Miten suunittelen vaellusreittini?

Tästä aiheesta minulta pyydettiin viime kesänä kirjoitusta ja aihe oli siis jonkin aikaa odottamassa vuoroaan, kunnes vuodenvaihteessa päätin tarttua siihen. Alunperin oli tarkoitus tehdä tästä useampi blogiteksti, koska kirjainmerkkejä tiesin tulevan reilusti. Lopulta kuitenkin päätin pistää kaiken yhden ja saman otsikon alle, koska siten se on helpompi ehkä lukijalle käsitellä kokonaisuutena, jos aikoo seurata samaa kaavaa reitin suunnittelussaan.

Luonnollisesti lähestyn asiaa omasta perspektiivistäni, joten talvivaelluksista en puhu ja maantieteellinen sijainti perspektiivissäni on Suomen Lappi. No, käydään sen pidemmittä puheitta itse asiaan...

Nähtävyyksien etsiminen

Vähintäänkin silloin, jos reissu ei tule olemaan kalastuspainotteinen, etsin Luontoon.fi -sivustolta, sekä Googlen hakukoneella näkemisen arvoisia ja kauniita näkymiä ja/tai historiallisesti jollakin tavalla merkittäviä paikkoja tai rakennuksia alueelta, jonne vaellusta suunnittelen. Luontoon.fi -sivustolta löytyy kohdealueen omalta sivulta välilehti nimeltä "Historia ja nähtävyydet", joiden alta löytyy alueen merkittävimmät ja kuuluisimmat nähtävyydet. Googlella haen pääasiassa sitten niitä maisemia kyseiseltä alueelta, joita haluaa päästä omin silminkin näkemään.

Hakukenttään yksinkertaisesti kohdealueen nimi ja vaihdetaan kuvahaulle. Sitten vaan selailemaan ja etsimään kuvia näkymistä, jotka itseä viehättää ja tarkistamaan - ainakin parhaassa tapauksessa - kuvan sisältävältä sivustolta tietoja paikan nimestä ja/tai sijainnista. Klikattuasi kuvahaun tuloksista haluamaasi kuvaa, aukeaa uusi näkymä, jossa kuva näkyy isompana ja sen vieressä on kaksi nappia; "Käy sivulla", sekä "Näytä kuva". Jälkimmäinen avaa kuvan originaalikoossaan nettiselaimeesi ja ensimmäinen vie sinut sivulle, josta kuva löytyy.

Tässä täytyy toisaalta muistaa, että Googlen hakukoneeseen ei kannata sokeasti luottaa, sillä kuvien seassa on aina myös sellaisiakin kuvia, jotka eivät vastaa hakusanaasi. Enkä nyt tarkoita vain jotain täysin aiheeseen liittymättömiä kuvia, vaan Kaldoaivista etsittyjen kuvien joukosta voi törmätä esim. Kevon tai Vätsärin alueen maisemakuviin. Kannattaa siis lukea varmistus tekstistä kuvan sisältävältä sivulta, eikä luottaa pelkästään siihen, että hakukenttään syötetty hakusana ja itseä viehättävä kuva hakutuloksissa kertovat tarpeeksi. Kuvahaulta kannattaa myös vaihtaa verkkohaulle ja tutkiskella kuvilla varustettuja vaellusblogeja.

Luontoon.fi -sivustolta löytyviäkin nähtävyyksiä kannattaa ehdottomasti myös katsella erikseen vielä Googlen kuvahaun kautta, jolloin voi esimerkiksi nähdä saman maiseman eri vuodenaikoina kuvattuna, isomman resoluution kuvina tai eri sijainnista kuvattuna.

Näkemisen arvoinen paikka: Paratiisikuru - UKK

Retkikartta.fi

Ensimmäisenä, avattuani pääasiallisen reitinsuunnittelutyökaluni, eli Retkikartta.fi -sivuston, avaan vasemmasta reunasta Karttatasot -välilehden, sieltä Suojelu- ja retkeilyalueet, jonka alta rastitan kohteen aluetyypin, jolloin ne korostuvat kartalla tietyllä värillä ja näet missä alueen rajat menevät, niin osaat suunnitella reitin niin, että pysyt varmasti kohdealueen rajojen sisällä.

Seuraavaksi katson löytyykö alueelta merkittyjä ja säännöllisesti huollettuja reittejä avaamalla ylempää alavalikon nimeltä Reitit ja sen alta rastitan Kesäretkeilyreitit, sekä Pyöräilyreitit. Useimmiten kuitenkin piilotan nämä tasot uudelleen saman tien tai vähintäänkin asetan tasolle läpinäkyvyydet niin, etteivät ne peitä karttamerkintöjä.

Ensitöikseni tarkastan mitkä tiet vievät mahdollisimman lähelle kohde-alueen rajaa. Näistä paikoista yleensä löytyy potentiaalisia lähtöpaikkoja, joista lähtee edes jonkinlaisia polkuja, jotka helpottavat kulkemista. Seuraavaksi zoomaan lähemmäs (max. mittasuhde-etäisyydelle 1:25 000), jotta itse maastokartallekin merkityt polut näkyvät (ei siis erikseen näkyviin pistetyt tasot), jolloin voin rajata jäljelle parhaat lähtöpaikat ja reitit niiltä niiden kohteiden läheisyyteen, jotka kiinnostavat (esim. alueen potentiaalisimmat kalavedet ja näkemisen, sekä kokemisen arvoiset nähtävyydet).

Tässä vaiheessa pystyn - tai joudun - karsimaan kiinnostavien kohteiden listalta pois ne, jotka ovat liian kaukana muista kiinnostavista kohteista, eli liian kaukana reitiltä. Seuraavaksi valitsen karttanäkymän vasemmasta yläkulmasta mittatyökalun (keskimmäinen seitsemästä työkalusta) ja lähden mittaamaan lähtöpaikasta mieluista reittiä myöden eteenpäin, pitäen koko aika silmällä minne päivän patikointi kannattaisi päättää leiriytymisen merkeissä. Tässä pidän mielessä päällimmäisenä sen, ettei kuljettu matka ole itselleni fyysisen kunnon puolesta liian pitkä yhden päivän patikoinniksi. On myös hyvä huomioida, että aivan reitin alussa selässä painaa täysi rinkka, jolloin saattaa olla järkevää pyrkiä välttämään sijoittamasta pisimpiä siirtymiä heti reitin alkuun.

Näkemisen ja kokemisen arvoinen reitti: Luirojärveltä Muorravaarakkaan (via Lumikuru) - UKK

Toinen vaihtoehto on piirtää ensin mittatyökalulla kokonaan sen reitin kartalle ja katsoa montako kilometriä siitä tulee yhteensä. Tässä vaiheessa pitäisi tietää montako päivää itse vaellus saa maksimissaan kestää. Sitten laskee monelleko päivälle haluaa siirtymiä rinkka selässä ja montako päivää päivärepun kanssa päivävaellusten tekemiseen tai keskittyä pelkästään kalastukseen. Näin saadaan jäämään jäljelle ne päivät, joina leiripaikkaa pitäisi vaihtaa ja voidaan alustavasti jakaa kilometrimäärä siirtymäpäivien määrällä ja saada keskimääräinen kilometrimatka päiväsiirtymää kohti. Useimmitenhan siirtymät eivät kuitenkaan ole identtisiä kilometreissä, joten tässä vaiheessa myös otan talteen kuvankaappauksen talteen karttanäkymästä, jossa näkyy koko reitti piirrettynä kartalle (ihan varmuuden vuoksi) ja aloitan uuden reitin piirtämisen lähtöpisteestä, jolloin vanha reitti katoaa kartalta. Tällä kertaa pääpaino onkin sitten siinä, että piirretään samaa reittiä kuin äsken, mutta tällä kertaa vain yhden päivän siirtymä kerrallaan. Aina kun ollaan ylitetty tietty kilometrimäärä reitillä, aletaan etsimään lähistöltä potentiaalisia leiripaikkoja, jonne päivän patikointi kannattaisi päättää.

Tässä kannattaa muistaa, että mikäli aiemmin laskettu keskimääräinen päivämatka alkaa lähennellä itsellesi yhden siirtymän maksimikilometrimäärää, niin jokaisen siirtymän tulisi olla mahdollisimman lähellä tuota keskimääräistä arviota. Mikäli taas laskettu keskiarvo on selvästi alle henkilökohtaisen maksimisiirtymän, niin joustoa on enempi, jolloin voit yhtenä päivänä kulkea vähemmän ja sitten seuraavana päivänä vaikka taas laskettua keskiarvoa pidemmän matkan.

Tähän tapaan edetään aiemmin piirretty reitti loppuun ja katsotaan montako yöpymistä reitti vaatisi alusta loppuun, jolloin myös selviää se, että montako ns. ylimääräistä yötä mahdollisesti jää. Nykyään itse vaadin ehdottomasti niitä päiviä useammankin vaelluksen varrelle, jolloin ei tarvitse pakata rinkkaa, laittaa leiriä kasaan ja lähteä patikoimaan rinkka selässä, vaan voi keskittyä päivärepun kanssa kuljeskeluun ja/tai kalastukseen. On mukava olla 2-3 yötäkin putkeen samassa paikassa, jos suhteellisen lähellä on potentiaaliset kalavedet tai paljon nähtävää päiväreppu selässä.

Esimerkkinä jokin kuviteltu reittini voisi sisältää siirtymiä rinkka selässä kuutena päivänä ja kaksi kolmen yön leiriytymistä samalla paikalla.

Mikäli Retkikartta.fi ei ole sinulle tuttu työkalu, suosittelen tutustumaan sen tarjoamiin mahdollisuuksiin täällä.

Ilmakuvien hyödyntäminen reitin suunnittelussa

Ilmakuvien käytöllä on oikeastaan kolme pääasiallista funktiota omassa reittisuunnittelussani. Ensimmäinen niistä on katsella tarkemmin millaista maasto todellisuudessa on, jos suunniteltu reitti ei kulje valmiita polkuja pitkin. Näin voi saada mm. käsitystä siitä, että onko esimerkiksi jokin koivikko harvaa vai tiheää.

Toinen funktio on etsiä vakiintuneita kulkureittejä ilmakuvista, joita ei ole merkitty maastokarttaan. Tällaisia reittejä löytyy kyllä yleensä jokaiselta kohdealueelta. Maastotyypistä riippuen ne erottuvat selkeämmin tai sitten huonommin. Kivisellä maaperällä tietenkin heikommin. Vakiintuneet kulkureitit on kuitenkin suhteellisen helppo huomata siinä mielessä, että ne muodostavat suhteellisen pitkiä, suoria linjoja, sekä ylittävät jokia ja puroja. Sellaiset yksityiskohdat pystyy huomaamaan kartalta, koska ne pistävät silmään siinä mielessä, etteivät ne näytä "kuuluvan" maastoon, vaan ovat ihmisen tekemiä. Usein tällaiset reitit jossain vaiheessa yhdistyvät maastokartalla näkyviin reitteihin, joten kannattaa vaihdella tämän tuosta ilmakuvaa päälle ja pois, seuraten molempia näkymiä. Itse pyrin mahdollisuuksien mukaan tällaisia polkuja hyödyntämään, sillä vain varpuisessakin maastossa matkan taittaminen käy työläämmäksi, kun joutuu joka askeleella nostelemaan jalkojaan hieman enemmän. Jokin yksittäinen lyhyt osuus tällaisessa maastossa ei tietenkään ole mikään merkittävä hidaste, mutta pidemmän päälle sen merkitys kasvaa kilometrien kertyessä.

Polku ilmakuvassa

Maastokarttanäkymä samasta kohdasta

Kolmas funktio on ylityspaikkoja varten. Tätä kannattaa hyödyntää eritoten, jos etsii ylityspaikkoja sellaisista kohdista, missä maastokartalle merkitty polku ei ylitä vesistöä siltä alueelta, jolta tahtoisit päästä toiselle rannalle. Parhaat ylityspaikat useimmiten on kuitenkin merkitty kartalle tekstillä "Kahlaamo". Ilmakuvien perusteella joka tapauksessa pystyy saamaan jonkinlaista käsitystä esimerkiksi joen leveydestä ja syvyydestä. Jos joki on tumma ja tasainen värisävyltään, niin se on useimmiten liian syvä ylitettäväksi turvallisesti jalkaisin. Itse etsisin koskia joko maastokarttanäkymästä, ilmakuvista tai vuoroin molempia käyttäen ja etsisin matalimpia ylityspaikkoja vastarannalle. Jokia ja vesistöjä kannattaa katsella ilmakuvista itse ja seurata niitä eteenpäin, niin alkaa kyllä saamaan jonkinlaista käsitystä siitä mikä on leveä/kapea ja mikä on syvää/matalaa. Kannattaa myös katsella miltä maastokarttaan merkityt erilaiset "Kahlaamot" näyttävät ilmakuvista. Täysin tähän ei voi tietenkään aina luottaa, mutta jos haluaa kulkea omia polkujaan, on tämä parempi kuin luottaa vain ja ainoastaan tuuriinsa osua vaelluksella potentiaalisen ylityspaikan kohdalle.

Ylityksien suhteen täytyy ehdottomasti myös huomioida ajankohta ja viime aikojen säät, joista riippuu vedenkorkeus ja siten myös virtavesien virran voimakkuus. Jos lähtee esimerkiksi vaellukselle elokuussa, niin vedet ovat yleensä silloin matalimmillaan, kun taas kesäkuussa jäiden sulamisen tienoilla vedet ovat korkeimmillaan. Asiaa voi varmistella kohdealueen lähistöltä esimerkiksi luontokeskuksista, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta Luontoon.fi, kunkin kohdealueen omalta sivulta.

Lähtö- ja paluupisteet

Lähtö- ja paluupisteiden suhteen on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa; joko tekee reitistä ns. rengasreitin tai sitten reitin pisteestä A, pisteeseen B.

Rengasreitti on yleensä se mihin pyrkii, mikäli se vain on mahdollista. Rengasreitin hyödyt ovat siinä, että ei tarvitse mitään ylimääräistä säätämistä, jos lähtöpaikalle saavutaan omalla autolla. Pieneksi miinukseksi voidaan laskea se, että useimmiten täydellinen rengasreitti on hankala toteuttaa, ainakin jos käyttää valmiita polkuja, joten yleensä vähintäänkin pieni osa reitin alusta joudutaan kulkemaan uudelleen myös palatessa.

Rengasreitti

"Suora" reitti pisteestä A pisteeseen B

Jos saavutaan paikalle muilla neuvoin kuin omalla autolla (ts. taksilla tai muulla hoidetulla kyydillä) tai taksin kyydillä paluupisteeltä (jonne jää oma auto) lähtöpisteelle, josta voidaan aloittaa vaellus, niin ei tarvitse lähteä suunnittelemaan rengasreittiä. Myös esimerkiksi jollekin paikalliselle matkailualan toimijalle voidaan maksaa auton siirrosta tai kysyä äsken mainittua kyytiä pisteeltä toiselle korvausta vastaan. Tällaisen reitin ehdottomasti paras puoli on se, että voidaan sisällyttää reitille helpommin enemmän itselleen näkemisen arvoisia paikkoja ja vältytään taittamasta metriäkään samaa osuutta toistamiseen reitin aikana.

Paikallisten matkailualan yrittäjien palvelut

Edellisessä kohdassa jo tätä aihetta raapaistiin pinnalta, joten jatketaan vielä jokseenkin samalla aihepiirillä. Paikallisilla matkailualan toimijoilta voi ostaa erilaisia palveluja, joihin lukeutuu esimerkiksi mökkien/tupien, kanoottien, kajakkien, mönkijöiden ja moottorikelkkojen vuokrausta. Yleisimpiä palveluja ovat kuljetuspalvelut maastossa, kuten esimerkiksi vesitaso- tai helikopterikyydit, kuljetukset veneellä vesireititse ja mönkijäkyydit. Tarjolla oleviin palveluihin kuuluu usein myös metsästysoppaan tai kalaoppaan palkkaaminen mukaan, jolloin voi säästyä niiden parhaiden saalispaikkojen etsimiseltä ja päästä niihin käsiksi loistavan paikallistuntemuksen avulla, sekä saada vinkkejä mm. näillä paikoilla suosittavista vieheistä ja vaikkapa ihan yleisesti kalastustekniikoista.

Paikallisia matkailualan toimijoita löytää esim. Luontoon.fi -sivustolta, kunkin retkeilykohteen oman kohdesivun alta, kohdasta "Palvelut". Erilaisia palveluja etsiessään kannattaa kuitenkin myös hyödyntää Googlen hakukonetta, käyttäen hakusanoissa esimerkiksi lähtö- tai päätepisteen kuntien (tai niiden välille jäävien kuntien) nimi ja tarvittava palvelu, kuten vaikkapa "kalastusopas".

Kalastuksen kannalta potentiaaliset vesistöt

Aivan parashan tietenkin on, jos saa ensikäden tietoa joltakin tutulta, jolla on kokemusta kohdealueen kalavesistä tai vaihtoehtoisesti edellisessä kohdassa mainituilta paikallisilta kalastusoppailta. Useimmiten kuitenkin joutuu turvautumaan muihin keinoihin ja silloin kyseeseen tulee ensisijaisesti Googlen hakukone. Googlen hakukoneella löytää yleensä keskustelua kalastusaiheisilta keskustelupalstoilta, vaikkakaan niitä parhaita ja syrjäisempiä itse löydettyjä paikkoja ei kovinkaan usein ihmiset ole valmiita paljastamaan.

Yksi tapa lähestyä potentiaalisten kalavesien etsimistä kohdealueelta on avata Retkikartta.fi, sekä nettiselaimeen toiselle välilehdelle kohdealueen Eräluvat.fi, josta haetaan kyseiselle alueelle vaadittava lupa. Lupa-alueen kohdesivulta löytyy oikeasta reunasta PDF-formaatissa kohdekartta tai kohdekartat. Niistä selviää myös mitkä alueen vesistöt ovat kiellettyjä kalastukselta täysin. Näissä kiellettyjen listalla olevissa vesistöissä jalokalaa yleensä riittää. Jos vaikkapa valitsemasi kohdealueen halki kulkee isompi joki, jossa kalastus on kielletty, niin kannattaa tarkkailla sen joen kaikki sivuhaarat ja järvet, joihin se on yhteydessä. Tällöin ainakin tietää, että on sentään yhteys sellaiseen vesistöön, jossa sitä jalokalaa on. Kun olet löytänyt tuolla tapaa potentiaalisia kalavesiä, niin sitten palataan takaisin Googlen hakukoneen ääreen ja haetaan tuloksia esimerkiksi tietyn joen nimellä ja lisätään perään hakusanaksi "kalastus" (ilman sitaatteja).

Taimen siiman päässä

Kohdealueelle sijoittuvia vaellusblogeja kannattaa myös ehdottomasti hakea Googlella, sisältäen hakuun sanoja, kuten "harjus", "taimen", "rautu" tai "kalastus" (jälleen kerran ilman sitaatteja).

Tokihan kohdealueiden kalavesistä löytyy mainintoja mm. Luontoon.fi -sivuston kunkin kohdealueen sivulta, mutta yleensä nämä ovat niitä kalavesiä, joissa riittää myös muita kalastajia enemmän, jolla luonnollisestikin on suora vaikutus siihen kalakannan harvenemiseen. Parhaat kalavedet ovat melko poikkeuksetta kuitenkin syvemmällä erämaassa ja nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä kauemmas ihmisasutuksesta, teistä, autiotuvista ja huolletuista reiteistä mennään, niin sitä paremmat todennäköisyydet on niiden parhaiden kalavesien löytämiseen.

Jos ei siis halua maksaa kalastusoppaalle tai tunne jotakin alueen kalavesiä tuntevaa, jolta saada varmaa tietoa, niin paras keino on kerätä netistä viitteitä potentiaalisista kalavesistä ja tehdä alueelle mahdollisesti useampiakin reissuja löytääkseen ne parhaat paikat.

Korkeuserojen huomionti päivämatkojen pituuksissa

Jos ei ole suunnitellut aiemmin vaellusreissuja itse Lappiin, niin ei välttämättä muista huomioida korkeuserojen merkitystä päivämatkojen suunnitelun ohella. Pelkkä kilometrimäärä Retkikartta.fi -sivuston mittatyökalulla mitattuna kun ei kerro kaikkea siitä päivämatkan raskaudesta. Tasaisella maalla 15km on aivan eri, kuin 15km ylittäen seitsemän tunturia. Tämä korostuu vielä, mikäli suunnittelet reittisi hyödyntämättä valmiita polkuja.

Maastokartalta täytyy huomioida korkeuskäyrien tiheys. Mitä tiheämmässä käyrät ovat toisiinsa nähden, sen jyrkempi rinne on. Suunniteltu reitti tulisi siis mieluiten kulkea sellaisista kohdista, joissa käyrät ovat mahdollisimman väljästi, mikäli ajatellaan vain patikoinnin helppouden kannalta. Monilla tuntureilla on myös todella haastavia louhikkoja ja kivikkoja, jotka näkyvät kartalla pieninä mustina kolmioina. Näitä kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan, jos on epävarmaa miten hankalia juuri kyseiset kivikot ovat kulkea. Niissä voi joutua harppomaan terävien kivenlohkareiden kärkien päällä kävellen, jotka törröttävät metrin tai enemmänkin maasta ja rinkka selässä sellaisessa maastossa kulkeminen voi olla vähintäänkin turhauttavan hidasta, mutta pahimmassa tapauksessa ihan oikeasti vaarallistakin.

Toisinaan reitin saattaa kuitenkin haluta suunnitella vaikka sitten vähän haastavammaksikin, jos se on hinta ainutlaatuisista näkymistä tai erityisen hyvistä kalavesistä.

Palkinto tunturin huipulla

Suot

Noin yleisesti ottaen soita kannattaa välttää jo ihan sen puolesta, että niiden ylittäminen on aika hidasta. Mahdotonta tai mitenkään äärimmäisen vaarallista se ei silti ole - riippuen tietenkin suosta ja siitä miten sateista on ollut. Jos vettä on tullut koko kesä kuin sieltä sanonnan kuuluisasta ja samanlaista sadetta lupaillaan vielä vaelluksen ajaksikin, niin jättäisin varsinkin isompien soiden ylittämiset sikseen.

Pääsääntöisesti kierrän suot, mutta jos suon halki kulkee jonkinlainen reitti (esim. poromiesten tai kansallispuiston huoltohenkilökunnan mönkijäreitti), niin suon ylittäminen on yksi vaihtoehto muiden joukossa. On kuitenkin huomioitava, että vaikka maastokartta näyttäisi reitin menevän suon halki, niin sitä ei välttämättä tai jopa todennäköisestikään siellä suolla erota kuin joissain kohtia.

Aapasoilla

Yksi huomioinarvoinen seikka on, että jos lähtee isompaa suota ylittämään, niin kannattaa täyttää vesipullot aivan täyteen. Jos suolla on virtaavia puroja tai ojia, niin niistä voi saada aivan välttävää juomavettä, mutta maku on aika turpeinen.

Suolla kuljettaessa nyrkkisääntö on, että pyritään joka askeleella astumaan pienten puiden, pensaiden, varpujen tai muun kasvillisuuden päälle aivan suoraan. Kasvien ja puiden juuret sitovat maata, jolloin todennäköisimmin se kantaa painosi. Pari heinänkortta ei aivan tähän vielä riitä, mutta jos kyseessä on selvästi isompi tupas jotakin heinää, niin se todennäköisesti jo kestää astumisen varsin hyvin. Varpujen ja pensaiden päälle on jo selvästi turvallisempaa astua.

Kaikki pienetkin avovedet kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa soilla. Vaellussauvoista on myös apua kokeillessa maaperän vetelyyttä. Ja jos astuminen johonkin kohtaan epäilyttää, niin kokeile jalalla ensin varovasti, ennen kuin pistät sille painoasi kokonaan.

Pieni suo Kaldoaivissa

Yksi hyvä sääntö on myös mielestäni se, että mikäli jonkin kohdan yli pääseminen vaatisi hyppäämistä toinen jalka edellä, niin etsi rauhassa toinen kohta. Koska mikäli se kohta minne laskeutuessasi jalkasi laskeutuu, ei pidäkään painoasi, niin se jalkasi voi olla hyvin nopeasti nivusia myöten pahalta haisevassa mutavellissä. Pyrin pitämään kiinni siitä, että välin yli täytyy pystyä harppaamaan nimenomaan askeleella, jolloin voit astua jalalla varoen, eikä jalka välttämättä uppoudu niin syvälle, jos maa ei kestäkään painoasi. Hyppäämällä koko painosi rojahtaa sille jalalle kertarysäyksellä ja uppoaminen on siten huomattavasti varmempaa.

Juomaveden saatavuus reitin varrella

Lapissa yleensä riittää juomakelpoista vettä, mutta huomaamatta reitin voi kyllä suunnitella niinkin, että juomavettä ei ole saatavilla useisiin kilometreihin. Mikäli alue on poronhoitoaluetta, niin jotkin vakavedet erityisesti saattavat olla juomakelvottomia. Sama pätee myös edellisessä kohdassa mainittuihin seisoviin vesiin soilla. Juomavesi tulisi ottaa ideaalitilanteessa joko lähteestä tai virtaavasta vedestä. Mitä kivikkoisempaa maasto on, niin sitä puhtaampaa on myös yleensä se vesikin.

Todennäköisimmin kuitenkin juomavettä on tarpeeksi usein tarjolla, mutta asia kannattaa varmistaa suunniteltua reittiä pitkin karttaa seuraten. Kokemuksesta voin sanoa, että varsinkaan kuumana kesäpäivänä auringon paahteessa ei ole kiva taittaa matkaa rinkka selässä, kun kenttäpullossa on vain noin desilitra juotavaa jäljellä, jota koittaa säännöstellä parhaansa mukaan, vaikka mieli tekisi juoda litra vettä kerralla.

Maailman parasta vodaa

Optimaalisten leiripaikkojen etsiminen

Kun on otettu huomioon aiemmin mainittu omalle sietokyvylle sopiva kilometrimäärä päivämatkan suhteen, niin sen jälkeen tulee prioriteetiksi leiripaikan valinnan suhteen leiripaikan geologisesta perspektiivistä tarjoamat mahdollisuudet, vaakakupissa sen aiheuttamat rajoitteet.

Jotta tiettyyn paikkaan voidaan leiriytyä, on sen maasto oltava maaperältään sellaista, että se ylipäätään mahdollistaa leiriytymisen. Maan on siis oltava tarpeeksi pehmeää, jotta saadaan telttakiiloilla teltta pysymään pystyssä ja paikoillaan. Maa ei myöskään saa olla liian "löysää", jotta maahan upotetut telttakepit myös pysyvät paikallaan, sekä teltan pystytysvaiheessa niitä vastakkaiselta seinustalta kiristettäessä, että täysin koottuna kovemmassakin tuulessa. Huomioon tulee myös ottaa kasvillisuuden määrä ja tyyppi; pienten varpukasvien päälle teltta vielä voidaan pystyttää, mutta esimerkiksi vaivaiskoivu voi jo herkemmin repiä teltan pohjakangasta auki. Ymmärrettävistä syistä kivikot ja kalliot, sekä liian kostea maaperä eivät myöskään sovellu telttapaikaksi. Kannattaa siis katsella maastokartalta millaista ympäristö on ja myös hyödyntää niitä ilmakuvia, jotta näkee esimerkiksi miten tiheää tai harvaa ympäristön koivikko on.

Toinen erittäin tärkeä tekijä on juomaveden saatavuus. Lähteitä löytyy toisinaan maastokartalta, mutta pääosin kuitenkin turvaudutaan yleisesti virtaaviin vesiin. Se voi olla leveämpi joki tai ihan vaan pieni puro. Useimmat järvet kuitenkin Lapissa tarjoavat täysin juomakelpoista vettä. Pääasiassa pyrin löytämään sellaisen leiripaikan, että juomavettä saa muutaman kymmenen metrin päästä teltasta, mutta muutaman sadan metrin matkakaan ei tietenkään ole mikään merkittävä haittatekijä - pahimmillaan ärsyttävä tekijä. Juomaveden saatavuus leirin läheltä luonnollisesti korostuu mitä useampi yö samassa paikassa leiriä aiotaan pitää.

Näkymää yhdeltä parhaista leiripaikoistani Kaldoaivista

Varsinkin Käsivarren Lapissa ja Ylä-Lapissa voi monilla paikoilla olla riesana kova tuuli. Tällaisilla seuduilla on hyvä koittaa löytää maastokartan avulla leiripaikka sellaiselta alueelta, jossa korkeusvaihtelua löytyy tarpeeksi jyrkässä nousussa tarpeeksi korkealle, jolloin korkeusvaihtelut tarjoavat tuulensuojaa ja teltassa yöpymisestä tulee mukavempaa, kun telttakangas ei pidä meteliä.

Jos leiripaikalla on tarkoitus sytyttää nuotio, on myöskin löydettävä tarpeeksi suojaisa paikka, ettei tuulella tarvitse kiroilla ja kuluttaa tulitikkuja, saati turhautua liian nopeasti palavasta hiilloksesta tai tulen tarjoaman lämmön menettämisestä. Nuotion kannalta on myös oleellista ensimmäisenä mainittu leiriympäristön maasto; maasto ei saa olla herkästi syttyvää, joten maaperän tulisi olla mahdollisimman hiekkainen ja järkevän kokoiselta alueelta vapaa herkästi syttyvästä kuivasta puuaineksesta ja muusta. Myös polttopuiden saanti tulee ottaa huomioon; jos maastossa ei löydy muuta kuin heinikkoa, kivikkoa ja sammaleen seasta kasvavia pieniä varpukasveja, niin nuotion sytyttelyn voi unohtaa, ellei kanna nuotiopuita mukanaan. Avotulen kanssa täytyy olla kuitenkin ehdottoman tarkkana ja huomioida metsäpalovaroitukset.

Mikäli reissulla on tarkoitus kalastaa, niin jonkinlaisena prioriteettina tulee ehkä pitää myös kalavesien etäisyys leiriin. Jotta leirissä säilyisi myös oma rauha, niin aivan vakiintuneiden kulkureittien välitömään läheisyyteen ei ehkä leiriä kannata pystyttää.

Erilaisten maastotyyppien vaikutus reittivalintaan

Ylempänä jo asiaa käsittelinkin eri otsikoiden alla, mutta kerrataan nyt tämänkin otsikon alle.

Ylempänä mainitsinkin jo suot, joita yleisesti ottaen kannattaa välttää, paitsi jos ei ole kiire. Sanonta meneekin, että suolla liikuttaessa kiire on pahin vihollinen. Koska soita käsittelin jo aika kattavasti ylempänä, niin tähän en niistä tämän enempää runoile.

Rakkakivikkoa kannattaa välttää kulkureiteillä, ainakin ellei kyse ole jostain muutaman kymmenen metrin pätkästä. Tällaisessa kivikossa voi olla hidasta kulkea painavan rinkan kanssa ja pahimmassa tapauksessa voi loukata jalkansa tai pahempaa. Matalampikin rakkakivikko voi käydä aika rankaksi esimerkiksi nilkoille pidemmän päälle.

Isommassa kivikossa voi joutua harppomaan yli metrinkin korkeudessa terävien kivenkärkien päälle astuen ja se ei ole kovin turvallinen tunne painava rinkka selässä, saatika kovassa tuulessa ja sateella.

Helppoa patikoitavaa; mönkijäuraa ja pitkokset

Myös aiemmin mainittu kasvillisuus vaikuttaa reittivalintoihin. Jos maastossa kasvaa tiheään varpukasveja, vaivaiskoivua ja ehkä katajapensaitakin, niin kilometrien kertyessä tällaisessa maastossa alkaa tavallista aiemmin jalat väsyä ihan vain siitä, että jalkoja joutuu joka askeleella nostamaan hieman ylemmäs ja/tai puskemaan jaloilla suoraan kasvillisuuden läpi. Ja kuten jo tuolla ylempänäkin tässä yhteydessä mainitsin, niin tässäkään yhteydessä jonkin lyhyen osuuden taittaminen tällaisessa maastossa ei ole mikään merkittävä hidaste, mutta pidemmässä juoksussa se vaikuttaa niin, että jos polkua kulkien sinun henkilökohtainen sietokykysi menee oman rinkkasi kanssa vaikkapa 20 km kohdalla, niin tällaisessa maastossa ei ehkä kannata suunnitella kulkevansa tuota samaa matkaa yhtä nopeasti ja vaivattomasti, koska jalat ovat varmasti väsyneitä vaikeakulkuisessa maastossa jo selvästi aiemmin.

Liian pehmeä maaperä myös uuvuttaa ja hidastaa. Tässä joutuu samalla tapaan nostelemaan jalkojaan enemmän. Vastaavasti liian kovalla maaperällä nilkat ja jalkapohjat voivat alkaa kiukuttelemaan. Optimaalinen maaperä patikointiin on siis tarpeeksi pehmeää, muttei kuitenkaan yhtään upottavaa. Siellä voi olla kasvillisuutta, muttei liian korkeaa tai tiheää.