Musiikkia vai luonnon omaa ambienssia?

Onko soveliasta kuunnella musiikkia erämaassa, kun tarjolla on mieltä tyhjentävää hiljaisuutta? Oman empiirisen kokemukseni mukaan tämä jakaa mielipiteet hyvin vahvasti retkeilijöiden ja eränkävijöiden keskuudessa. Osa on sitä mieltä, että ainoa musiikki, jota luonnonhelmassa tulee kuunnella, on luonnon omat äänet ja jotkut taas kuuntelevat musiikkia kuulokkeistaan jopa patikoidessaan.

Lukeudun ainakin jokseenkin siihen ryhmään, joka kuuntelee musiikkia myös luonnonhelmassa, mutta tähän liittyy useita radikaalistikin rajaavia henkilökohtaisia sääntöjä ja vaatimuksia.

Ensinnäkin, niissä olosuhteissa musiikin tulee olla akustisilla soittimilla soitettua. Kuuntelen laajalti musiikkia ja teen satunnaisesti sitä itsekin. Genrerajoitteita ei kotikuuntelussani juuri ole. Kuuntelen kaikenlaista jazzista sludge metalliin, vanhasta progesta hip hoppiin ja stoner rockista kaikenlaiseen koneelliseen musiikkiin, kuten houseen, technoon, IDM:ään ja dubsteppiin.

Nuotion äärellä erämaassa en kuitenkaan halua mitään moderniin maailmaan ja arkisiin asioihin liittyviä assosiaatioita musiikin kautta. Koneellinen musiikki vie luonnonhelmassa ajatukseni ja - mikä oleellisinta - tunnelman kauas siitä hetkestä ja ympäristöstä, jossa silloin olen. Koneelliset äänet maalaavat mieleeni lähinnä kuvia kaupungin vilskeestä tai jopa mielikuvia suoraan science fiction -maailmasta. Akustinen musiikki sisältää eräänlaisen ajatuksen mahdollisimman koskemattomasta ja käsittelemättömästä äänimaisemasta. Sitä ei ole muokattu efektein, vaan se on au naturel, tietyssä mielessä orgaaninen.

Myös musiikin nopeus ja aggressiivisuus vievät ajatuksiani ja tunnelmaa kauemmas siitä rauhasta ja kiireettömyydestä, jota luonnosta haen. Erämaassa en halua kuunnella menevää kaljanjuontirockia tai aggressiivisen raskailla kitaravalleilla jyräävää metallia, jota korostetaan huutovokaaleilla. En löydä mitään yhteyttä näiden luoman tunnelman, sekä sen luonnon oman tunnelman välillä ja jonka siellä luonnonhelmassa haluan korostuvan.

Leiritunnelmia aapasuon laidalta

Kun vielä rajataan, niin ideaalisinta musiikkia luonnonhelmaan on musiikki, jossa ei ole edes rumpuja. Mieluiten vain 1-2 akustista kitaraa tai muuta kielisoitinta (kuten esim. banjo), eikä vokaaleja. Rummut useimmiten tuovat mukaan musiikkiin rytmin lisäksi myös tietynlaisen rauhattomuuden, kun verrataan rummuttomaan musiikkiin. Tai pikemminkin voidaan siis asia muotoilla nimenomaan niin, että rummut eivät itsessään tuo rauhattomuutta, vaan rummuttomuus tuo rauhallisuutta musiikkiin.

Vokaalit taas vievät herkästi huomion, jolloin tulee tahtomattaankin kiinnitettyä tämän tuosta huomionsa lyriikoihin. Sen lisäksi olen huomannut, että vokaalit tuntuvat seurueessa kuin yhdeltä koko ajan äänessä olevalta ihmiseltä, jonka yli muut sitten korottavat ääntään keskustelun aikana saadakseen sanottavansa sanotuksi. Mikäli iltanuotiolla on raotettu lämmikepullon korkkia enemmänkin, niin ilmiö usein vielä korostuu entisestään.

Jos laulua kuitenkin musiikissa on, niin parhaimmillaan ne mielestäni ovat silloin, kun niissä ei varsinaisesti lauleta mitään sanoja (joiku, hoilaus) tai kun sanat liittyvät jollain tapaa luontoon ja hiljaisiin, mutta syviin ajatuksiin. Useimmiten kuitenkin suosin näissä tilanteissa instrumentaalimusiikkia.

Ilta hämärtyy suon laidalla, nuotion luodessa tunnelmaa

Kun lähden viikonlopuksi jonnekin laavulle tai telttailemaan, niin musiikkia tulee kuunneltua illan hämärryttyä, kun istuskelee nuotion äärellä pimeässä. Yksi tai kaksi akustista kitaraa instrumentaalimusiikin muodossa melankolisen rauhallisesti näppäillen on omiaan korostamaan nuotiotunnelman hartautta pimeyden keskellä.

Vaelluksellakin tulee kuunneltua musiikkia, mutta selvästi harvemmin. Toissavaelluksella taidettiin kuunnella musiikkia yhtenä päivänä kahdeksasta vaelluspäivästä ja kyseessä oli vaelluksen viimeinen ilta tuvalla, joka oli vain seurueemme käytössä. Viime vuoden kymmenen päivän vaelluksella kuuntelimme musiikkia teltassa yhtenä päivänä kun satoi koko päivän, eikä ulos ollut juuri menemistä, muutamana iltana makuupusseissa maaten ennen nukahtamista, sekä parina yönä pienen kynsitulen äärellä pienen hetken tunnelmoiden.

Musiikin kuuntelu ei ole minulle itsessään mikään pakonomainen tarve luonnossa, vaan se on minulle enemmänkin tapa korostaa jo olemassa olevaa tunnelmaa valitsemalla hiljaisella soitettavaksi taustalle jotakin sellaista, mikä on selkeässä sopusoinnussa ympäristön ja tilanteen kanssa. Keskellä Lapin erämaata, illan hämärtyessä nuotion äärellä tulee helposti ajatuksiin lämmittävä tunne siitä, että täällä sitä nyt ollaan jälleen. Tuon tunteen kaveriksi saatan pistää soimaan bluegrass/folk -tyyppisen parilla kielisoittimella esitetyn instrumentaalikappaleen, jota haikein mielin tulee kotonakin kuunneltua, kun iskee kova ikävä pohjoiseen. Musiikin minulle kotona maalaama tunnelma ei katoa Lapin erämaassakaan mihinkään, vaan itseasiassa korostaa sitä.

Näkyjä nuotiossa

Mikäli siis erämaassa nuotion äärellä istuskellessa, tunturimaisemia tuijotellessa hymynkare leviää kasvoillesi vaikkapa siitä syystä, että elät nyt juuri siinä hetkessä, jota olet lähes vuoden verran taas ikävöinyt, niin voit korostaa sitä hyvänolontunnetta vielä vahvemmaksi soittamalla hiljaisella volyymilla tietynlaista musiikkia tällaisen sentimentaalisen hetken kruunaamiseksi.

Jos haluat kokeilla löytää vaikkapa itsellesi jotain uutta kuunneltavaa tällaisiin hetkiin, niin mielestäni hyvin suositeltavia musiikkigenrejä ovat esimerkiksi bluegrass, folk ja kaikenlaiset akustisilla kielisoittimilla soitellut instrumentaalit.

Bluegrassin puolelta mainittakoon esimerkkinä vaikkapa Jody Stecher, Adam Hurt ja Mary Z. Cox . Folk -osastolta nuotiolla on myös usein soinut Pyhä Kuolema, sekä J. Karjalaisen Lännen Jukka -albumi. Akustisen ja instrumentaalisen kielisoitinmusiikin puolelta löytyykin ne omat suosikit, eli Michael Waters ja Gustavo Santaolalla. Gustavo Santaolalla voi olla joillekin tuttu nimi elokuva- ja pelimusiikin puolelta (mm. Brokeback Mountain, The Last of Us), mutta parhaiten hänen tuotannostaan sopivat tähän tarkoitukseen sooloalbumit Ronroco ja Camino.

Viime vuosina on tullut tutustuttua jonkin verran saamenkieliseen musiikkiin ja sen kautta voikin löytää helposti yhteyttä Lapin maisemiin ja niihin liittyviin ajatuksiin. Tosin omaan makuun on löytynyt sieltä lähinnä vain sellaista musiikkia, joissa akustisten soittimien lisäksi käytetään myös koneellista äänimaailmaa - lähinnä ambienssipuolella. Joitakin yksittäisiä saamenkielisiä kappaleita on tullut siis pidettyä matkassa mukana puhelimessa. Näistä mainittakoon muutama:

Mari Boine - Vuoi Vuoi Me
Máddji - Iditguovssu (Dawn Light)
Máddji - Cihkosis (Hidden)

On tietenkin hyvin selvää, että mitään yhtä oikeaa vastausta kysymykseen ei ole, vaan kyse on viime kädessä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Kyseessä on siis mielipidekysymys. Tietynlaisia poikkeuksia tähän kuitenkin sisältyy hyvien tapojen muodossa; autiotuvilla tai muissa yhteyksissä, joissa läsnä on muitakin ihmisiä kuin sinä ja/tai oma seurueesi, ei kannata alkaa soittamaan musiikkia puhelimesta, sillä kaikki eivät halua kuunnella näissä tilanteissa musiikkia ja varsinkaan musiikkia, josta he eivät välttämättä itse pidä. Jos taas kuuntelee kuulokkeilla vain omaksi ilokseen mitä tahansa musiikkia, niin siihen ei pitäisi olla mitään sanomista autiotuvassakaan kenelläkään, olettaen, että se musiikki ei todellakaan välity kuulokkeiden ulkopuolelle.

Kukin siis kuunnelkoon tai jättäköön kuuntelematta musiikkia, mutta jos lähtee minun mukaani, niin voi varautua kuulemaan nuotiolla jotakin akustista instrumentaalimusiikkia tai vastaavasti valitusta siitä, etten todellakaan halua kuulla breakcorea luonnonhelmassa.