirtää myöhemmäksi ja keskittyä nauttimaan luonnosta ja sen hetkessä ohikiitävästä tarjonnasta juuri nyt.

Nykäise kaveriasi hihasta ja kokeilkaa löytää kalentereistanne vapaa viikonloppu. Etsikää sopivan etäisyyden päästä muutamia laavuvaihtoehtoja ja lyökää lukkoon vaikkapa yhden yön reissu. Jotakin pitää mennä todella pieleen, että tällainen reissu ei jättäisi molemmille sellaista oloa, että "hitto, pitää tehdä tätä useammin."

***


Parhaat tulipaikat ja laavut lähiseudulta voi löytää esimerkiksi Tulikartan ja Laavu.org:in kautta.

Tuesday, July 31, 2018

Kännykkäkuvia vuosien varrelta

Tämän vuoden vaellusreissusta palattu kotiin ja lomat lusittu ihan näillä näppäimillä. Reissusta jäi käteen paljon painavaa sanottavaa, mutta siitä sitten enemmän kun sen aika on.

Osa on ehkä Instagramin kautta seuraillutkin jo, mutta jos et ole käynyt katsomassa, niin sieltä löytyy joitakin kännykkäkuvia, joita reissusta latailin nettiin kun oli riittävästi kenttää.

Kännykkäkuvista päästäänkin tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen. Ostin siis juuri ennen vaellusta uuden puhelimen ja siirtelin vanhasta puhelimesta kuvat ja muut tiedostot kotikoneelle. Vanhoja kuvia läpi käydessäni ajattelin, että näitä voisi pistää blogiinkin, joskin järkkärillä olen hoitanut sen varsinaisen valokuvaamisen ja luurikuvat on räpsäisty lähinnä dokumentatiivisemmassa mielessä. Uudessa puhelimessa kamera on onneksi hieman parempi laadultaan. Aiemman puhelimen kameran surkeus korostui mitä hämärempää oli. Toisin sanoen jo ihan päiväsaikaan sisätiloissa tuli utuisia kuvia, jos ei aurinko paistanut täysiä suoraan kuvattavaan kohteeseen. Otollisissa olosuhteissa silläkin joskus sai silti muutaman tarkan ja värikkään kuvan.

Alla siis läjä informaatio- ja viihdearvoltaan, sekä kuvanlaadullisesti vaihtelevia kuvia vuosien varrelta.


2016 vappua vietin treenaillen takaheittoja Pyhäjärven rannalla.

Kolossaalinen hauki Tohloppijärvestä.

Entinen puhelimen taustakuva, jonka räpsäisin Pöyrisjärven erämaassa 2016.

Pöyrisjärven erämaa.

Jokin kiitäjä ilmeisesti. Kookas ja kaunis.

Paistunturinerämaassa 2017.

Aurejärvi. Erittäin tuttu järvi lapsuudesta.

Birgitanpolulta kuvaava otos. Alue on pyhitetty retkeilytarkoituksiin, vaikkakin osa tuntuu pyhittäneen sen henkilökohtaiseksi kaatopaikakseen. Ylläoleva näky ei ole mikään poikkeus.

Pyhäjärvellä.

Saalista metsälammelta Parkanon suunnalta.

Roine.

Kaldoaivi 2015.

Sadetta pidellen teltassa Kaldoaivissa 2015. Kattohyllyllä sukkia kuivumassa ja bluetooth-kaiutin pitämässä seuraa.

2015 Kaldoaivi.

2015 Kaldoaivin reissulta jäi käteen - tai siis jalkaan - tämän näköiseksi äitynyt jälki, jota lääkärissä epäiltiin jänisrutoksi. Lähti antibiooteilla, vaikka hento jälki polvitaipeeseen taisi jäädä loppuiäksi.

Niitä harvoja otoksia, kun valoa sattui olemaan tarpeeksi terävään kuvaan.

Majavan henkilökohtainen Olkiluoto. Valmistunee vuonna 2030. Ehkä.

Allekirjoittanut ja puoliso Tohloppijärven jäällä kävelyllä purevalla pakkassäällä.

Henkilökohtainen suosikkini kalaruokien suhteen: kirjolohesta itse tehty seljanka. Suosittelen!


Saturday, June 30, 2018

Vaellus 2018


Kuten tavallista, niin kesän vaellusreissun suunnittelu alkoi hyvissä ajoin alkutalvesta. Tuli suunniteltua useita erilaisia reittejä Kaldoaiviin, sekä Tarvantovaaran erämaahan, joista ensin mainittu lopulta valikoitui lopulliseksi kohteeksi.

Alunperin lähtijöitä oli neljä, mutta useiden ikävien sattumusten kautta kokoonpano kariutui kahteen henkeen, joka myös samalla torpedoi aiemmin kaavaillun lennon erämaahan Sevettijärveltä, sillä kahteen mieheen lento tulisi vähän turhan hintavaksi.

Ensimmäistä kertaa siis näin pienellä miehityksellä matkassa, mutta tuskinpa se estää vaelluksesta nauttimista!

Kuten aiemmassa postauksesta jo kävi ilmi, niin reissukaveri on kalamiehenä ottamassa vasta ensiaskeliaan, jonka johdosta kävimme Seitsemisen Teerilammella yhden yön reissulla, jossa kaveri sai tuntumaa hieman harrastukseen ja välineisiin. Taitojen hiominen jatkuu vielä reissullakin, jossa ne toivon mukaan pistetään koetukselle useaan otteeseen harjusten ja taimenten toimesta. Parit blogiinikin raportoidut vaellusreissut kaveri on ollut mukana patikoimassa, joten sen suhteen kokemusta on.


Tämänkertaisen vaelluksen kohteesta ja päämääristä


Blogin pitkäaikaisemmat lukijat ovat lukeneetkin jo vuonna 2015 miten kuvailin Kaldoaivia ennen vaellusta, sekä raporttini tuon vuoden reissusta, joten tässä en siitä sen enempää kirjoittele.

Päämäärät ovat jälleen hyvin pitkälti kalastuspainotteiset. Teoriassa suunnitellun reitin varrella olevat vesistöt tarjoavat mahdollisuudet niin harjukseen, rautuun, taimeneen, kuin loheenkin. Eri asia sitten on, että mitkä ovat olosuhteet ja onnistaako kalamiehiä lainkaan.

Omalla kohdalla toiveissa olisi vihdoin saada se ensimmäinen mittataimen, mutta muutoin toiveeni menevät enemmänkin siihen, että kaveri saisi kalastuskokemuksen lisäksi saalista ja siten hieman enemmän kipinää kalastusharrastuksen jatkamiseen.

Tällä kertaa luvassa on ruhtinaallisesti yksi yöpyminen tuvassakin jossakin vaiheessa reissua. Tarkemmin en tälläkään kertaa reittiämme avaa blogissa, mutta tuolla suunnalla kulkeneet tunnistavat varmasti osan paikoista sitten kuvista.

Luvassa on myös allekirjoittaneen ensimmäinen vaellusreissu yöttömässä yössä. Lapissa on kyllä tullut käytyä tuohon aikaan, mutta ei kuitenkaan vaellusreissulla.

Viime kesän reissusta poiketen nuotiomateriaalia on paremmin tarjolla siinä mielessä, että puuta on - tavallaan. Kaldoaivin kirouksenahan on hallamittarin tekemät laajat tuhot, joten iso osa puustosta on pystyyn kuollutta ja lahoa koivua. No, saimme kuitenkin Paistunturin vähäpuisella seudulla useammat iltatulet aikaan, niin ei tämä huonommin ainakaan voi tällä reissulla mennä!

Kaldoaivin taimenta halsterissa


Muonituspuoli


No niin, tämän otsikon alla onkin tämän postauksen tylsin tekstisisältö. Pääruuat tällä reissulla tarjoilee Blå Band. Ei sentään sponsorin muodossa, mutta kuitenkin tällä kertaa päätimme kokeilla vetää koko reissun Blå Bandin retkimuonilla. Yhtenä syynä helppous, kun ruuanlaitossa ei synny tiskiä, kun riittää pelkkä veden keittäminen ja sen kaataminen pussiin, jonka jälkeen muutaman minuutin odotus. Toinen syy on tietty se nopeus. Leirin pystyttämisen jälkeen ei kauaa mene, kun keittää vain vedet ja hetken päästä voi jo tunkea muonaa ruokatorvea kohti, jolloin pääsee nopeammin kalaan!

Blå Bandin retkimuonaa

Työt ovat vieneet aikaa ja miehestä mehut sen verran tehokkaasti viime aikoina, että tehtävää ja ostettavaa on vielä aivan hemmetisti, vaikka reissu häämöttää jo parin viikon päässä. Pitäisi tässä viikon sisään suunnitella vihdoin mitä ostaa aamupalaksi ja välipaloiksi, joten niistä ei paljoa kerrottavaa tässä ole. Ensi viikonloppuun jää myös ensimmäinen testipakkaus. Hirvittää, kun ei koskaan ole ollut näin myöhässä näiden asioiden kanssa. Ehkä nämä tästä kuitenkin suttaantuu.


Mitä lähtee mukaan?


Tällä kertaa mukaan lähtee haspelivehkeet ja perhovehkeet jäävät kotiin. Niin vähän on viime reissuilla saanut itsensä keskittymään perhohommiin erämaassa, että päätin tehdä tämän ratkaisun, kun kaveriakin opastan samalla itse virvelikalastuksen suhteen.

Joitakin uusia Vibraxin ja Loton lippoja on vieherasiaan tiensä löytänyt, mutta ei mitään erikoisempaa kalastusvälinerintamalla, että erikseen siitä pitäisi mainita.

On tullut ostettua parit kevytuntuvatakitkin, joista toinen lähtee reissuun mukaan leiriolosuhteisiin lämmikkeeksi. Myös parit merinovillapaidat on tullut ostettua ja vielä pitäisi tilata merinovillaiset pitkätkalsarit. Merinovillarepertuaaria laajennettuani tällä kertaa fleeceä ei näillä näkymin taida lähteä enää mukaan kuin yksi paita. Ehkä ensi kesän reissulla ei sitten enää sitäkään.

Instagramissa blogiani seuraavat tietävätkin, että mukaan lähtee ensimmäiselle reissulle itselleni joululahjaksi ostamat kengät, eli Meindlin Dovre Extreme Widet. Instagramia kannattaakin käydä reissuni aikana tsekkailemassa, koska sinne saattaa välillä ilmaantua kuvia suoraan tunturista!

Ostoslistalla on vielä mm. uudet säärystimet, jousivaaka, uusia ziplock-pusseja, uusia drybageja, uusi puhelin ja uusi varavapa. Kyllä tässä vielä kiireiset pari viikkoa tulee, kun kesäloma alkaa vasta käytännössä sinä päivänä kun auton keula suunnataan kohti pohjoista.

Vielä siis pitäisi jaksaa pari viikkoa - tai jos sen oikein optimistisesti haluaa laittaa, niin 10 päivää - töissä ennen reissuun lähtöä. Miten lie työtapaturmariskin laita, kun miehen toinen jalka on jo selvästi Kaldoaivissa...

Auringonlasku Kaldoaivissa

Thursday, May 31, 2018

Oi, Teerilampi, Teerilampi, oisit voinut olla anteliaampi

Kesäkalastuskauden avaus venähti vielä viime vuotistakin pidemmäs, mutta suuntana jälleen Teerilampi ja kohdekalana tietenkin kirjolohet.

Pääasiallinen syy reissulle oli kuitenkin kaverin ohjastaminen kalastuksen lumoihin, koska hänen kokemuksensa kalastajana on jäänyt lähinnä onkimiseen mökillä hyvin satunnaisesti ja myöhemmin kesällä suuntaisimme kaksin kalastuspainotteiselle reissulle vajaaksi pariksi viikoksi Lapin erämaille.

Ennen Teerilammelle suuntaamista piti kuitenkin ensin saada kaverille itse välineistö kuntoon, joten kävimme perjantaina visiitillä Motonetissä ja Hong Kongissa. Sopuhintainen setti saatiin kasaan Berkleyn Twilight Travelilla (213cm, 2-20g), Daiwan Ninja Black Gold Editionilla (2000), Wake Fast Touch-kuitusiimalla, lukkoleikareilla, kaksipuoleisella vieherasialla, sekä läjällä vieheitä.

Pikakelauksella perjantain ostosreissusta Teerilammen rantaan saapumiseen lauantai-iltapäivänä. Autopaikalla eräs nuorimies hypisteli kalastusvälineistöään. Utelin oliko tullut mitään, mutta kuulemma oli vasta hiljattain saapunut itsekin paikalle. Ostelimme Teerilammelle puhelimien välityksellä vuorokausiluvat auringon paahtaessa armottomasti taivaalta ja suuntasimme kohti lammen toista päätä, jossa laavukin sijaitsee. Jätimme kalastusvälineitä ja kameraa lukuun ottamatta kaiken toistaiseksi autolle, koska tässä vaiheessa oli vielä epävarmaa, että missä päättäisimme yöpyä.

Pitkospuita kävellessämme ohitimme pari helteessä kalastavaa ukkoa, joilla ei ollut toistaiseksi kertynyt tuolta päivältä kuin kokemusta. Teerilammen rannalla sijaitsevan vuokramökin porukka oli kuulemma saanut ainakin yhden kirjolohen.



Teerilammen toiseen päähän päästyämme astelimme rantaan, annoin kaverille muutaman neuvon ja ryhdyimme viskomaan vieheitä veteen. Minä suhteellisen itsevarmana viime vuoden Teerilammen reissun jäljiltä punaista Lottoa viskoen ja kaveri enemmänkin uusiin välineisiinsä totutellen.

Viskominen jatkui tovin jos toisenkin, kun mökin suunnalta kuului huutoa ja katseeni äänenlähteeseen suunnattuani verkkokalvoni välittivät aivoihin viestin, joka rekisteröi ihmisolennon haavaamassa kalaa vedestä. Eivät tainneet ahventa haavata. Kirjolohi oli siis ainakin jokseenkin syöntipäällä.

Hetken kuluttua viehettä jo vedestä nostaessani ylös koukkuun tarttui ahven. Kalahan sekin, mutta ahvenen perässä ei nyt oltu, joten irrotin kaikki kolme koukkua ahvenen suusta varoen ja päästin sen nauttimaan vapaudestaan.



Heittoja, heittoja, heittoja ja lisää heittoja heittojen perään. Aurinko porotti sen verran kovaa, että juomapullot lopulta tyhjenivät, joten oli tarve käydä autolla täyttämässä pullot vedellä. Pitkospuita pitkin kävellessämme rannalle oli saapunut keski-ikäinen nainen perhoa heittämään.

Autolla vettä tankattuamme ensin janoon ja pullot vielä täytettyämme lähdimme kävelemään takaisin lammen toiseen päähän. Hieman ennen laavua huomasimme, että laavulle oli ilmaantunut porukkaa ja nuotio paloi, vaikka oli metsäpalovaroitus.

Paikalle oli saapunut toista rantaa kiertäen keski-ikäinen pariskunta teini-ikäisen poikansa ja koiran kanssa. Poika kalasteli, kun muu perhe nautti selvästi olostaan kesäpäivän paahteessa luonnonhelmassa. Nuotio hieman ärsytti, mutta päätin toistaiseksi pitää kieleni kurissa, kun perheen isä kyseli oliko tullut kalaa.



Palasimme sen oleellisen äärelle, eli viehettä viskelemään. Kaverikin käytti ahvenen pinnan yläpuolella ja päästi sen sitten menemään.

Lukuisten paikanvaihtojen ja heittojen jälkeen siimani päässä kävi pikaisesti jokin, joka veti pienen hetken siimaa, käväisi pinnalla vettä loiskauttamassa ilmaan ja jatkoi sitten menojaan. Molskahdus heitti sen verran vettä ilmoille, etten voinut kuitenkaan olla aivan varma kalalajista. Muutaman pikaisen yrityksen jälkeen palasin laavulle hetkeksi, jolloin perheen isä kyseli sammuttaako nuotion vai jättääkö meille palamaan, jolloin totesin, että sammuttakaa vain, koska on metsäpalovaroitus, josta syystä me käymme lämmittelemässä omat ruokamme keittokatoksella. Perheen vanhemmat hieman hätkähtivät ja kävi ilmi, etteivät he tienneet, että metsäpalovaroituksen aikana ei saa tehdä tulia nuotiopaikalla.

Vaihtelimme muutamat sanat lisää ja kävi ilmi, että perheen poika oli saanut myös kirjolohen aiemmin. Lyhyehkön juttutuokion jälkeen he lähtivät suuntaamaan kohti kotia ja me jäimme itsepäisesti yrittämään onneamme. Muutamia ahvenia seuraili välillä rannan läheisyydessä vieheitämme ja muutama kävi koukkuunkin vielä kiinni, mutta kirjolohet vain molskauttelivat aina sen verran kaukana, ettei heittoetäisyyden riittävyys tullut kyseeseenkään sen hetkisiltä sijoiltamme.

Taivas meni hetkeksi pilvien peittoon ja viileä tuuli alko puhaltamaan pohjoisesta. Aluksi säänvaihdos oli erittäin tervetullut, mutta illan hiljalleen viiletessä, t-paidassa kalastellen alkoi lopulta tulemaan sen verran vilpoista, että päätimme lopulta lähteä hakemaan lisää paitaa päälle ja makkaraa paistamaan keittokatokseen, kun nälkäkin alkoi painaa. Hieman harmitti lähteä, sillä hieman ennen lähtöämme vedenpinta tyyntyi lähestulkoon peilityyneksi, joka kaiken järjen mukaan sai hyönteiset uskaltautumaan vedenpinnalle tanssimaan ja siten mahdollisesti kalat paremmin syönnille.



Keittokatoksella pääsimme helpolla, kun aiemmin tapaamamme nuorimies oli tyttöystävänsä kanssa juuri saamassa ruokiaan valmiiksi ja hiillos jäi meille käytettäväksi.

Jutustelimme jälleen kalansaannista, mutta häntäkään ei ollut lykästänyt. Aiemmin tapaamamme perhokalastaja oli kuulemma karkuuttanut pari kirjolohta ja lopulta saanut yhden ylöskin. Totesimme, että ikävä kyllä nyt taitaa olla samaan aikaan syöntipäällä sekä kalat, että kalamiehet.

Makkarat syötyämme otimme rinkat matkaan ja palasimme laavulle. Laavun sijasta päätimme kuitenkin pystyttää teltan, koska se oli kuitenkin tarkoitus tehdä joka tapauksessa jossain vaiheessa reissua ihan jo siksi, että kaveri saa kosketuspintaa tulevan Lapin reissun ajan väliaikaisena kotina toimivaan asuntoon. Kuten tavaksi on tullut, niin teltan pystytettyämme laittelin valmiiksi myös makuualustat, makuupussin ja tyynyn, jotta väsymyksen yllättäessä ei tarvitse kuin käydä telttaan makuulle ja nukahtaa.

Näistä ei ollut tällä kertaa apua

Heittelimme vielä jonkin aikaa, kunnes pitkään jatkunut seisoskelu ja kävely alkoi painaa sen verran, että istahdimme nuotiopaikan penkeille juomaan oluet. Eipä pitkääkään aikaa kulunut, kun totesimme nukkumaanmenon olevan tosiasia ja kävimme vaakatasoon makuupusseihimme.

Aamulla heräilimme kahdeksan aikoihin ja keittelimme ensitöiksemme Trangialla vedet aamukahveja varten. Niukahkon aamiaisen jälkeen palasimme jälleen kalastuksen pariin, mutta sama tarina vain jatkui. Ei rantavedessä viehettä seuraavaa ahventa erityisempää tapahtumaa.

Uusi sukupolvi

Puolenpäivän aikaan pakkasimme tavaramme ja palasimme autolle. Suuntasimme vielä keittokatokselle tulet laittamaan makkaroille ja odotellessa yrittämään vielä viimeiset kerrat onneamme kirjolohien suhteen. Vaan ei, niin ei. Lopulta keskityin enemmän kävelemään kameran kanssa lähitienoolla, kuin vapaa heiluttamaan, kunnes palasimme autopaikalle autoja pakkailemaan. Menopelit pakattuamme jäimme vielä hetkeksi juttelemaan, kunnes päätimme lähteä kotejamme kohti eri suuntiin. Kaverille toki kertyi hyvää kokemusta, vaikkakin kirjolohi siiman päässä olisi kerryttänyt vielä parempaa kokemusta. Viimeisessä kuvassa kiteytyykin sopivasti allekirjoittaneen kesäkalastuskauden 2018 avaus: