Monday, February 29, 2016

Lapin vaellus 2016

No niin. Tässä on taas useampi kuukausi käyty läpi kohdevaihtoehtoja tulevan kesän vaellusta varten ja googleteltu kaikenlaista tietoa kalakannoista maisemakuviin näiltä alueilta hullun metson raivolla. Suunnittelun alkuvaiheissa ei ollut oikeastaan mitään vahvaa mielipidettä siitä, minne tulevana kesänä lähdetään. Vaihtoehtoja kartoitettuani alustavasti niitä kertyi viisi kappaletta. Käydään kuitenkin asiaan käsiksi alaotsikoiden kautta.


Tämänkertaisen vaelluksen kohteesta ja päämääristä


Kaksi finalistivaihtoehtoa olivat Hammastunturin erämaa, sekä Pöyrisjärven erämaa. Ensimmäiseen suunnittelin yhden reitin ja jälkimmäiseen kaksi eri vaihtoehtoa. Lopulta asian ratkaisi kalastukselliset seikat: Hammastunturin erämaassa olisi täytynyt keskittyä pääasiassa järvikalastukseen, kun Pöyrisjärven erämaahan suunniteltu reitti mahdollistaa lähes täysin pelkkää virtavesikalastusta koko vaelluksen ajan. Kuten tuosta arvata saattaa, niin kalastus tulee olemaan tulevallakin vaelluksella suuressa roolissa.

Pöyrisjärven erämaahan lähdetäänkin tavoittelemaan harjusta, sillä sitä siellä pitäisi olla kiitettävästi. Taimenenkin voi siellä siiman päähän saada, mutta se on Pöyrisjärven erämaassa kuitenkin harjusta selvästi harvinaisempi tuttavuus. Näillä näkymin reitin varrelle osuu mm. Suomajoki, Suukisjoki ja toivon mukaan ainakin pieniä pätkiä Pöyrisjokea.


Pöyrisjärven erämaan hiekkaisia harjuja (Wikimedia Commons)

Pöyrisjärvestä laskeva Pöyrisjoki on videokuvan ja valokuvien perusteella kaunis vesistö ja harjus sen kirkkaissa vesissä aika yleinen näky. Pöyrisjoesta saadakseen kaiken irti tulisi vain patikoinnin sijasta panostaa melomiseen, sillä Pöyrisjokea ympäröi suurimmaksi osaksi suuret ja vaikeakulkuiset suot, joten patikoiden rannoille kalastamaan pääseminen voi olla kovan työn takana ja monin paikoin jopa mahdotonta.

Omaleimaisinta Pöyrisjärven erämaassa lienee hiekkadyynit, joita löytyy pääasiassa Pöyrisjärven pohjoispuolelta, mutta jonkin verran myös sen eteläpuolelta. Alunperin meidän olikin tarkoitus kiertää Pöyrisjärvi, jotta näkisi enemmän näitä hiekkadyynejä, mutta Pöyrisjärven kiertäminen jää nyt tällä kertaa tekemättä, joten pienempien hiekkadyynien lisäksi, joita matkan varrelle osuu, täytyy yrittää käydä tarkastamassa aivan Pöyrisjärven eteläpuolella oleva Naapanmella.

Toinen hyvin omaleimainen piirre Pöyrisjärven erämaassa ovat myös sen suuret määrät katajapensaita, jotka näyttävät muodostavan lähestulkoon puutarhan tapaan huoliteltuja alueita keskelle hiekkaista erämaata. Tästä päästäänkin siihen, miksi Pöyrisjärven kiertäminen pohjoispuolelta lopulta unohdettiin. Sen lisäksi, että kaikki pohjoisesta Pöyrisjärveen laskevat joet ovat kalastuslupa-alueen ulkopuolella, niin ylempänä pohjoisessa jokien yläpuolisilla järvillä maisema on puutonta paljakkaa. Ei siinä, onhan se kaunista, mutta iso siivu vaelluksesta olisi kulunut siellä ja jonkin verran polttopuuta olisi mukava saada eritoten kalan kypsentämiseen avotulella.

Pinta-alaltaan Pöyrisjärven erämaa on 1280 neliökilometriä ja se on perustettu vuonna 1991. Alueelta on löydetty paljon esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, kuten vanhoja kivikautisia ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja, seitoja, sekä runsaat määrät pyyntikuoppia, joita on käytetty tunturipeurojen, metsäpeurojen ja hirvien pyyntiin. Peitetyn kuopan pohjalla siihen harhailevaa saaliseläintä odotteli rivit teroitettuja seipäitä. Pyyntikuoppia on merkitty maastokarttaan, joten niitä päästään toivon mukaan näkemään matkan varrella.

Pöyrisjärven erämaassa harjoitetaan porotaloutta ja siitä syystä Pöyrisjärven halki kulkeekin helppokulkuista mönkijäuraa, jota kulkijan on helppo seurata, vaikkei alueella merkittyä reittejä olekaan. Pöyrisjärven erämaa-alueella sijaitseekin kaksi poronhoitajien kesäkylää - Pöyrisjärven kesäkylä, sekä Kalkujärven kesäkylä. Autiotupia alueella on seitsemän kappaletta, joista tulemme näkemään vaelluksella ainakin yhden (Pöyrisjärven autiotupa). Toisenkin näemme, jos päätämme poiketa reitiltä noin kymmenen kilometriä suuntaansa, mutta siitä päätös tehdään vasta vaelluksella. Saunoja alueen tuvilla ei ikävä kyllä ole, joten vaelluksen päätteeksi on varmasti kova tarve päästä saunomaan jossakin, missä siitä pitää maksaa.

Tyyni pinta odottelee kalastajaa kyttäämään tuikkeja (Wikimedia Commons)

Kuten alkuun jo mainitsin, niin kalastus tulee tälläkin reissulla olemaan aika suuressa roolissa, eikä vähiten siksi, että allekirjoittanut osti itselleen joululahjaksi perhokalastusvälineet. Intohimo kalastusta kohtaan ui siis entistä syvempiin vesiin. Kiinnostus perhokalastusta kohtaan kasvoi näihin mittoihin oikeastaan pintaperhokalastuksen ansiosta, sillä se on kalastuksen muoto, jota ei voi järkevästi korvata millään muilla kalastusvälineillä. Mukaan lähtee siis virvelin lisäksi perhovapa ja -kela. Tästä syystä odotan myös kevättä malttamattomammin kuin aiempina vuosina, sillä halu päästä treenaamaan heittoja ja perhojen uittoa on kiusallisen polttava.

Tällä kertaa koitan nähdä vaivaa entistä enemmän, jotta saisin rinkan painoa laskettua edes muutaman kilon. Viime vuonna Kaldoaiviakin varten koitin karsia kaikenlaista pois, mutta rinkka painoi silti lähtiessä 25 kg ja siihen päälle n. 2 kg kameralaukun kanssa sisältöineen. Jokin ääni takaraivossani kuitenkin huutelee, että "turha edes yrittää, ei tule onnistumaan".

Vaellukselle on varattu tällä hetkellä 12 yötä, joista yksi on jätetty auki siten, että voimme käyttää sen sellaisessa leiripaikassa, missä haluamme vielä jäädä yhdeksi yöksi. Alustavan suunnitelman mukaan reissu sisältää kaksi leiripaikkaa, joissa molemmissa yövymme kolme yötä, yhden leiripaikan, jossa yövymme kaksi yötä ja loput leiripaikat olisi yhden yön pysähdyksiä.

Tarkoitus on lähteä liikkeelle Näkkälästä kohti Pöyrisjärveä ja sieltä kohti Suomajokea ja siitä etelää kohti, läpi Kalkujärven kesäkylän aina Vuontisjärvelle asti. Reittisuunnitelma on siis kokolailla niin valmis, kuin se ennalta suunniteltuna tulee olemaan, joten nyt on hyvin aikaa imeä itseensä tietoa perhokalastuksesta ja odotella ikuisuudelta tuntuvan ajan kevään koittamista, jotta pääsee muuntamaan haalitun teorian käytännöksi.


Muonituspuoli


Kuten jo mainitsinkin, niin rinkan painoa koitan saada hieman laskettua ja tässä oleellisena osana todennäköisesti tulee olemaan muonituspuolen uudistaminen. Mitään varmaa en vielä menusta osaa sanoa, mutta mielessä on käynyt esim. kestomakkaran jättäminen tällä kertaa pois. Samoin saaristolaisleivän korvaamista näkkärillä olen harkinnut. Välipaloja koitan myös ottaa tällä kertaa vähemmän, sillä niitä on jäänyt roimasti yli joka reissun päätteeksi.

Kasvissosekeittoa, salamia ja männynpunikkitattia Karapuljun autiotuvalla UKK:lla 2014

Tällä kertaa on myös tarkoitus panostaa entistä enemmän pääruoka-aineiden kuivattamiseen itse. Lähinnä siis juureksia, joita sitten kuivatetun jauhelihan kanssa voi keitellä. Paketti tai pari lähtee mukaan myös pekonia, joka viime reissulla nosti hymyn huulille. Kuuma ja rasvainen liharuoka erämaassa on aivan mieletön nautinto! Tulevan reissun muonituspuoleen palaan mahdollisesti vielä blogissa ennen vaellusta, kun asiasta riittää enemmän sanottavaa.


Mitä lähtee mukaan?


Vaellusporukka koostuu tällä kertaa kolmesta miehestä, sekä yhdestä naisesta (avovaimoni). Miespoppoo varustautuu kalastusvälineillä, joista kahdella meistä on mukana virvelin lisäksi myös perhokalastuvälineet. Avovaimoni on tutkaillut kaupoista kompakteja kiikareita ja mahdollisesti viettää aikaa lintuja ja kasveja bongaillen, meidän muiden kalastaessa jokivarsia.

Action cam ei näillä näkymin lähde tällä kertaa mukaan, koska Kaldoaivissa jo tuli huomattua, että se aika mikä ei mene kalastukseen, niin menee järkkärin kanssa kuvailuun, joten silloin harvoin kun jotain action camilla sattui kuvaamaan, niin tuloksena oli vain satunnaisia pätkiä (time lapse -videoita), joille en sitten keksinyt oikein mitään käyttöä kotiin päästyäni. Liian lyhyitä erikseen näytettäväksi ja yhteen nivottuna ne tuntuvat vain sillisalaatilta. Ehkä tälle pitäisi antaa joskus ajatusta enemmän ja suunnitella hieman etukäteen. Jokseenkin vaan tuntuu ikävältä se ajatus, että se aika mikä menisi action camin kanssa säätämiseen, olisi pois niistä kahdesta itselleni hyvin tärkeästä asiasta, eli kalastuksesta ja valokuvaamisesta. Järkkäriä ilman en osaisi edes lähteä enää vaellukselle, joten se on matkassa yhtä varmasti kuin minä itse.

Näillä näkymin perhovehkeiden lisäksi mitään uutta mainitsemisen arvoista roinaa en ole ottamassa vaellukselle mukaan. Hankinnat ovat tällä kertaa lähinnä uusia vieheitä, siimaa ja muuta sellaista pienempää sälää. Mikäli kuitenkin intoudun jotakin mainitsemisen arvoista ostamaan, niin siitä sitten lisää myöhemmin.

Perhosetistä voin mainita sen verran, että utelin asiasta netissä ja neuvojen saattelemana päädyin ostamaan erittäin huokean, mutta hinta/laatu -suhteeltaan todella kehutun paketin. Okuma Cascade -setin löysin Hong Kongista 60e hintaan, joten nappasin sen matkaan. Alunperin oli tarkoitus hommata 4-5 luokan setti, mutta eiköhän tuolla kutosellakin pärjätä varsin hyvin.

Red Tag (Wikimedia Commons)

Siimat on tarkoitus uusia vielä ennen reissua, koska setin juoksusiimaa on moitittu muoviseksi, eli jäykähköksi. Heittosiimaa, tipettisiimaa, kellunta-ainetta ja muuta tulee osteltua varmaankin motonetistä, koska sain sinne muutaman kympin lahjakortin. Juoksusiiman tilaan näillä näkymin Britanniasta. Avovaimolta sainkin joululahjaksi neljä pintaperhoa (Goddard Caddis, Nalle Puh, Klinkhammer ja joku murkkujäljitelmä), mutta niillä ei ehkä ihan vielä pärjätä. Tarkoitus on Tampereen kivijalkaliikkeistä käydä hakemassa ainakin Nalle Puheja, Red Tageja, Zuluja, Klinkhammereita, Goddard Caddiksia ja jotain päivänkorentojäljitelmiä.

Kevättä ja perhostelua joutuu kuitenkin tässä vielä odottelemaan, joten kireiden siimojen sijasta luvassa on vielä jonkin aikaa kireitä hermoja. Onneksi Lapin ikävään Yle kuitenkin tarjoilee lääkettä kotimaisen suosikkidokumetaristini, Petteri Saarion uuden dokumenttisarjan muodossa, nimeltä Erämaan lumo. Sarjan ensimmäinen osa tuli TV1:stä eilen sunnuntaina, mutta sarja löytyy kokonaisuudessaan jo Areenasta, joten suosittelen tutustumaan!

Tuesday, February 09, 2016

Musiikkia vai luonnon omaa ambienssia?

Onko soveliasta kuunnella musiikkia erämaassa, kun tarjolla on mieltä tyhjentävää hiljaisuutta? Oman empiirisen kokemukseni mukaan tämä jakaa mielipiteet hyvin vahvasti retkeilijöiden ja eränkävijöiden keskuudessa. Osa on sitä mieltä, että ainoa musiikki, jota luonnonhelmassa tulee kuunnella, on luonnon omat äänet ja jotkut taas kuuntelevat musiikkia kuulokkeistaan jopa patikoidessaan.

Lukeudun ainakin jokseenkin siihen ryhmään, joka kuuntelee musiikkia myös luonnonhelmassa, mutta tähän liittyy useita radikaalistikin rajaavia henkilökohtaisia sääntöjä ja vaatimuksia.

Ensinnäkin, niissä olosuhteissa musiikin tulee olla akustisilla soittimilla soitettua. Kuuntelen laajalti musiikkia ja teen satunnaisesti sitä itsekin. Genrerajoitteita ei kotikuuntelussani juuri ole. Kuuntelen kaikenlaista jazzista sludge metalliin, vanhasta progesta hip hoppiin ja stoner rockista kaikenlaiseen koneelliseen musiikkiin, kuten houseen, technoon, IDM:ään ja dubsteppiin.

Nuotion äärellä erämaassa en kuitenkaan halua mitään moderniin maailmaan ja arkisiin asioihin liittyviä assosiaatioita musiikin kautta. Koneellinen musiikki vie luonnonhelmassa ajatukseni ja - mikä oleellisinta - tunnelman kauas siitä hetkestä ja ympäristöstä, jossa silloin olen. Koneelliset äänet maalaavat mieleeni lähinnä kuvia kaupungin vilskeestä tai jopa mielikuvia suoraan science fiction -maailmasta. Akustinen musiikki sisältää eräänlaisen ajatuksen mahdollisimman koskemattomasta ja käsittelemättömästä äänimaisemasta. Sitä ei ole muokattu efektein, vaan se on au naturel, tietyssä mielessä orgaaninen.

Myös musiikin nopeus ja aggressiivisuus vievät ajatuksiani ja tunnelmaa kauemmas siitä rauhasta ja kiireettömyydestä, jota luonnosta haen. Erämaassa en halua kuunnella menevää kaljanjuontirockia tai aggressiivisen raskailla kitaravalleilla jyräävää metallia, jota korostetaan huutovokaaleilla. En löydä mitään yhteyttä näiden luoman tunnelman, sekä sen luonnon oman tunnelman välillä ja jonka siellä luonnonhelmassa haluan korostuvan.

Leiritunnelmia aapasuon laidalta

Kun vielä rajataan, niin ideaalisinta musiikkia luonnonhelmaan on musiikki, jossa ei ole edes rumpuja. Mieluiten vain 1-2 akustista kitaraa tai muuta kielisoitinta (kuten esim. banjo), eikä vokaaleja. Rummut useimmiten tuovat mukaan musiikkiin rytmin lisäksi myös tietynlaisen rauhattomuuden, kun verrataan rummuttomaan musiikkiin. Tai pikemminkin voidaan siis asia muotoilla nimenomaan niin, että rummut eivät itsessään tuo rauhattomuutta, vaan rummuttomuus tuo rauhallisuutta musiikkiin.

Vokaalit taas vievät herkästi huomion, jolloin tulee tahtomattaankin kiinnitettyä tämän tuosta huomionsa lyriikoihin. Sen lisäksi olen huomannut, että vokaalit tuntuvat seurueessa kuin yhdeltä koko ajan äänessä olevalta ihmiseltä, jonka yli muut sitten korottavat ääntään keskustelun aikana saadakseen sanottavansa sanotuksi. Mikäli iltanuotiolla on raotettu lämmikepullon korkkia enemmänkin, niin ilmiö usein vielä korostuu entisestään.

Jos laulua kuitenkin musiikissa on, niin parhaimmillaan ne mielestäni ovat silloin, kun niissä ei varsinaisesti lauleta mitään sanoja (joiku, hoilaus) tai kun sanat liittyvät jollain tapaa luontoon ja hiljaisiin, mutta syviin ajatuksiin. Useimmiten kuitenkin suosin näissä tilanteissa instrumentaalimusiikkia.

Ilta hämärtyy suon laidalla, nuotion luodessa tunnelmaa

Kun lähden viikonlopuksi jonnekin laavulle tai telttailemaan, niin musiikkia tulee kuunneltua illan hämärryttyä, kun istuskelee nuotion äärellä pimeässä. Yksi tai kaksi akustista kitaraa instrumentaalimusiikin muodossa melankolisen rauhallisesti näppäillen on omiaan korostamaan nuotiotunnelman hartautta pimeyden keskellä.

Vaelluksellakin tulee kuunneltua musiikkia, mutta selvästi harvemmin. Toissavaelluksella taidettiin kuunnella musiikkia yhtenä päivänä kahdeksasta vaelluspäivästä ja kyseessä oli vaelluksen viimeinen ilta tuvalla, joka oli vain seurueemme käytössä. Viime vuoden kymmenen päivän vaelluksella kuuntelimme musiikkia teltassa yhtenä päivänä kun satoi koko päivän, eikä ulos ollut juuri menemistä, muutamana iltana makuupusseissa maaten ennen nukahtamista, sekä parina yönä pienen kynsitulen äärellä pienen hetken tunnelmoiden.

Musiikin kuuntelu ei ole minulle itsessään mikään pakonomainen tarve luonnossa, vaan se on minulle enemmänkin tapa korostaa jo olemassa olevaa tunnelmaa valitsemalla hiljaisella soitettavaksi taustalle jotakin sellaista, mikä on selkeässä sopusoinnussa ympäristön ja tilanteen kanssa. Keskellä Lapin erämaata, illan hämärtyessä nuotion äärellä tulee helposti ajatuksiin lämmittävä tunne siitä, että täällä sitä nyt ollaan jälleen. Tuon tunteen kaveriksi saatan pistää soimaan bluegrass/folk -tyyppisen parilla kielisoittimella esitetyn instrumentaalikappaleen, jota haikein mielin tulee kotonakin kuunneltua, kun iskee kova ikävä pohjoiseen. Musiikin minulle kotona maalaama tunnelma ei katoa Lapin erämaassakaan mihinkään, vaan itseasiassa korostaa sitä.

Näkyjä nuotiossa

Mikäli siis erämaassa nuotion äärellä istuskellessa, tunturimaisemia tuijotellessa hymynkare leviää kasvoillesi vaikkapa siitä syystä, että elät nyt juuri siinä hetkessä, jota olet lähes vuoden verran taas ikävöinyt, niin voit korostaa sitä hyvänolontunnetta vielä vahvemmaksi soittamalla hiljaisella volyymilla tietynlaista musiikkia tällaisen sentimentaalisen hetken kruunaamiseksi.

Jos haluat kokeilla löytää vaikkapa itsellesi jotain uutta kuunneltavaa tällaisiin hetkiin, niin mielestäni hyvin suositeltavia musiikkigenrejä ovat esimerkiksi bluegrass, folk ja kaikenlaiset akustisilla kielisoittimilla soitellut instrumentaalit.

Bluegrassin puolelta mainittakoon esimerkkinä vaikkapa Jody Stecher, Adam Hurt ja Mary Z. Cox . Folk -osastolta nuotiolla on myös usein soinut Pyhä Kuolema, sekä J. Karjalaisen Lännen Jukka -albumi. Akustisen ja instrumentaalisen kielisoitinmusiikin puolelta löytyykin ne omat suosikit, eli Michael Waters ja Gustavo Santaolalla. Gustavo Santaolalla voi olla joillekin tuttu nimi elokuva- ja pelimusiikin puolelta (mm. Brokeback Mountain, The Last of Us), mutta parhaiten hänen tuotannostaan sopivat tähän tarkoitukseen sooloalbumit Ronroco ja Camino.

Viime vuosina on tullut tutustuttua jonkin verran saamenkieliseen musiikkiin ja sen kautta voikin löytää helposti yhteyttä Lapin maisemiin ja niihin liittyviin ajatuksiin. Tosin omaan makuun on löytynyt sieltä lähinnä vain sellaista musiikkia, joissa akustisten soittimien lisäksi käytetään myös koneellista äänimaailmaa - lähinnä ambienssipuolella. Joitakin yksittäisiä saamenkielisiä kappaleita on tullut siis pidettyä matkassa mukana puhelimessa. Näistä mainittakoon muutama:

Mari Boine - Vuoi Vuoi Me
Máddji - Iditguovssu (Dawn Light)
Máddji - Cihkosis (Hidden)

On tietenkin hyvin selvää, että mitään yhtä oikeaa vastausta kysymykseen ei ole, vaan kyse on viime kädessä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Kyseessä on siis mielipidekysymys. Tietynlaisia poikkeuksia tähän kuitenkin sisältyy hyvien tapojen muodossa; autiotuvilla tai muissa yhteyksissä, joissa läsnä on muitakin ihmisiä kuin sinä ja/tai oma seurueesi, ei kannata alkaa soittamaan musiikkia puhelimesta, sillä kaikki eivät halua kuunnella näissä tilanteissa musiikkia ja varsinkaan musiikkia, josta he eivät välttämättä itse pidä. Jos taas kuuntelee kuulokkeilla vain omaksi ilokseen mitä tahansa musiikkia, niin siihen ei pitäisi olla mitään sanomista autiotuvassakaan kenelläkään, olettaen, että se musiikki ei todellakaan välity kuulokkeiden ulkopuolelle.

Kukin siis kuunnelkoon tai jättäköön kuuntelematta musiikkia, mutta jos lähtee minun mukaani, niin voi varautua kuulemaan nuotiolla jotakin akustista instrumentaalimusiikkia tai vastaavasti valitusta siitä, etten todellakaan halua kuulla breakcorea luonnonhelmassa.