Lapin vaellus 2015

Lapinhulluuteen sairastuin jo varhain. Taisin olla ensimmäisellä luokalla peruskoulussa silloin. Lappiin jäi sydän ja myös vasemman käden keskisormen kynsi. Jälkimmäinen jäi auton takaoven väliin, kun isosiskoni löi oven kiinni, sormeni jäädessä väliin. Sydän taas jäi Lappiin, kun näin millaisia tarujen maisemia aina niin tylsänä pidetystä maastamme yhtäkkiä löytyikin. Lappi teki lähtemättömän vaikutuksen, joten odotin aina innolla tulevaa kesälomaa ja mahdollista Lapin matkailua sekä Suomen, että Norjan puolella.

Nykyään itselleni tuntuu jotenkin järjettömältä lähteä Lappiin asti ilman aikeita pitkälle vaellukselle. Lappia on jo tullut nähtyä teiden varsilta, sekä vuokramökkien ja auton ikkunoista. Ne näkymät ovat vasta pieni lupaus paljon paremmasta. Siksi kävelen mieluusti päiväkaupalla erämaahan nähdäkseni ja kokeakseni Lapin kokonaisvaltaisemmin.

Tämänkertaisen vaelluksen kohteesta ja päämääristä

Viime vuoden keväänä naftaliinista kaivettu vanha intohimo parin vuosikymmenen takaa, kalastus, on suuressa roolissa tulevalla erämaavaelluksella ja kertoohan sen varmaan jo itse kohdevalintakin, eli Kaldoaivin erämaa.

Kaldoaivin erämaa-alue

Wikipedia kertoo meille Kaldoaivista mm. seuraavaa:

"Kaldoaivin erämaa on yksi Lapin kahdestatoista erämaa-alueesta. Alue sijaitsee Utsjoella, mutta tietön alue jatkuu myös Norjan puolelle. Kaldoaivi on Suomen suurin erämaa: sen pinta-ala on 2 924 neliökilometriä eli noin 57 prosenttia koko Utsjoen pinta-alasta. Alue on perustettu vuonna 1991 ja sitä hoitaa Metsähallitus.

Kaldoaivi on pääosin tunturikoivua kasvavaa ylänköä. Alueella on paljon järviä, jokia ja puroja."

Tarkoitus on ajaa Saariselän kautta siellä yöpyen ja jättää auto Tenojoen rantaan, josta lähdetään rinkat selässä kävelemään kohti etelää 1-2 vaelluspäivän verran, jolloin aletaan olemaan tarpeeksi kaukana, että voi alkaa kaivamaan vapaa putkestaan ja alkaa lohikaloja narraamaan. Meillä ei ole mitään lukkoon lyötyä reittiä, eikä tule olemaankaan. Olemme rajanneet tietyn alueen, jonka saavutettuamme liikumme sen rajojen sisällä, jolloin pysymme kauimmassakin alueen nurkassa kahden päivävaelluksen päässä autostamme ja sivilisaatiosta. Tarpeeksi lähellä, ettei nälkäkuolema ehdi yllättämään, jos jotakin sattuisi ja tarpeeksi kaukana, jotta vesistöt eivät ole ylikalastettuja luontaisista jalokalakannoista.

Pikkupoikana yritin Tenosta ja muualta Lapista saada virvelillä lohikalaa, mutta eihän sieltä tullut kuin pari jotakin piikkikalaa ja muuta pettymyksen sanansaattajaa. Ei mikään ihme, sillä silloin ymmärrys kalojen käyttäytymisestä ja niiden erilaisista ympäristöistä kalojen piilopaikkoineen oli lähes olematon. Ymmärrys viehevalinnoista kuitenkin oli silloin jo vähintäänkin oikeilla raiteilla, mutta pelkästään sillä ei vielä kovin pitkälle pötkitä.

Tällä kertaa asiaan on kuitenkin perehdytty kunnolla, mutta en ole niin intoni sokaisema, etten ymmärtäisi pysyä silti asian suhteen nöyränä; kalaa siis tulee kyllä aivan varmasti, mutta se on sitten toinen asia, että miten paljon ja onko se lohikalaa, vai kenties haukea ja ahventa. Jotain nyt luulisi kuitenkin tulevan, koska viivymme erämaassa vähintään viikon ja ensisijaisesti kalastaen.

Ajatuksena on, että viivytään milloin missäkin niin pitkään, kuin huvittaa ja vaihdetaan paikkaa sinne, minne ennalta rajaamallamme alueella huvittaa tai jätetään vaihtamatta. Rajaamamme alue on n. 130 neliökilometriä, mutta eihän sekään mahdoton ajatus ole, että siitäkin hieman poikettaisiin. Jo rajatulla alueella toisaalta riittää niin järviä, jokia, koskia, lampia, kuin purojakin. Määrällisesti niin paljon, että jo tuolla rajatulla alueella iskee 7-12 päivän reissulla runsaudenpula. Valintoja on silti pakko tehdä, koska edes kiinnostavimmat paikat valittuaan vaihtoehtoja tuntuu olevan liikaa.

Photo by: Mikko Lindstedt (some rights reserved)

Kuten aiemminkin, mutta tällä kertaa selvästi enenevissä määrin, haen vaellukselta sitä oloa, että kaupunkilaisarki vaihtuu arkeen erämaassa. Ajatukset pyörivät säässä, orastavassa näläntunteessa, avotulella kokkaamisessa, kylmään veteen pesulle ryhtymisessä, seuraavassa kohdejärvessä tai vain silkassa tyytyväisyydentunteessa siitä tosiasiasta, että on taas takaisin Lapissa. Tavoite on siis elää yksinkertaista elämää siellä, minne taas haaveilee pääsevänsä seuraavat 11½ kuukautta joka ainoa päivä.

Tarkemmista kohdevesistöistä ja reiteistä en voi ikävä kyllä kertoa sen enempää, kuin mitä mahdolliset kuvat ja videomateriaalit tulevat reissun jälkeen kertomaan. Sattui vielä niin, että lähes kaikki kalastuskohteemme ovat samoja kuin eräällä toisella kaveriporukalla. Tästä kuultuani, otin yhteyttä ja sovimme, että paikkojen sijainteja ei pistetä jakeluun liian suuren kalastuspaineen mahdollisuuden vuoksi, joka saattaisi kohdistua samoille paikoille yhtäkkisenä ilmiönä.

Ennen kuin syyttävä sormi nousee kohti mulkvistiblogaajaa, niin avaan tätä tarkemmin; vaikka Lapin erämailla riittää saaliskalaa, niin paikalliset kalakannat täytyy huomioida vakavammin ja enemmän varoen kuin etelän istutusjoet; näille paikoille sitä jalokalaa ei käydä istuttamassa, vaan kannat ovat luontaisia.

Harjus (Wikimedia Commons)

Jos vaikkapa paikallinen taimenkanta ottaa takkiin liian pahasti yhtenä kesänä tavallista suuremman kalastuspaineen vuoksi, niin seuraavana kesänä tilanne on huonompi, vaikka kalastuspaine normalisoituisi takaisin edellisvuosien tasolle, sillä yhtenä vuotena otettu osuma paikalliseen kantaan ei pääse korjaantumaan ja tämä voisi helposti johtaa paikallisen kannan katoamiseen. Ainoastaan jo minun tiedossani on nyt 10 henkeä, jotka näillä samoilla paikoilla käyvät ja saattavat viipyä kalastellen erämaassa pidempäänkin, joten tiettyä varovaisuutta on noudatettava itsekin. Luontaisten kalakantojen suhteen paljon puhuttu Catch & Release on allekirjoittaneen mielestä erityisen suositeltavaa - istarikaloissa taas en hirveästi näe vaalittavaa, ellei niitä istuteta luontaisen kannan aikaan saamiseksi. Jokaista mittakalaa ei tarvitse nostaa. Ahneus ei kuulu He-Manin periaatteisiin, miksi se siis kuuluisi sinunkaan periaatteisiisi?

Eternian prinssi (Wikimedia Commons)

Joka tapauksessa, yksinkertaistettuna homma menee siis näin: 1-2 päivää patikointia rinkat selässä syvemmälle erämaahan luonnonkantaisten lohikalojen toivossa ruokaympyräämme piristämään, leiri pystyyn paikkaan X ja leiriä vaihdetaan sitten kun siltä tuntuu ja kalastamme 7-12 päivää ennalta määritetyn alueen rajojen sisäpuolella, kalaonnen määrittäessä vaelluksen lopullisen pituuden. Avaan tätä tarkemmin seuraavan väliotsikon alla.

Muonituspuoli

Ainakin toistaiseksi on tarkoituksena varustautua viikoksi täydellä vuorokausitarpeella, jonka lisäksi otetaan vielä viidelle lisäpäivälle kaikki muu vuorokauden ruoka paitsi pääruokien liha/kana/muu pääraaka-aine. Pääraaka-aineiden kanssa on varattu joka päivälle muusia, italianpataa, nuudeleita, kermapastaa ja hemmetisti Lämmin Kuppi -annospusseja. Pääruoka-aterioita varaan kaksi kappaletta päivää kohden.

Viime vaelluksen perusteella varaisin itselleni vain yhden varsinaisen pääruoka-aterian päivää kohden, mutta koska siirtymiä on tällä kertaa huomattavasti vähemmän ja ne ovat suhteellisen lyhyitä, tulemme viettämään useita öitä samoilla leiripaikoilla ja enemmän aikaa itse leirissä, joten kaksi varsinaista pääruoka-ateriaa per päivä käy paremmin järkeen. Tahti oli edellisellä vaelluksella aika paljon rankempi, joten kahta pääruoka-ateriaa ei oikein ehtinyt ja/tai jaksanut vuorokaudessa valmistaa tulilla. Tällaisella reissuilla on hyvä todennäköisyys sille, että joutuu viettämään kehnon sään vuoksi päivän tai jopa useammankin pääosin teltassa korttia pelaten, sekä valmistaen ruokaa teltan absidissa ja syöden melkein silkasta tekemisen puutteestakin.

Eräkeittiössä porisee

Kahden lämpimän aterian lisäksi jokaiseen päivään itselläni kuuluvat aamiainen leipineen ja kestomakkaroineen, teepaussin purtavat, sekä naposteltavat, kuten pähkinät, suklaa, salmiakki ja keksit. Eli pieni paine kalastukselle on kuitenkin luotu, mutta purtavaa joka päivä kuitenkin riittää sen verran, että oikea hätä ei ehdi missään vaiheessa ruuan määrän vuoksi tulemaan. Tästä seuraa toisaalta myös se, että ahven ja haukikin kelpaa ruokakalaksi, vaikka taimen ja harjus ovatkin ensisijaisesti tähtäimessä.

Jätämme siis aina lämpimän aterian pääraaka-aineen pois ja korvaamme sen kalalla, kun sallitun kokoista kalaa ruuaksi tulee. Siten paine saada kalaa ei siis sijoitu vaelluksen loppuun, kuten äkkiseltään joku voisi ajatella. Alkureissusta "ylimääräisiksi" jääneet kuivatut jauhelihat ja muut käytetään sitten loppureissusta, jos/kun kalaa ei sitten tulekaan.

Jos nyt ekat päivät sattuu kuitenkin tulemaan sitä kalaa ns. ovista ja ikkunoista, niin ei ole syytä pitää painetta kalastukselle yllä turhaan. Silloin on järkevämpää valikoida mahdolliset saaliit entistä tiukemmissa raameissa, mikäli useampana päivänä on jo tullut kalaa ruuaksi asti.

Miksikö tehdä reissun muonituspuoli näin monimutkaiseksi? No, miksei? Jos kala ei tahdo syödä, niin on kuitenkin alla jo viikon vaellus, joka sekin on jo varsin hyvä pituus, sekä mennen tullen yöpymiset ja saunomiset Saariselällä. On ihan mukavaa asettaa jonkinlaisia ehtoja, tavoitteita ja haasteita toisinaan itselleen, vaikka kyseessä onkin ns. lomamatka. Se tuo pientä jännitystä ja voit haastaa itsesi ja taitosi sinulle itsellesi mieluisassa puuhassa. Tapoja on tietenkin monia, aivan kuten mielipiteitäkin.

Mitä lähtee mukaan?

Matkaan lähtee itseni lisäksi neljä muuta miestä, joista yksi on koira. Yksi tuntee perustallaajaa paremmin kasvit ja sienet, yksi on kalastanut ikänsä ilman pitkiä taukoja, toisin kuin allekirjoittanut ja yksi hallitsee suunnistuspuolen muita paremmin harrastustaustansa vuoksi, joten ei tarvitse pahemmin jännittää, jos Kaldoaivin vaativuudesta kuullut varoittelut eivät olekaan aivan liioiteltuja. Uskoisin kuitenkin, että vesistöjen muotojen perusteella on avotunturissa suhteellisen helppo suunnistaa - ainakin mikäli näkyvyyttä vain on sään puolesta. Kohdealue on hyvin pitkälti avotunturia ja suota, joten korkeat metsät eivät peitä näkymiä.

Viimeksi mainitulla asialla on toisaalta se huono puoli, että polttopuita on vaikeampi löytää jokaiselta leiripaikalta. Alueella kasvaa lähinnä tunturikoivua ja jokamiehenoikeuksia kunnioittava kansalainen ottaa polttopuuksi vain kuivaa juurakkoa, oksia ja risuja. Hallamittari tuhosi vuosikausia sitten Kaldoaivista suuren määrän tunturikoivumetsikköä, joten saa nähdä onko se nuotiohommien kannalta positiivinen vai negatiivinen asia kesällä 2015.

Outdoor Cooker Bushbox Bushcraft Essentials

Kahdella viimeisimmällä kalareissulla on tullut testattua keväällä saksasta tilattua risukeitintä ja viime reissulla se toimitti ainoan polttimen virkaa. Kahden miehen teevedet ja kahvit se keitti allekirjoittanelle yllättävän pienellä määrällä käsin pieneksi pätkittyä oksaa. Risukeittimiä lähtee seurueeseemme mukaan kaksin kappalein. Sen lisäksi mukaan lähtee vielä kaksi kompaktia spriikeitintä niitä hetkiä varten, kun ei löydy polttoainetta maastosta tai ei vain yksinkertaisesti jaksa/ehdi näkemään sitä vaivaa.

Kalastustarvikkeista mukaan lähtee kaikki vieheeni, paitsi Minnow Spoonit. Mukaan lähtee myös yksi avokela kuitusiimalla ja varapuola monofiilillä, yksi rulla paksumpaa kuitusiimaa, molemmat vapani, pari valmisperuketta vihamielisempien haukivesien varalle, lukkoleikareita, pihdit sivuleikkureilla, sekä tietenkin haavi.

Mil-Tec modular system yleistasku

Kalastaessa vieherasia ja pihdit kulkevat Mil-Tecin taskussa, joka on kiinnitetty jämerään vyöhön, ja josta roikkuu myös kenttäpullo. Minkäänlaista tarkempaa listaa en vielä viitsi tänne listata mukaan lähtevistä tarvikkeista, sillä tilanne ehtii tässä seuraavan viikon aikana vielä elämään jonkin verran, varsinkin kun porukan ns. yhteiset kantamukset on vielä käymättä läpi yhdessä. Tällä hetkellä testipakkailujen ja armottomien excel- ja laskinsessioiden perusteella rinkan paino tulee olemaan n. 23-25 kg. Tähän sitten vielä päälle kameralaukku sisältöineen, eli n. 2 kg, sekä mukana kulkeva juomavesi, 1-1,75 kg, riippuen siitä pidänkö molemmat juomapullot täytettynä vai pelkästään kenttäpulloni. Jos saan tosiaan pidettyä itse rinkan painon maksimissaan 25:ssä kilossa, niin olen tyytyväinen.

Tämän reissun tiimoilta en ehkä tämän enempiä kirjoittele enää ennen lähtöpäivää, ellei sitten jotain isompaa muutosta suunnitelmiin ilmaannu. Mahdolliset listat mukana olleista tarvikkeista ja ruokapuolesta pistän jälkikäteen. Saa nähdä miten pitkään menee itse raporttia kootessa kasaan. Tarkoitus on ottaa mukaan järkkäri valokuvausta varten ja action cam videotaltiointia varten, joten kuvien ja videoiden säätämisessä ainakin kuluu oma aikansa ja jonkinlainen kirjallinen selonteko lienee myös paikallaan. No, kireitä siimoja meikälle! Täältä tähän!