Monday, July 22, 2019

Real Turmat Beef and Potato



Tähän annokseen lisättiin 4 dl vettä. Noin kymmenisen minuuttia odottelua ja annos oli valmis.

Ensimmäinen aistimus tapahtui verkkokalvojen läpi. En tiedä mitä odotin, mutten jostain syystä tällaista sosemaista annosta. Ei sillä, että se olisi sen enempää negatiivinen kuin positiivinenkaan seikka.



Tuoksu on hyvä ja huomaan siinä päällimmäisenä lantun ja porkkanan, jotka myös ensimmäisellä lusikallisella annoksessa maistuvat. Ja jotta en puhuisi aivan mitä sattuu, piti vielä tarkistaa ja annos tosiaan sisälsi kuin sisälsikin lanttua. Normaalisti en ihan hirveästi fanita lanttua, mutta tähän se sopii ja yllätin itseni toivomalla, että sitä olisi voinut olla enemmänkin tässä annoksessa - samoin porkkanaa (josta toki pidän yleensäkin).

Porkkananpalaset olisivat parempia isompina, mutta on tietenkin ymmärrettävää, että porkkana on pienempinä paloina tällaisessa pakastekuivatussa retkimuonassa aivan käytännön syistä.



Suolaisuus annoksessa on sopiva. Lisätty vesimäärä tuntui olevan sopiva, sillä yhtäkään rapeahkoksi jäänyttä palasta ei hampaisiini osunut. Tosin, toisin kuin Chili Con Carnen kohdalla, sekoitin tätä huolellisemmin ennen pussin sulkemista muonaa hautumaan laittaessa.

Oikeastaan ainoa asia, joka tämän erottaa selkeästi kotiruuasta on annoksen lihakomponentti. Sen koostumus ja jokin sen maussa tuo mieleen lihan, jota löytyy tietynlaisista pakasteannoksista. Ei mitään erityisen herkullista, mutta menettelee kaiken muun kyljessä. Kaikki muu annoksessa toimii erittäin hyvin. Tästäkään huolimatta liha ei onnistu annosta pilaamaan.

Annoskoon puolesta samalla viivalla kuin Chili Con Carne, eli nälkä lähtee, mutta aivan tappiin asti ei vatsalaukkua tällä saa.

Tämäkin Real Turmatin retkimuona pieksee Blå Bandit mennen tullen.

Kokonaisarvosana annokselle 2,5/5.



4 comments:

  1. Ihan samaa mieltä kokonaisuudesta, vaikka se liha olikin tuossa kuivahtanut niin täydellisesti, että vaikutti enempi paperilta kuin lihalta.Perunaa on eräässä muussakin annoksessa, ja se on minusta hyvin onnistunut kummassakin.
    Käytin viime viikon to-ti välisellä reissulla montaa erilaista Turmatia, ja currykanan kohdalla piti oikein ruveta tutkimaan tuoteselostetta, jotta osaisi kotonakin haeskella vastaavaa maukkuutta. Todellakin tämä merkki eroaa muista. Jännä kuulla, mistä Turmatista tulee sinun suosikkisi. Minulla on jo ainakin kolme, ja muutama jäi maisteltavaksi tulevalle reissulle.
    Jotakin sellaista natriumglutamaattia tms. näissä aterioissa täytyy olla vähemmän kuin muissa. Pisteet Norjaan

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, pisteet todellakin Norjaan!

      Vielä on tulossa arvioita useampia näistä. Muiden muassa Chili Stew with Beans, Pulled Pork, Chicken Curry ja Tikka Masala.

      Delete
  2. Aikoinaan yhden näitä söin oli vissiin joku kebabhässäkkä. Loppuun ei pystynyt, koska vaikka olen mausteiden tehokäyttäjä niin tuo annos oli niin yliteollisen suolattu ja maustettu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse en mitään valmiskebabeja pysty syömään. Niiden maku ällöttää. Real Turmatin kebabmuonan jätin suosiolla hyllylle.

      Delete