Monday, April 27, 2015

Hyvä retkityyny, parempi mieli

Aivan harrastuksen alussa käytin tyynynä vain vaatemyttyä. Sitten aloin sullomaan vaatteita makuupussin suojapussiin. Tämä helpotti asiaa jonkin verran, mutta muutaman vuoden jälkeen oli pakko myöntää, että huono tyyny verotti yöunia ja siten seuraavan päivän fyysistä jaksamista ja mielialaa. Ajattelin alussa seuraavan päivän olon olleen itsestäänselvä olotila useiden päivien eräreissuilla erilaisista olosuhteista johtuen. Seuraavaksi raahailin viikonloppureissuille vuosien saatossa litistynyttä tyynyä, joka sekin tuntui paremmalta kuin vaatteet tyynynä. Toivomisen varaa jätti sekin, eikä sitä saanut pakattua kovin pieneksikään, vaikka litistynyt olikin.

Lopulta päätin kokeilla retkityynyä, vaikka aiemmin olin ajattelut, että kauppojen retkityynyt ovat vain turhaa rahastusta. Kävelin Prisman eräosastolle ja testailin hyllynpäädystä roikkuvia näytekappaleita päätä vasten painaen. Osan ilmatäytteisistä hylkäsin jo ikävän liukkaan ja kolkon tuntuisen pintamateriaalin vuoksi. Osa niistä taas rapisi niin älyttömästi, jos tyyny liikahti millinkin, etten osannut ajatella tyynyä saattelemassa ketään kovin rauhallisesti untenmaille. Osa tuntui toimivan kaikukoppana kaikille tyynyn välittömästä läheisyydestä lähteville pienillekin äänille. Jatkuvat, aivan pienetkin häiriötekijät ovat yhtä kaikki häiriötekijöitä ja olotilasta ja hetkestä riippuen ne saattavat olla ratkaisevassa asemassa, kun olisi tärkeää saada nopeasti unta ja edes välttävän pituiset yöunet. Ilmatäytteisyys ei olisi kuitenkaan niin iso epävarmuustekijä tyynyn kohdalla, kuin makuualustan kohdalla, koska ilmatäytteisen tyynyn pettäessä et riskeeraa esimerkiksi henkeäsi hypotermian suhteen.

Sitten kohdalle osui Cocoon Air-Core Pillow. Toinen puoli viileämpää ja liukkaampaa kangasta ja toinen puoli pehmeää mikrokuitua. Tyyny ei rapissut, eikä vahvistanut mitään kahinaa, rapinaa tai muutakaan ääntä. Ilmatyynyn ja sitä suojaavan päällyskankaan välissä oli vielä vaahtomuovimaista pehmustetta tuomaan tyynyyn lisää pehmeyttä. Maksoin tyynystä n. 25 euroa ja kotonakin olin tyytyväinen tyynyn ominaisuuksiin sitä testaillessani.

Cocoon Air-Core Pillow


Ensimmäisellä varsinaisella käyttökerralla kuitenkin yllätyin, kun tyyny ei tuntunutkaan kovin mukavalta jossain vaiheessa yötä. Ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin hyvin yksinkertainen; päästetään ilmaa venttiilistä, jolloin tyyny pehmenee. Se ei itseasiassa edes tuntunut ilmatäytteiseltä tyynyltä, jos ilman määrä oli juuri oikea.

Ehdin käyttää tuota tyynyä n. 2 vuotta, kunnes kahden päivän ja kahden yön eräreissulla heti ensimmäiseen leiripaikkaan päästyäni, tyynyä täyttäessäni huomasin sisällä olevan ilmapussin pihisevän ilmaa ulos. Mitään jälkiä ulkokankaassa ei näkynyt, eikä se ole ollut edes minkään terävän lähellä, joten kyseessä täytyi olla sauman aukeaminen. Tämä ei ollut mieltäylentävin startti reissulle. Oli pakko turvautua vanhaan keinoon ja täytin fleecehupparini hupun vaatteilla ja kietaisin hupparin itsensä ympäri, jotta viritys pysyisi hieman varmemmin koossa. Molemmat yöt tuli nukuttua huonosti ja jälkimmäisenä yönä heräilin yhtenään niskasärkyyn ja lopulta 4h huonot unet nukuttuani jouduin luovuttamaan, kun niskasärky yllytti leikkiin mukaan päänsäryn. Never again.

Nyt on siis taas aika ostaa retkityyny ja tällä kertaa siihen täytyy voida luottaa, koska ilmeisesti ikäkin jo painaa kroppaa sen verran, että kolotukset tuntuvat herkemmin kuin vaikka 10 vuotta sitten festareilla rymytessä ilman tyynyä ties millaisissa olosuhteissa ja varusteissa. Kriteerit ovat muuttuneet tiukemmiksi, eikä vähiten siksi, että vaellusreissujen pituudet ovat pidentyneet. Edellinen oli 8 päiväinen vaellus Urho Kekkosen Kansallispuistossa ja seuraava  kestää 12 päivää, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan (tästä reissusta lisää toisella kertaa). Reissujen pidentyessä tarvikkeiden luotettavuus korostuu, koska on riski joutua sietämään normaalia haasteellisempia olosuhteita pidempään varusteiden pettäessä.

Jos kahdentoista päivän vaelluksen puolivälissä ilmatäytteinen tyyny pettäisi, niin se tietäisi melkein viikon verran niskasärkyä, huonoja yöunia, matalaa mielialaa, sekä kolottavaa kroppaa jatkuvan univelan kasvun myötä. Tarkalla harkinnalla voi saada "ihan mukavan reissun" sijasta muisteltavaksi "todella mahtavan reissun", kun univelkaa ei ole ja mieliala pysyy korkealla - eikä matkaseurankaan tarvitse katsella kärttyistä tai flegmaattista kaveria päivästä toiseen.

Eli ilmatäytteisyys on tällä kertaa iso miinus. Aivan ehdoton en kuitenkaan sen suhteen ole; mikäli konsepti on sellainen, että vuotokohdan pystyy paikkaamaan, kuitenkaan pätkääkään tinkimättä materiaalien miellyttävyydestä tai muistakaan tärkeistä ominaisuuksista. Toistaiseksi sellaista ei kuitenkaan ole kohdalle osunut.

Tärkeimmät kriteerit (ei-ilmatäytteiselle) retkityynylleni tällä kertaa siis ovat olleet:

• ideaalisesti ei-ilmatäytteinen
• kevyt
• pieneen tilaan pakkautuva
• riittävästi muotonsa pitävä
• ei mikään littana läpyskä, vaan tuntuu pään alla tyynyltä

Kosteissa oloissa voin heittää tyynyn päälle tarvittaessa dry bagin, joten kankaan ei tarvitse olla liukasta ja epämiellyttävää jo tehtaalta tullessaan. Untuva ja keinokuitu molemmat käyvät, kunhan vain toimittavat asiansa ja täyttävät kriteerit ja mieluusti vielä enemmänkin.

Kolme varteenotettavinta kandidaattia ovat olleet MSR Compressible Pillow, Therm-a-Rest Compressible Pillow ja Therm-a-Rest Down Pillow. MSR:n mallista ei löydy juurikaan tietoa netistä. Therm-a-Restin Compressible Pillow oli jo alkuun varma valinta, mutta täyte kuulemma pikkuhiljaa väistää painon alta sivuille, joka heikentää tyynyn luottoa. Therm-a-Restin Down Pillow sen sijaan on saanut allekirjoittaneen toistaiseksi vakuuttuneeksi siitä, että tässä olisi tyyny vailla vertaa - ainakin paperilla.

MSR Compressible Pillow

Therm-a-Rest Compressible Pillow

Therm-a-Rest Down Pillow


Therm-a-Restin Down Pillow on untuvatyyny, joka pakkautuu pieneen tilaan tyynyä peittävän päällyskankaan reunoja pitkin juoksevan kiristysnarun avulla pallomaiseen muotoon. Tätä samaa ominaisuutta hyödyntäen tyynyyn saa ilmeisesti lisää paksuutta tinkimättä pehmeydestä, kun tyynyn päällyskankaan sisään sujauttaa vaikkapa fleece -paidan ja kiristää tyynyn narusta hieman, jotta paita pysyy paikallaan ja tukee tyynyä. Tällöin toki tyynyn käytössä oleva pinta-ala pienenee hieman - aina suhteessa siihen miten paljon nyöriä kiristetään, joka puolestaan vaikuttaa siihen, miten löyhästi tai tiiviisti untuvat tyynyn sisällä asettuvat. Arvostelujen perusteella tyynyn sisältö on nyörit löysättynä samaa tasoa kuin Compressible Pillowssa - eli että sisältö karkaa hieman pois painon alta - , joten nyörin kiristystä tarvitaan. Tämä taas puolestaan lukemani perusteella johtaisi siihen ongelmaan, että S-kokoisen tyynyn pinta-ala pienenee liikaa nyöriä kiristettäessä, jolloin tyynyn pitäisi olla vähintäänkin M-kokoa. L-kokoisen kanssa lienee jo mahdollista saada sitä kiristelemällä ilman lisäpehmikkeitä jo tarpeeksi mukava tyyny, mutta se toki tietäisi hieman ylimääräistä painoa ja vaatisi enemmän tilaa rinkasta.

S-koon mitat ovat 30x41 cm ja 80 grammaa. M-koko 36x46 cm ja 158 grammaa. L-koko 41x58c m ja 216 grammaa. Paino ei siis päätä huimaa isoimmassakaan mallissa. Ihan halvimmasta päästä retkityynyjä tämä ei kuitenkaan ole - isoin malli kustantaa n. 60 euroa, mutta mikäli konsepti toimii käytännössä edes lähestulkoon kuten paperilla, niin diili tuskin voi olla huono.

Vielä on hetki aikaa miettiä ennen lopullista päätöksentekoa, mutta n. 6 tunnin googlettelun perusteella tämä konsepti tuntuu vähintäänkin mielenkiintoisimmalta. Ainoa huono puoli tämän tyynyn kohdalla olisi näillä tiedoilla se, että sen joutuisi tilaamaan netistä ns. sikana säkissä, koska Tampereen kivijalkaliikkeistä ei ainakaan nettisivujen perusteella tätä mallia löydy.

Näillä mietteillä olen siis vain päätöksenteon päässä uudesta retkityynystä. Palaan asiaan, kun olen saanut Therm-a-Rest Down Pillown uuden retkityynyn tilattua ja tilauksen perille. Täältä tähän!

2 comments:

  1. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete