Sunday, May 10, 2015

Ajatuksia vaellusreissun suunnitelusta IV

Tämä blogikirjoitus on jatkoa vaellusreissun suunnittelutyökaluja käsittelevään blogikirjoitukseen ja alaotsikkona onkin:

Karttapalvelut

kansalaisen.karttapaikka.fi - useimmille tuttu karttasovellus
No joo. Tämä nyt on hoidettava alta, vaikka kaikki tämän sivuston taitaa tietää. Eli siis kansalaisen.karttapaikka.fi, josta löytyy kattava ja tarkka kartasto, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä harmittavan kehnolla käyttöliittymällä. Suurin päänsärky ehkä lienee se, ettet voi tarkkaan rajata karttanäkymää, vaan kartaston valmiit ruudukot sanelevat ehdot.

EDIT: Sivuston käyttöliittymä on päivitetty tälle vuosituhannelle ja on huomattavasti parempi nykyään. Lähestulkoon jaetulla ykkössijalla Retkikartan kanssa itselleni näin vuonna 2019.

www.paikkatietoikkuna.fi/web/fi/kartta - uusi haastaja?
Toistaiseksi tuoreimpana tuttavuutena itselleni ja oletettavasti monille muillekin löytyy osoitteesta www.paikkatietoikkuna.fi/web/fi/kartta. Karttasovellus on hyvin monipuolisen oloinen, joskaan en ole vielä tarpeeksi perehtynyt sen saloihin, joten käyttökokemus perustuu muutamalle ihan konstailemattomalle karttanäkymän katselulle, sekä parille yritykselle kokeilla itselleni uudenlaisia ominaisuuksia. Jälkimmäisen oloiset operaatiot kuitenkin vesittyivät aluksi, koska en saanut joitakin tasovalikkoon valitsemiani tasoja näkymään ja punaisena verkkokalvoja poltteleva teksti (BETA), vihjasi mahdollisesti vielä toistaiseksi puutteellisista toiminnoista.

Myöhemmin huomasin kuitenkin, että ainakin "Järvien syvyysalueet" -taso toimi kyllä, mutta tarkkailemiini järviin se ei piirtänyt mitään, koska ilmeisesti niistä ei informaatiota ole sovelluksessa. Karttatasoilta tosiaan löytyy kaikenlaista joillekin mielenkiintoista tietoa, joskin monien mielestä suurin osa voi olla vain tylsää ajanhukkaa.

Taso-otsikon "Korkeus" alta löytyy mm. noita mainittuja vesistöjen syvyyksiä piirtäviä tasoja, sekä rinnevalovarjostus. Jälkimmäinen on vähän epämiellyttävän sahalaitainen. Rinnevalovarjostuksesta löytyy myös värillinen versio, jonka funktio jää kyllä tyystin pimentoon meikäläiseltä. Kokeilkaa, ihmetelkää ja raportoikaa vaikka minulle, jos keksitte mikä ihme sen tarkoitus on.

Karttanäkymän alareunasta löytyy Ortokuvat, jotka ovat siis suht tarkkoja valokuvia ilmasta käsin kuvattuna ja peittävät muun karttanäkymän alleen sen valittuasi. Lienee samat ilmakuvat, kuin seuraavaksi käsittelyyn pääsevässä sivustossa.

Eittämättä silti maininnan arvoinen sivusto ja mielenkiinnolla odotan millainen työkalu tästä vielä muodostuu, kun beta-testaukset ovat ohi. Potentiaalia ainakin on riittämiin.

retkikartta.fi - karttasovellusten Shaft
Sitten onkin vuorossa kaikkien vaellustyökalujen äiti, isä, rehtori ja paavi - www.retkikartta.fi.

Karttanäkymän oikeasta ylälaidasta löytyy juuri mainitut ilmakuvat, jotka ovat tosiaan melko tarkkoja kuvia ja auttavat hahmottamaan toisinaan maaston oikean luonteen. Saadaksesi se näkyviin tulee myös karttanäkymän mittakaavan olla 1:50 000 tai tarkempi. Mittakaavan näet karttanäkymän vasemmasta alanurkasta.

Karttanäkymän vasemmasta ylälaidasta löytyy työkalurivi joista vasemmalta lähdettynä tarkastelemaan kaksi ensimmäistä lienevät hyvin yksiselitteisiä suurennuslasikuvakkeineen, sekä miinus- ja plusmerkkeineen. Kolmas vasemmalta on oletustyökalu, eli koura, jolla voit ruopia menemään karttanäkymää suuntaan jos toiseenkin.

Ensimmäinen mittatyökalu mittaa yksinkertaisesti etäisyyttä klikkausten lähtöpisteen ja kursorin sen hetkisen sijainnin välillä (tai tuplaklikkaamalla reitin päättyneeksi sen päätepisteeseen saakka), kaikkien sen matkalla klikattujen pisteiden kautta. Tätä kannattaa hyödyntää, jos ottaa selville etäisyyksiä.

Työkalun ollessa aktiivisena, on kuvakkeen alla laatikko, josta saa tyhjennettyä siihen asti piirretyn reitin pois. Kumoa -toiminto kumoaa aina yhden askeleen taaksepäin kerrallaan. Voit toistaa tuon niin monta kertaa kun vain tarve on. Tallenna -toimintoa voi käyttää tallentaakseen piirretyn reitin älypuhelimeen tai erilliseen GPS-navigaattoriin. Älypuhelimen älytoimintoja ei tule vaelluksilla käytettyä (ellei tulevaisuudessa satu tulemaan jokin oikea hätätilanne) - ainakaan vielä, enkä omista erillistä GPS-navigaattoria - ainakaan vielä, joten toistaiseksi olisin kiinnostunut kuulemaan, jos joku tietää miten voisi tietokoneen äärellä hyödyntää tallennettuja reittejä. Googletin pari formaattia tukevaa softaa, pikaisesti kokeilin todetakseni, että ei natsaa, ei. Tästä on jo hyvän aikaa, niin tarkemmin en osaa softista tai tapahtuneesta kertoa.

Työkalulla siis tosiaan klikataan aina yksi klikkaus kerrallaan, jolloin karttasovellus laskee sen yhdeksi reittipisteeksi ja voit edetä valitsemaan seuraavaa ja niin edelleen. Jos reitti on menossa karttanäkymäsi ulkopuolelle, voit klikkaamalla hiiren napin pohjaan raahata näkymää toisaalle, kun reitin piirtäminen on vielä kesken. Myös zoomaaminen onnistuu mittaamisen aikana.

En osaa todistaa mitenkään tätä selitystä tarkemmin, mutta sellainen tuntuma on jäänyt, että kun mittaa useamman kilometrin pituista reittiä karttanäkymä oikein tarkaksi zoomattuna, ja myötäilee oikein tarkasti runsaasti kiemurtelevaa reittiä, tuntuu reittityökalu heittävän ehkä 1-2 km totuudesta yläkanttiin. Voisiko olla, että mittatyökalussa oltaisiin otettu ihmisten suurpiirteisyys huomioon jotenkin? Tai sitten karttanäkymän polut eivät ole aivan oikeilla paikoilla... tai kansallispuistojen etäisyyskyltit eivät pidä aivan paikkaansa. Mene ja tiedä. Kilometri tai pari sinne, tänne - kunhan ei aivan maksimirajoille päivämatkojaan aio vetää.

Seuraava mittatyökalu mittaa alaa neliökilometreissä. Sen enempää ei siitä oikein tarinoitavaa riitä. Joku mielikuvituksekkaampi voisi tästä tarinoida ehkä esseen tai jopa pari sivuisen referaatin, minä en.

Sitten on vuorossa koordinaattityökalu, jonka aktiiviseksi klikattuasi saat minkä tahansa kartalla klikatun kohteen koordinaatit useassa eri koordinaatistoformaatissa ruudulle näkyviin. Tätä kannattaa myös hyödyntää ja ottaa kohteiden koordinaatteja ylös vaellukselle, jotta on sitten jotakin varmempaa turvana, jos ei meinaa löytää perille ja hämärä alkaa painamaan päälle, epätoivo seurassaan. Olettaen tietenkin, että on jonkinlainen aparaatti, jolla koordinaateista saa hyödyn irti.

Työkalurivin viimeinen kuvake laajentaa karttanäkymän koko ruudulle ja vasemman laidan valikko löytyy nyt pienempänä oikeasta ylälaidasta.

Sitten siirrytään vasempaan laitaan sijoitettujen valikkojen pariin, joista löytyy tämän sovelluksen herkut.

Koska ensimmäisen valikon, "Karttatasot", alta löytyy niin paljon mainitsemisen arvoisia tasoja ja vielä kaiken lisäksi sen verran itsestään selvillä kuvauksilla, että laitan tähän vain kuvan näistä tasovaihtoehdoista.

Tasovaihtoehtoja laaja kirjo

Tasoja voi ruksata näkyviin yksi kerrallaan tai aina ylempää otsikkoa ruksatessa aktiiviseksi kerralla kaikki sen alaiset tasot. Joidenkin tasojen perässä on slideri, jolla voi portaattomasti häivyttää tasoa näkyvistä, jottei se peittäisi karttamerkintöjä (tai muita tasoja) alleen.

Vakiintuneessa käytössä hyödyllisyytensä osoittaneina kuvan valikoista allekirjoittaneella ovat olleet:

 • Yöpyminen, majoitus ja palvelut > Tuvat + Kodat, laavut ja kammit + telttailu ja leiriytyminen
 • Retkeily ja harrastukset > Tulentekopaikat ja keittokatokset + Kaivot ja lähteet
 • Pysäköinti > Pysäköintialueet
 • Historialliset nähtävyydet
 • Reitit > Kesäretkeilyreitit + Pyöräilyreitit
 • Metsästys ja kalastus > Kalastuskohteet > Viehekalastus + Virkistyskalastus
 • Suojelu- ja retkeilyalueet > Kansallispuistot + Muut suojelualueet + Retkeilyalueet + Lapin erämaa-alueet
 • Valittu kohde (tästä kerron tarkemmin alempana)
 • Ilmakuvat (tästä saa säädettyä ilmakuvien läpinäkyvyyden!)
 • Vinovalovarjostus (huomattavasti edellisen sivuston versiota laadukkaampi)

Seuraavasta palkista löytyy Kohdevalikko, jonka alta puolestaan löytyy aakkosjärjestyksessä kansallispuistot, Lapin erämaa-alueet, historialliset kohteet, kalastuskohteet ja paljon muuta. Homma menee niin, että ensin valitaan haluttu kohde, jolloin karttanäkymä siirtyy automaattisesti valittuun kohteeseen, tuoden samalla näkyviin kaikki tasomerkinnät alueella, kuten erilaiset retkeilyreitit ja autiotuvat.

Pieni kömpelyys tähän kuitenkin sisältyy. Tasomerkinnät tulevat näkyviin, koska sovellus laittaa heti kohdevalinnan jälkeen päälle jokaisen Karttatasot -palkina alta löytyvän tason (lukuun ottamatta tasoja Metsästys ja kalastus, Suojelu- ja retkeilyalueet, Kunnat, Ilmakuvat, sekä Vinovalovarjostus).

Hitaammilla koneilla tasotulva voi korostaa tätä mainittua tietoteknisen laitteen itsetuhoisia ajatuksia kirvoittavaa ominaisuutta, joten suhtautukaa tähän valikkoon varauksella. Tehokkaammallakin koneella kauemmas zoomattuna hidastelu on varmaa. Itse klikkaan mieluummin Karttatasot -valikon alta muutenkin esiin juuri ne tasot, joita haluan kulloinkin nähdä, enkä mitään turhaa peittämään karttamerkintöjä.

Hakupalkeista ensimmäinen on nimetty mielikuvituksekkaasti asuun; Kohteiden haku.

Kun syötät hakukenttään vähintään kolme kirjainta tai numeroa, aukeaa alle valikko, josta löytyy kaikki kirjoittamasi merkit siinä järjestyksessä, mutta mistä kohtaa merkkijonoa tahansa - alusta, keskeltä tai lopusta. Alta pystyy vielä rajaamaan hakuvaihtoehtoja ruksittamalla ja/tai poistamalla rukseja kohteiden edestä.

Haun päätteeksi oletetaan sinun löytäneen juuri oikean vaihtoehdon, jonka päälle klikkaat vaihtoehdon hakukentän alta valituksi ja karttanäkymä keskittyy etsittyyn sijaintiin.

Seuraava hakupalkki on nimeltään Paikannimihaku. Paikannimihaussa haetaan taustakartan paikannimien perusteella. Hakukentän alta voi kätevästi rajata haun halutessasi vain valitsemasi karttanäkymän alueelle.

Viimeisenä hakupalkkina on Koordinaattihaku, jonka toimintaperiaatetta ei liene tarpeen lähteä sen tarkemmin tässä avaamaan.

www.google.fi/maps
Sitten päästään siirtymään seuraavan nettisovelluksen pariin, joka on varmasti kaikille tuttu - www.google.fi/maps/. Googlen karttapalvelu on hyvin arkipäiväinen työkalu itsestäänselvistä syistä ja ei ole syytä unohtaa sitä vaellusreissujen suunnitelussakaan.

Sillä tarkistan etäisyydet ja ajomatkojen kestot lähtö- ja päätepisteiden, sekä välietappien välillä. Jos on tarkoitus vaikka yöpyä jossakin syrjäseudulla, matkalla Lappiin, niin yksi hyvä kikka on etsiä kartalta vaikkapa soramonttu. Google Mapsin Street View -toiminnon avulla katselen alueen ympäristön, jotta tietää miltä maisema näyttää niillä kohdin, missä täytyy alkaa siristelemään silmiään oikean tienhaaran varalta.

Katselen myös Mapsilla kohdealueelle GPS-tietojen avulla merkattuja valokuvia, jotka saa näkyviin oikeasta alanurkasta klikkaamalla kahta päällekkäistä nuoliväkästä. On huomioitavaa, että mikäli valitussa karttanäkymässä on teitä, joilla Googlen auto on kameroineen huristellut, näkyy kuvissa myös Googlen Street Viewn kuvat ja useimmiten se ei ole toivottua. Kun viet hiiren kursorin alareunan kuvien päälle, sovellus osoittaa kuvasta lähtevällä viivalla kuvan näkymän sijainnin kartalla. Joskin tykkäsin enemmän edellisestä versiosta, jossa kuvat olivat sijoiteltuna eri kokoisina kartalle niihin sijainteihin, missä kukin kuva on otettu, niin näki ilman kursorin liikuttelua varovasti kuvasta toiseen nähdä onko suunnittelemallani reitin varrelta kuvia tarjolla. Ja ei, nämä eivät ole ensimmäisen maailman ongelmia, vaan näitä kiroaa varmasti kurjimmissakin oloissa elävä sokea orpo.

No comments:

Post a Comment