Tuesday, February 28, 2017

Muutama ajatus luontosuhteestamme

Luonnonhelmassa

Me suomalaisethan olemme tunnetusti toisia (ja eritoten tuntemattomia) ihmisiä karttavaa kansaa. Netissä on lukuisia kuvia meistä seisomassa bussipysäkillä rivissä metrien hajurakoa seuraavaan bussia odottavaan pitäen. Emme todellakaan tervehdi tuntemattomia ihmisiä kaupunkien kaduilla, emmekä edes pienemmissä kylissäkään. Moni karttaa naapureidenkin näkemistä rappukäytävässä, puhumattakaan heidän kanssaan samaan hissiin joutumisesta.

Jokaiselle Lapinvaeltajalle, sekä kansallispuistojen ja retkeilyalueiden päiväretkeilijöillekin on varmasti hyvin tuttu tapahtuma, kun vastaan polulla kävelee tuntematon ihminen tai vaikka useampikin, joiden kohdalla kaupunkikäyttäytymisestämme poiketen tapahtuu molemminpuolinen tervehdys. Kaiken lisäksi tervehdys on vielä melko poikkeuksetta aidosti iloinen, eikä mikään velvollisuudentunteesta suoritettu naapuritervehdys.

Autiotuvilla ja taukopaikoilla jutustelu siirtyy tervehtimisestä vielä pidemmällekin. Kysellään mistä ollaan tulossa ja minne menossa. Udellaan myös mahdollisista jokien ylityksistä ja tulevien päivien säätiedoista. Joskus harvoin jopa saatetaan löytää luottoa sen verran tuntemattomaan kanssaretkeilijään, että annetaan vinkki hyvästä kalapaikasta. Useimpien maiden kansalaisille tällainen lienee, jos nyt ei aiheiltaan, niin luonteeltaan varsin tavanomaista ja arkipäiväistä sananvaihtoa kaupunkielämässäkin, vaan ei meille.

Tästähän voisi vetää johtopäätöksen, jos toisenkin. Sen lisäksi tästä nousee mieleen liuta kysymyksiä meistä kansana ja ihmisinä ylipäätään. Herää muun muassa kysymys, että olemmeko edelleen niin metsäinen kansa, että koemme olevamme enemmän kotonamme luonnonhelmassa, kuin osoitteessa, joka virallisten tietojen mukaan maistraatissakin on merkitty kodiksemme?

Mikä saa meidät suhtautumaan niin paljon suopeammin ja luottavammin toiseen ihmiseen luonnonhelmassa, kuin sivilisaation parissa? Onko kyseessä vain yksi oire, joka kertoo jostain suuremmasta ongelmasta elostamme modernisoituneessa yhteiskunnassa? Poltammeko hitaasti itseämme loppuun eläen kaupungin sykkeessä ja suurissa asuinkeskittymissä? Eläisimmekö luonnonhelmassa onnellisempina, kuin urbaanissa ympäristössä?

Viimeisen kysymyksen osalta ainakin on varmaa, että luonnossa liikkuminen on meille todistetusti ilmainen lääke niin henkiseen, kuin fyysiseenkin hyvinvointiin. Pitäkäämme sitä arvossa ja huolehtikaamme myös vastapalveluksena luonnon omasta hyvinvoinnista. Suhteemme luontoon on vuorovaikutteinen - niin hyvässä kuin pahassa.

Varisten lentonäytös