Tälle vuodelle oli asetettu tähtäimeen uusi kalalaji, sekä uusi kohdealue. Näiden lisäksi myös aivan uusi kokemus vaelluksen sijoittuessa yöpymisineen korkealle avotunturiin. Reissulla pääsisi myös vihdoin testaamaan paremmissa olosuhteissa juuri ostamaani
telttaa, uutta
sadeviittaa sekä hintavat Berghausin
säärystimet.
Vaelluksen ensimmäinen päivä oli 30.7. ja tuttuun tapaan säät kylmenivät juuri ensimmäisenä vaelluspäivänämme huomattavasti. Ennusteet lupailivat reissullemme lämpöä jotakin neljän ja kahdentoista asteen väliltä. Vähemmän yllättäen lähes joka päivä satoi - tietenkin myös ensimmäisenä vaelluspäivänä...
Tällä kertaa rinkkani paino oli vaivaiset 24 kg, joten olo oli tavallaan helpottunut, vaikkakaan se ei ensimmäisestä päivästä erityisen helppoa tehnyt siitäkään huolimatta. Melkein koko päivä kun oli pelkkää nousua ylös tunturiin.
Päivä 1:
Ensimmäiset askeleet polulle tuntuivat helpottavalta siksi, että olin melkein vuoden tauon jälkeen vihdoin takaisin Lapissa ja matkalla erämaan rauhaan. Helpottuneisuudentunnetta kuitenkin yritti parhaansa mukaan murtaa sade, hyttyset, sekä kuumuus, joka johtui osiltaan siitä, ettei t-paidalla kyennyt olemaan hyttysten vuoksi.
Kaiken tuon lisäksi tutut kengät puristivat nyt ikävästi jalkoja. En keksi mitään muuta järkevää selitystä kuin se, että kävely- ja seisomatyö yhdistettyinä turvakenkiin viitenä päivänä viikossa olivat saaneet jalkani paisumaan. Harkitsin ohimennen ennen vaellusta uusien kenkien ostamista, mutta luotin siihen, että paisumus hellittäisi siihen mennessä, kun pitäisi kavuta ylös tunturiin. Olin väärässä ja se kalvoi takaraivossa vaelluksen jokaisena päivänä.
Hyttysistä ja pienestä sateesta huolimatta pieniä taukoja oli luonnollisesti pakko kuitenkin pitää. Pienessä sateessakin kun oli jo ihan riitämiin hyttystä ilmassa, niin ei voinut välttyä ajatukselta, että mitä sitten kun sade loppuisi.
 |
| Jarno |
 |
| Ella |
 |
| Tommi |
 |
| Kartan tutkailua |
 |
| Kota |
 |
| Toistaiseksi tunnistamaton livertäjä |
Sadetta oli tiputellut aiempinakin päivinä ilmeisen hyvin, sillä polut olivat monella osuudella ja erittäin pitkiltä matkoilta muuttuneet pieniksi puroiksi, josta syystä käveltiin suhteellisen paljon polun vierellä.
Matkan varrella, päivän patikan puolivälissä, kodalla, tapasimme kaksikon, joiden oli ollut tarkoitus jatkaa Paistunturin erämaasta Kevolle, mutta märkä sää, huonosti toimivat ilmaiset navigaatiosovellukset ja perinteisen kartan, sekä kompassin jättäminen pois reissusta sai heidät muuttamaan mieltään ja he olivat palaamassa takaisin sivistyksen pariin tehtyään Paistunturin erämaahan vain pienen pikavisiitin.
Kyselin heiltä miten jyrkkää nousua meillä oli edessä ja kuulemma ihan helppoa. Vakuuttelu rauhoitti mieltä, kunnes sitten lähdimme liikkeelle ja totesin, ettei vakuuttelu oikein pitänyt paikkaansa. Tai sitten kaksikolla oli harvinaisen kova kunto ja siten erilainen käsitys helposta ja jyrkästä.
Patikoidessamme sateen ja sumun keskeltä näkyi kauempana tunturin rinteellä valkoista, joka näytti erehdyttävästi lumelta. Tästä oli pieniä erimielisyyksiä, mutta olin vakuuttunut, ettei se muuta voi olla. Se kuitenkin jäi toistaiseksi vain spekuloinniksi.
Vaikka vaatteet olivat märkänä hiestä, sekä tauotta tiputtelevasta sateesta, niin mielessä oli huojentava odotus päivän patikoinnin päättymisestä, sillä luvassa oli autiotupayö ja vaatteet kenkineen saisi kuivumaan. Mikäli siis tupa ei olisi täynnä ihmisiä ja märkiä vaatteita, sekä kenkiä.
 |
| Sumun keskellä |
Lopulta maaston jyrkkyys vihdoin loiveni ja kääntyi laskuksi kohti Kuoppilasjärven laaksoa, jonka eteläpäässä odotti Kuoppilasjärven autiotupa.
Laakson rinteellä näkyi valkoista muutamassakin kohtaa. Yksi näistä oli sen verran lähellä, ettei asiasta voinut erehtyä; se oli kuin olikin lunta. Heinä-elokuun taitteessa lunta ihaillen matka alas laaksonpohjalle kävi helposti kaiken sen nousun jälkeen.
 |
| Kuoppilasjärven autiotupa |
 |
| Laskeutuminen |
Saavuimme Ellan ja Tommin kanssa tuvalle, jossa Jarno jo valmistautui pesulle, koska oli tullut meitä jonkin aikaa aiemmin. Tapansa mukaan mies oli päästellyt menemään kuin hirvi konsanaan.
Kalastus sai tältä päivältä jäädä ja keskityimme nauttimaan kuivasta vaatekerroksesta, ruuasta, sekä hyttysiä ja meitä erottavista hirsiseinistä kamiinan lämmössä. Ilta sujui hyvin raukeissa ja leppoisissa merkeissä. Vaikka luvassa oli seuraavalle päivälle heti hyvä siivu nousua ylemmäs tunturiin, oli olo vahvasti odottava, sillä huomenna pääsisi kalastamaan rautua ja pystyttämään vaelluksen ensimmäisen telttaleirin.
 |
| Tuvan hämärässä |
 |
| Kuoppilasjärvi |
 |
| Tupa |
Päivä 2:
Päivä käynnistyi vähemmän yllättäen sateen merkeissä.
Tällä kertaa aamupalalle oli varattuna Leksandsin jälkiuuninäkkäriä, metukkaa, Koskenlaskija-levitettä, sekä Kuusamon savujuustoa. Viime vuoden myöhäisruskan lyhyehkön vaellusreissun kokemuksen perusteella päätin ottaa tällekin reissulle kahviksi Pirkan chocokahvia. Säästyipä hieman rahaa, sekä jonkin verran painoa, kun ei tarvinnut ottaa erikseen maitojauhettakaan mukaan. Metukan ottamista mukaan olin tällä kertaa empinyt, sillä se on aina alkanut jossakin vaiheessa reissua kyllästyttää, vaikka siitä saa hyvin energiaa aamupalan yhteydessä.
Aamiaisen jälkeen odottelimme jonkin aikaa toiveikkaina, että sade loppuisi. Odottelusta huolimatta muutosta ei kuulunut, joten lähdimme matkaan sateesta huolimatta.
Sateen yltyessä myös tuuli koveni ylemmäs tunturiin kiivetessä. Sateen piiskatessa hetkittäin miltei vaakatasossa, takaraivossa vieraili tämän tuosta ikävä ajatus siitä, että sade ei taukoaisi lainkaan, joten olisi valittava joko sateessa kalastus jo valmiiksi märissä varusteissa tai jätettävä kalastusaikeet tältä päivältä sikseen.
Lopulta kohdejärven ja sen rannalla odottavan leiripaikan tullessa näkyviin sadekin alkoi hiljentyä ja lopulta hiljeni tyystin. Saimme siis pystytettyä teltatkin poutaisessa säässä.
Leirin pystytettyämme sukelsin ensimmäisenä telttaan vaihtamaan kuivaa vaatekertaa ylle ja hetkeksi makoilemaan makuupussiin. Jonkin aikaa levättyäni kaivoin lopulta Trangian rinkasta ja aloimme valmistamaan tyhjille vatsoillemme ruokaa. Ruokana oli Varustelekasta ostettua Blå Bandin oriental chicken with couscousta ja parsa-kanarisottoa. Molempien maku yllätti erittäin positiivisesti. Jälkimmäinen näistä oli suorastaan todella herkullista.
Näitä oli myynnissä halvalla erä, joten oli pakko tilata noita molempia makuja testiin kummallekin 2 pussia. Hintana oli vaivaiset 3,99e, joten erämaassa ensimmäistä kertaa näitä maistellessa iski ensi-ihastuksen jälkeen järjetön katumus siitä, ettei ollut tilannut näitä enempää. Täysihintaisenahan nämä ovat aivan tolkuttoman kalliita.
Syödessämme Tommi ja Jarno suuntasivat jo kalaan. Toivoin kovasti, etteivät he ehtisi saamaan kaikkia ruokakaloja kahdestaan ja söin kaikessa rauhassa, jonka päälle piti vielä loikoilla tovi makuupussissakin.
No, pian niemenkärjestä kuului huutoa.
"TOMMILLA KALA KIINNI!", kuului Jarnon huuto.
 |
| Approved by Tommi |
 |
| Ensimmäinen eväkäs |
 |
| Keittiö ja eteinen |
Tommi sai reissun ensimmäisen kalan ja elämänsä ensimmäisen raudun. Eipä hirveän kauaa tarvinnut Jarnonkaan odotella omaansa, jonka perään sai vielä toisenkin. Pian oli siis kolme rautua kivellä fileerattavana soppaa varten.
Tässä vaiheessa tein vasta lähtöä itse kalaan ja päätin, että mikäli kalaa tulee, niin se menee sitten graaviksi seuraavalle päivälle.
 |
| Tänään tarjolla rautua |
 |
| Olkaa hyvä! |
 |
| Keittiössä |
Kiertelin järven rantaviivasta suunnilleen puolet, eikä tärpin tärppiä. No, eipä voinut olla allapäinkään. Ainakin oli varmuus siitä, että rautua on ja se tarttuu vieheisiimme. Järveä kiertäessä harmittelin, ettei ainakaan toistaiseksi ollut näkynyt minkäänlaisia merkkejä ainoastakaan kypsästä marjasta. Ei hilloista, ei mustikoista, ei puolukoista, eikä edes variksenmarjoista. Suuntasin takaisin leiriin, jossa minua odotti kalasoppa. Maha oli kuitenkin vielä aterioinnin jäljiltä liian täysi syömään, joten päätimme Ellan kanssa jättää sopan myöhemmäksi.
 |
| Leiri |
 |
| Kapustarinta |
 |
| Näkymiä sumun hetkeksi hälvettyä |
Istuksimme leirissä, kun se vihdoinkin oli sateen tauottua ja kalastuspaineet pois alta saatuamme mahdollista ja odottelimme väsymyksen saapumista. Väsymyshän tuli kuin tulikin, mutta telttaan kömpiessämme Ellan kanssa maistoimme soppaa ja päätimme vielä pistää Trangiaan tulet absidissa ja lämmittää itsellemme sopan iltapalaksi.
Ai ai, maha täynnä rautusoppaa ja nukkumaan erämaan rauhassa. Nyt oli ihmisen hyvä olla.
Päivä 3:
Heräsimme uuteen päivään ja sumuiseen tunturimaisemaan.
Aamiaisen valmistukseen ryhdyimme Ellan kanssa verkkaisesti, jonka aikana Jarno ja Tommi ehtivät jo lähteä kalaan. Eipä kauaakaan mennyt, niin Jarno käveli takaisin leiriin rautu kädessään ja sanoi paistavansa siitä itselleen lisää aamupalaa.
 |
| Jarno ja rautu |
 |
| Kaunotar |
Kiirehdin aamiaisen vatsaani ja lähdin vapa kädessä järvelle. Kiersin rantaa välillä pysähtyen heittelemään, kunnes olin lopulta saavuttanut Tommin, joka oli jo pidemmän tovin heitellyt järven pohjoispäädyssä.
Tärppejä ei näkynyt, eikä kuulunut, joten päätimme lopulta, että lähdemme takaisin leiriä kohti. Kuten tavallista, sovimme kuitenkin, että heitellään vielä hetken aikaa matkan varrella, mutta toisin kuin yleensä, niin tällä kertaa se myös kannatti. En ollut kovinkaan montaa metriä ehtinyt palata leiriä kohti, kun siimani päässä tuntui tärppi.
Vapa ylös, pieni kiristys kelan jarrulle ja kelausta rantaa kohti. Kala taisteli vimmatusti. Sain sen parin metrin päähän rannasta, kun se sai taas jostakin uudelleen kunnon annoksen voimia ja veti siimaa kelalta muutaman metrin. Rautuhan se oli ja ihan hyvän kokoinenkin.
Punavatsainen kaunotar koitti löytää tiensä isojen kivien taakse ja alle, joten pariin otteeseen ehti jo jännittää, että onnistuuko se saamaan vielä siiman poikki. Sain kuin sainkin lopulta kontrolloitua sen liikkeitä niin, ettei siima päässyt hankaamaan kiviä vasten ja hetken päästä kalan voimat olivat sen verran lopussa, että sain kaunottaren rantaveteen ja ylös saaliiksi.
Painoa oli 680g ja mieli erittäin iloinen, sillä tässä nyt komeili ensimmäinen koskaan saamani rautu. Siis uusi kalalaji!
 |
| Ensimmäinen rautuni |
Kävelimme Tommin kanssa leiriä kohti ja siinä jutellessamme lupasin osan kalasta Tommille paistettavaksi pannulla ennen leirin siirtämistä. Loput laitettaisiin graavikalaksi.
Kahden jälkeen aloimme vihdoin laittamaan leiriä kasaan. Tommi ja Jarno olivat valmiita ennen meitä, joten sovittiin, että he lähtisivät jo edeltä. Tänään Jarno erkanisi meistä joenylityksen jälkeen kolmeksi yöksi omille teilleen, joten sovimme tapaavamme viimeistään joenrannassa, josta matkamme jatkuisivat eri suuntiin.
Tommi ja Jarno olivat ehtineet jo hyvän matkaa korkealle järven vierestä nousevan tunturin rinteeseen, kun minä ja Ella pääsimme liikkeelle. Etsimme jonkin aikaa kohtaa mistä ylittää puro ottamatta kenkiä pois ja jouduimmekin pienen matkaa kävelemään ns. väärään suuntaan, kunnes löysimme hyvän kohdan.
Nousu tunturinrinnettä ylös rinkka selässä pisti hien virtaamaan ja keuhkot huutamaan armoa. Pysähdyin pariin otteeseen hengähtämään ja juomaan vettä, kunnes nousu taittui tasaiseksi ja hiljalleen loivasti laskevaksi rinteeksi.
 |
| Sumua, sumua, sumua |
Näimme Tommin ja Jarnon edessämme ja jatkoimme kartalla näkyvää mönkijäuraa kohti. Kävellessämme harmitti sumuisuus, sillä ympärillä olisi varmasti mahtavat näkymät joka puolelle, mutta heikon näkyvyyden vuoksi niistä ei nyt päässyt nauttimaan - ja mikä oleellisinta, niitä ei päässyt kuvaamaan.
Noin tunnin kävelyn jälkeen joki oli näkyvissä. Kävelimme mönkijäuraa pitkin kohti rantaa, kun edessämme komeili yhtäkkiä astetta eksoottisempi maastoauto. Matkustajia ei näkynyt kuitenkaan missään, kuljettajasta puhumattakaan. Auto oli kuitenkin erittäin tukevasti ankkuroitu paikalleen narunpätkällä ja muovituolilla.
 |
| Reitti joelle |
 |
| Tukevasti paikoilleen ankkuroitu auto |
Jatkoimme auton ohi rantaan, jossa Tommi ja Jarno ottivat juuri kenkiä pois jaloistaan ja valmistautuivat ylitykseen.
Virta vaikutti suhteellisen kovalta ja vesi oli korkealla pitkään jatkuneiden sateisten kelien vuoksi. Jarno oli käynyt katselemassa olisiko lähellä parempia ylityspaikkoja, mutta ei ollut onni myötä. Tästä pitäisi mennä yli, huvitti tai ei.
Kivet olivat liukkaita ja tässä vaiheessa kadutti, että olin päättänyt lähteä tällä kertaa vaellukselle ilman sauvoja. Nyt niistä olisi ollut apua, sillä muutaman kerran ylityksen aikana tuli hieman horjahdettua. Vaatteet ja irtaimisto säilyivät kuitenkin kuivana vastarannalle.
Kapusimme hieman ylemmäs rinteeseen istuskelemaan ja kuivattelemaan jalkojamme.
 |
| Matka jatkuu eri suuntiin |
 |
| Horisontti sumuverhossa |
Sovimme Jarnon kanssa, että mikäli hän ei olisi kolmen päivän päästä puoleenpäivään mennessä leirissämme, niin tapaisimme sitten ennalta sovitulla leiripaikalla, joka sijaitsisi erään muun kohdejärven rannalla lännemmässä.
Jarno lähti pohjoiseen, me muut luoteeseen.
Kävelimme melko alhaalla rinteessä pitkän matkaa, välillä ylittäen ja kiertäen kosteikkoja, tämän tuosta tarpoen hyvin tiheässä varvikossa. Hyvin pian saimme seuraksemme aivan järjettömän määrän hyttysiä. Mielenterveyteni oli vaakalaudalla, kun tuhatpäinen hyttysparvi riivasi ympärillämme kilometri toisensa jälkeen. Tässä se nyt sitten oli. Reissun ensimmäinen kunnon ärtymys. Näin paljon hyttysiä en ollut koskaan aiemmin nähnyt kerralla.
Hyttysten herättämän ärtymyksen vuoksi jouduimme neuvottelemaan pariinkin otteeseen pysähdymmekö edes pieneksi hetkeksi hengähtämään ja juomaan vettä, sillä vaikka tarvetta pienille tauoille oli, niin hyttyset tekivät tauoista nauttimisen käytännössä mahdottomaksi. Ei siinä huitoessa levonkaltaista tunnetta saanut, mutta pari pikaista juomataukoa pidimme lopulta kuitenkin.
Ikään kuin hyttyset eivät olisi olleet jo tarpeeksi ikävä päänvaiva, niin kenkäni alkoivat taas puristaa astetta ikävämmin. Viimeiset pari kilometriä eivät olleet todellakaan lasten korville sopivaa kuultavaa kenkien puristuksesta, sekä hyttysistä johtuvan kiroamisen vuoksi, mutta suunniteltu leiripaikka lopulta saavutettiin ja hieman apeana todettiin, että hyttyset eivät olleet vain riesana patikoinnin aikana, vaan niitä oli tässä leiripaikallakin riittämiin.
Laskimme rinkat selästä ja kiersimme aluetta etsien paikkoja teltoille. Maasto oli kivistä, joten jouduimme etsimään telttapaikkoja pidemmänkin tovin, kunnes lopulta löysimme riittävän hyvät paikat.
Alunperin suunnitelmamme oli, että leiriydyttyämme lähtisimme vielä Tommin kanssa yhdelle lähijärvistä kalaan, mutta henkinen ja fyysinen koettelemus oli ollut kuitenkin sen verran verottava kokemus, että päätimme jättää kalastuksen lähijärvillä kahdelle seuraavalle päivälle.
Teltat pystyyn, Blå Bandin erittäin herkullista pussimuonaa ääntä kohti ja pieni lepo ruuan päälle makuupussissa.
Levon jälkeen ajattelin, josko menisi katsomaan ulos mikä siellä olisi tilanne hyttysten suhteen. Ei sitä koko iltaa viitsisi teltassakaan viettää. Sisäteltan oven avattuani näky absidissa oli järkyttävä. Absidin katossa, sekä sisäteltan ja ulkoteltan välissä lenteli ja lepäili liioittelematta satoja hyttysiä.
 |
| Muutama hyttynen |
Laitoin kuitenkin kengät jalkaan ja liukenin absidista ulos niin nopeasti kuin kykenin.
Ulkona tilanne ei ollut sen lohdullisempi. Hyttysiä oli enemmän kuin tarpeeksi.
Katselimme Tommin kanssa leirin vieressä olevaa lampea ja huomasimme, että lammen toisessa päädyssä näkyi isoja tuikkeja tämän tuosta. Hieman alkoi houkuttaa ajatus lähteä kalaan, mutta hyttysten aiheuttama ärtymys sai valitsemaan helpomman vaihtoehdon.
Tommi päätti lähteä kuitenkin käymään pikaisella visiitillä perhovavan kanssa lammen toisessa päässä. Minä jäin leiriin kameran kanssa valokuvaamaan aluskerrastoonsa pukeutunutta perhomiestä. Tommi palasi ehkä vartin vispaamisen jälkeen kuitenkin takaisin leiriin.
 |
| Tummanpuhuva perhomies |
Huomaamatta ulkona vierähti lähestulkoon tunti, kunnes lopulta päätimme käydä nukkumaan naiivin toiveikkaina siitä, että tämän päivän hyttysvitsaus oli vain jokin nopeasti ohimenevä paikallinen ilmiö, kuten pieni sadekuuro.
Päivä 4:
Sää oli selkeytynyt - ainakin aiempaan verraten. Taivas oli pilvinen, mutta sumu oli hälvennyt ja tunturit kauempanakin näyttäytyivät vihdoinkin meille.
Viileän yön jäljiltä hyttysetkin olivat vielä kankeina ja vähin joukoin liikkeellä, joten menimme ulos keittelemään vettä aamiaistarpeisiin.
Jälkiuunipaloille Koskenlaskijaa levitellessäni muistin edellisenä päivänä graavaamani raudun ja kiirehdin rinkalleni hakemaan kalan aamiaispöytään, joka tässä yhteydessä tarkoitti kiven päälle levitettyä istuinalustaa. Suklaakahvin jäähtyessä teräsmukissani, päätin ottaa maistiaiset jo graavirautuleivästä ja päivä tuntui heti alkavan positiivisemmissa merkeissä, kun sai tuntea itsensä jälleen kerran niin etuoikeutetuksi keskellä erämaata syödessä kallisarvoista jalokalaa, joka oli saanut kasvaa ja elää vapaana puhtaissa vesissä, sekä kunnon ravintoa syöden, eikä kalankasvattamoissa passiivisesti lilluen, jotain teollisia ravintonappuloita rouskuttaen.
 |
| Aamupala ulkona |
 |
| Graavirautua |
Lienee siis varmaan turha erikseen mainita, mutta mainitsen silti, että graavirautu onnistui hyvin ja oli aivan mielettömän herkullista!
Aamiaisen jälkeen Tommi kaivoi edellisenä päivänä rinkkaan heitetyt, hiestä kastuneet boxerinsa kuivumaan ulos ja huomasi niissä jotain erikoista. Boxerien kosteuden vuoksi se oli kelvannut hyttysille sopivaksi paikaksi pistää alulle seuraavaa sukupolvea. Boxereita koristi läjä hyttysenmunia.
 |
| Munaboxerit |
Koska vaatteet ja kengät olivat kaikilla edellisen päivän hikoilusta vielä märkänä, niin päätimme virittää leiriin narun vaatteiden kuivattamiseen. Sen lisäksi lähdimme haravoimaan lähimaastoa etsien risuja ja oksia. Olimme onneksi sen verran alempana, että löysimme aivan leirin ympäristöstä jonkin verran risuja ja oksia kenkien kuivattelua varten.
Emme pitäneet kiirettä kalaan lähtemisen kanssakaan, koska kiirettähän ei nyt ollut. Nautimme olostamme leirissä hyttysverkot päiden suojina, kun sääkin oli vielä varsin nautinnollinen.
Otettuamme aikamme vaatteiden ja kenkien kuivatteluun, aloimme Tommin kanssa pakkailla kalastusvälineistöä kauimmaisen lähijärven tarkistusta varten, kun Ella puolestaan katseli karttaa ja mietti millä huipulla kävisi kiipeämässä.
 |
| Leiri |
 |
| Pienet tulet |
 |
| Kengät turvallisen etäisyyden päässä liekeistä |
Oli jo kaiketi alkuilta, kun lähdimme vihdoin matkaan. Ella erkani meistä ehkä kilometrin käveltyämme.
Kun saimme kohdejärvemme näkyviin erään tunturinrinteeltä, näimme rannalla jonkun jo kalassa. Päätimme, että käymme tervehtimässä ja kysymässä onko kala syönnillä.
Kävi ilmi, että kyseisellä kalamiehellä oli mökki muutaman kilometrin päässä Paistunturin erämaan puolella. Kalaa kuulemma järvessä oli, mutta rannat todella pitkälle matalia, joka toi kalastukseen oman haastavuutensa.
Otin puheeksi erään kohdejärven, jonne meidän oli parin päivän päästä määrä siirtää leirimme. Mies osasi kertoa, että kyseisen järven rautukanta oli kääpiöitynyt, joka sai meidät harkitsemaan suunniteltua leiripaikkaa uudelleen.
Hän puhui koiristaan ja siinä keskustelun lomassa ilmeni, että hänen koiransakin ovat täällä rannalla. Hiljaa ja paikallaan olivat olleet koko ajan. Mies näytti suunnan ja siellähän ne ehkä 300-400 metrin päässä kököttivät kiltisti paikallaan. Rotua en tunnistanut, mutta selvästi jotakin metsästyskoiria, linnustamisessa käytettyjä rotuja. Ja mainitsihan mies vielä riekonmetsästyksestäkin, joten asia lieni jo selvä silläkin.
Kalaahan tässä järvessä toden totta oli. Emme olleet Tommin kanssa nähneet edes TV:stä tai netistä sellaista määrää tuikkeja ja pintomisia, emmekä niin tiheään, kuin nyt. Lupaus saaliista oli siis ainakin ilmassa.
Juttelin vielä tovin rovaniemeläismiehen kanssa, kun Tommilla kävi ensimmäinen tärppi. Alamittainen taimen. Pituutta ehkä 30-35 cm, joten takaisin kasvamaan.
 |
| Reissun ensimmäinen taimen |
Tästä innostuneena aloin katselemaan itsekin heittopaikkaa rannoilta. Siinä vaiheessa, kun kaveri(t) saa ensimmäisen tärppinsä, tulee viimeistään kova kiire aina heittämään itsekin se ensimmäinen heitto veteen. Ennen kuin ehdin ottaa muutamaa askelta enempää pois päin, sai rovaniemeläismieskin tärpin ja jäin vierestä seuraamaan tilannetta. Tarjouduin haavaamaan kalan, joka sekin oli alamittainen taimen ja samaa kokoluokkaa tämäkin.
Mies nappasi kalan haavista ja kiroili, että kala oli niellyt koukut syvälle ja puhisi pitkän tovin koukkuja kaivaen kalan suusta, lopulta todeten, ettei kala selviä hengissä ja päätti ottaa kalan mukaansa. Ei aivan omien periaatteideni mukaista, mutta enpä ollut saarnatuulellakaan, joten päätin jatkaa aikomaani suuntaan vapa kädessä.
Kiersin rantaviivaa ehkä 200-300 metriä pohjoiseen, kunnes löysin hyvän heittopaikan ja asettauduin siihen taloksi.
Muutaman heiton jälkeen tuntuikin heti mukava nykäys siimanpäässä ja ilman mitään suurempia taisteluita sain haavattua raudun rantaan. Pituutta yksilöllä oli ehkä 30 cm, joten ihan hyvä ruokakala.
 |
| Päivän saalis |
Heittelin samalta paikalta edelleen, kun rovaniemeläismies käveli ohitseni ja haki koiransa, valmistautuen patikointiin takaisin mökilleen. Hän toivotteli hyvää kalaonnea ja lähti matkaan koirat kintereillään.
Jatkoin heittelyä samoilta sijoilta vielä hetken, kunnes siirryin lähemmäs Tommin heittopaikkaa pitämään pientä evästaukoa.
Evästauon jälkeen yritin onneani samalta paikalta, mistä rovaniemeläismies heitteli, mutta huonoin tuloksin. Päätimme Tommin kanssa palata vielä hetkeksi niille main, mistä sain oman rautuni ja lähteä sitten sen jälkeen leiriä kohti. Parin heiton jälkeen kuitenkin päätin lopettaa kalastuksen tältä päivältä tähän ja antaa Tommille paremmat mahdollisuudet, joten jäin seuraamaan vain vierestä ja räpsimään valokuvia.
 |
| Toivo elää toisestakin raudusta |
 |
| Rantaa |
 |
| Kavereita |
 |
| Lisää kavereita |
Tuikit ja pintomiset olivat hiljakseen lähestulkoon loppuneet, joten motivaatio oli laskenut sille tasolle, että päätimme heittää päiväreput selkään ja lähteä talsimaan leiriin ja laittamaan saamastani raudusta illallista koko porukalle.
Saavuimme vain joitakin minuutteja ennen Ellaa leiriin ja ryhdyimme keräämään lisää risuja ja oksia nuotiolla poltettavaksi, jotta saisimme laittaa kalan folioon ja hiillokselle - josta sitten ajattelin oman osuuteni siirtää Koskenlaskijalla voidellun jälkiuunileivän päälle. Ja näinhän siinä toden totta kävi. Ei ongelmia, ei vastoinkäymisiä. Tulet syttyivät, ruoka valmistui ja ruoka maistui. Viimeisen päälle herkullinen iltapala, jonka herkullisuutta oli aivan pakko useaan otteeseen kehua ääneen.
 |
| Leirikavereita! |
 |
| Kita |
 |
| Leiri |
 |
| Paketoitu herkku |
 |
| Avattu paketti |
 |
| Iltapalaa |
 |
| Loimussa |
Iltapalan jälkeen tarkastelimme karttaa ja katselimme uusia vaihtoehtoja seuraavaksi leiripaikaksi. Päätös olisi tehtävä pian, jotta Jarnolle voisi pistää tekstiviestin mahdollisimman pian suunnitelmien muutoksista. Onneksi oli tiedossa, että Jarno tarkasti tekstiviestit usein ja hänellä tuntui olevan selvästi parempi kuuluvuus puhelimessa kuin muilla seurueemme jäsenillä.
Tulen äärellä oli mukava istuskella, eikä pelkästään tunnelman vuoksi, vaan se piti ison osan hyttysistä loitommalla. Siinähän sitä menikin sitten pienten tulien äärellä aikaa sopivan kiven päällä istuskellessa ja jutellessa, kunnes väsymys ohjasi hellävaraisin ottein eränkävijät kohti telttaa ja makuupussia. Tällaisen päivän jälkeen sai mennä erittäin hyvillä mielin nukkumaan.
Päivä 5:
Sää näytti hyvältä. Taivas edelleen pilvinen, muttei enää tasaisen harmaa.
Aamiaista syödessä metukka leipäni päällä alkoi tulla siihen kyllästymisen pisteeseen, ettei se enää ykinkertaisesti maistunut. Tästä johtuen tarjosin loput metukkatangostani Tommille, joka tarttui tarjoukseen ja otti hellää huomaa vaativan lihapötkön hoivattavakseen.
Ellan lähtiessä huiputtamaan lähitienoon tuntureita, me lähdimme Tommin kanssa paria lähijärveä tarkistamaan. Noustuamme leiristä ylemmäs rinteenharjalle päätimme pitää pienen tauon ihan vain nauttiaksemme näkymistä, sekä laittaaksemme Jarnolle viestin seuraavan leirin sijaintia koskien. Nyt näkyi kunnolla Norjan puolen lumihuiputkin. Pienen matkaa vielä edettyämme alempana edessämme näkyi jo päivän ensimmäinen kohdejärvikin.
 |
| Maisemia |
 |
| Lisää maisemia |
 |
| Ja lisää maisemia |
 |
| Vielä etualalle tarkennettuna |
 |
| Katse kohti kohdejärveä |
 |
| Ensimmäinen kohdejärvi |
Rannalle päästyämme ehdimme heittelemään ehkä kymmenisen minuuttia, kun Tommi sai ensimmäisen tärpin, joka paljastui jälleen kerran alamittaiseksi taimeneksi. Pituutta ehkä 30 cm, joten takaisin kasvamaanhan se päätyi.
Noin vartin päästä Tommin siima kiristyi jälleen. Rautuko? Ei. Jälleen kerran alamittainen taimen. Pituutta arviolta 40 cm. Takaisin kasvamaan siis sekin.
 |
| Alamittaisen taimenen vapautus |
 |
| Taimen nro 1 |
 |
| Taimen nro 2 |
Alunperin tarkoitus oli kiertää järven rannat täysin niiltä osin, kuin se mahdollista oli (järveä ympäröi joiltain kohdin suo), mutta päätimme parin tunnin vispaamisen jälkeen siirtyä kohti seuraavaa kohdejärveä.
Matkalla kokeilimme erittäin hitaasti virtaavasta vedestä onneamme, kun näimme siellä tuikkeja, mutta suon ympäröidyn virran varrelta ei ensinnäkään löytynyt kunnollisia heittopaikkoja ja siima kiristyi ainoastaan vesikasveista, joten matka jatkui hyvin pian.
Seuraavalle kohdejärvelle saavuttuamme kokeilin vaihteeksi uittaa siiman päässä jotakin muutakin, kuin punaista Lottoa. Ensin heittelin Meppsin Aglia Longia, sitten Meppsin mustapohjaista ja keltapilkullista Black Furya, mutta ei tuntunut kohdejärven, eikä sen koommin lippojen vaihtokaan auttaneen raudun saantiin.
Istahdin pitämään pienen paussin heittelystä ja vaihdoin jälleen punaisen Loton takaisin pyyntivieheeksi. Jatkoin heittelyä samasta kohtaa ja siima kiristyi toisella heitolla juuri sillä toivotulla tavalla. Vapa pystyyn ja lyhyehkön väsyttelyn jälkeen haavissa komeili toistaiseksi reissumme suurin rautu. Pituutta oli n. 40 cm ja painoa 925g. Kilon raja ei siis aivan mennyt rikki, mutta eihän tällaiseen saaliiseen voinut olla kuin tyytyväinen.
Nyt oli paineet pois kalastuksesta tältä päivää, koska nyt emme olisi ainakaan palaamassa leiriin saaliitta.
 |
| Tummanpuhuva kalamies |
 |
| Maistiaiset ennätysraudusta |
Jatkoin toki vielä kalastusta harvakseltaan, mutta pääasiassa keskityin valokuvaamaan ja tarkkailemaan ympäristöä, antaen Tommille paremmat saumat napata seuraava kala.
Olin juuri heittänyt vieheeni veteen, kun satuin katsomaan oikealle ja huomasin, miten takuuvarmasti mittakoon ylittävä taimen hyppäsi komeasti ilmaan. Se oli aivan vaakatasossa ja suunnilleen 20-30 cm pinnan yläpuolella. Näin täydellistä näkyä tällaisesta tapahtumasta en ollut aiemmin omin silmin todistanut. Ensimmäisenä mieltä alkoi kalvaa harmitus siitä, ettei sitä saanut ikuistettua kameralle. No, minkäs teet.
Kun samalta suunnalta kuului äänekkäitä loiskauksia useammankin kerran, päätimme siirtyä itärantaa pitkin kiertäen pohjoisemmaksi yrittämään narrata tätä huomiomme varastanutta kaveria siiman päähän. Menimme erään ison kiven lähelle, niille kohdin, jossa näin kalan hyppäävän pinnan ylle. Kala kävi vielä muutaman kerran meitä härnäämässä, mutta meidän vieheisiimme se ei tarttunut. Sen kokoisella kalalla on jo elämänkokemusta sen verran, ettei sitä niin helposti siimanpäähän narratakaan.
Tommi jatkoi kalastusta ja minä panostin taas enemmän ympäristön tarkkailuun.
Näin aivan järven pohjoispäässä jatkuvia tuikkeja ja pintomisia. Pintomiset näkyivät sen verran selvästi, että paljaalla silmällä pystyi päättelemään kalat alamittaisiksi taimeniksi. Niitä oli paljon. Samaan aikaan saattoi halkaisijaltaan ehkä 10-15 metrin alueella nähdä pinnassa viisikin yksilöä. Tiuhaan pintovat pikkutaimenet saivat toki miettimään, olisiko seassa jotain isompaakin ja ehdotin Tommille, että kävisi koittamassa.
 |
| Alamittaisia taimenia |
Tommihan kävi koittamassa, mutta hyvin nopeasti ensimmäisten heittojen jälkeen pintomiset loppuivat kuin seinään. Kalat selvästi säikähtivät. Tommi siirtyi hieman sivummas ja jatkoi heittelyä.
Satuin katsomaan taivaalle, Tommin taakse, kohti pohjoista. Horisontissa näkyi sen verran ikävän näköisiä sadepilviä, että ehdotin Tommille pikaista perääntymistä leiriin. Tommi heitteli vielä hetken, kun odotin malttamattomana lähtöä, lähestyvää saderintamaa silmä kovana tuijottaen. Olin tässä vaiheessa suhteellisen varma, ettemme ehtisi leiriin asti ennen sadetta, mikäli sitten ei tuuli sattuisi juuri sopivasti kääntämään pilvien kulkusuuntaa.
Pääsimme lopulta liikkeelle ja alkuun askel askeleelta kiristimme tahtia, kun huomasimme saderintaman alati saavuttavan meitä. Saavutimme hädintuskin päivän ensimmäisen kohdejärven, kun alkoi ripotella hiljakseen vettä niskaan. Kiristimme tahtia vielä entisestään. Sadepilvet löivät seuraavan pykälän silmään, kun olimme ohittaneet päivän ensimmäisen kohdejärven. Oli pakko pysähtyä pistämään sadeviitta päälle.
Sade koveni ja hiki virtasi, kun nousimme kivikkoista rinnettä ylös, odottaen malttamattomasti, että saavuttaisimme rinteenharjanteen, josta näkyisi jo leiripaikkamme.
Leiriin saavuttuamme ja teltan absidiin päästyämme sade laittoi isoimman vaihteen silmään ja ropina koveni kertaheitolla. Pelastuimme siis onneksi pahimmalta. Vaatteet olivat silti aivan märkänä, joskin 90% siitä märkyydestä johtuikin hiestä. Suo siellä, vetelä täällä.
Koitin saada vaatteita jotenkin kuivumaan absidiin ja sujahdin makuupussiin. Ella oli saapunut jonkin aikaa ennen meitä leiriin ja oli säästynyt sateelta. Nukahdimme molemmat, mutta jossakin vaiheessa säikähdimme lähes sydänkohtauksen partaalle, kun aivan teltan vierestä kuului kovaääninen *RÖFF* *RÖFF*. Pienen hetken unisten aivojen prosessoidessa ääntä tajusin kuitenkin teltanovia raottamatta, että poro oli tullut leiriä tutkimaan. Kunhan vain ei sotkeutuisi telttanaruihin niin eipä mitään väliä.
Kalaa ei oltu vielä suolistettu ja alunperin oli ollut ajatus, että se pistettäisiin vielä fileiksi ja pannulle. Alati telttaa rummuttava sade ja väsymys kuitenkin saivat vaadittavat toimenpiteet tuntumaan lähes ylitsepääsemättömiltä.
Makuupussissa lepäillessä nälkä kasvoi jo sellaisiin mittasuhteisiin, että motivaatio nousta makuupussista väsyneenä raivaamaan tilaa absidiin ruuanlaittoa varten kulminoitui siihen pisteeseen, että homma delegoitui itsestään Ellalle.
Lopulta syötyäni väsymys tuli takaisin entistä kovempana ja nukahdin uudelleen.
Nukkuessani sade oli loppunut. Tommi ja Ella olivat pistäneet toimeksi ja olivat keränneet risuja ja oksia tulia varten. Tommi oli myös suolistanut kalan ja alkuperäistä suunnitelmaa yksinkertaistettiin niin, että kala laitettaisiin foliossa nuotioon. Kiitollisena Tommin ja Ellan näkemästä vaivasta, mutta samalla syyllisyydentunnetta tuntien siitä, että itse en ollut juuri tikkua ristiin laittanut tämän eteen, sai aikaan ristiriitaisen olon.
Täytyi kuitenkin olla iloinen siitä, että sade oli loppunut ja nyt oli mahdollisuus viettää yhdessä aikaa ulkona - ja syödä herkullista kalaa herkullisen leivän päällä!
Muutaman sadan metrin päässä näkyi vaelluksen ensimmäiset porot. Niitä oli ehkä kymmenisen kappaletta ja myöhemmin lähempää kukkuloiden takaa ilmaantui näköpiiriin lisääkin.
Sateen loppumisen johdosta saimme kuivateltua suurimman osan aiemmin kastuneista vaatteistakin, joten mieli koheni kovaa kyytiä ja siten sai taas käydä nukkumaan hyvillä mielin, sekä toiveikkaana seuraavan päivän säästä.
Päivä 6:
Ensimmäinen huomio herätessäni oli, että sade ei ropissut telttakangasta vasten. Sinänsä siis positiivinen startti päivälle.
Ulos teltasta päästyämme huomasimme, että poroja oli miltei joka ilmansuunnassa ympärillämme. Onko tässä nyt joku saartotilanne päällä? Poroja oli ympärillämme useita kymmeniä, mutta sen sijaan, että olisimme alkaneet varustautumaan päiväkausien piiritykseen, jatkoimme toimiamme normaalein rutiinein ja kävimme aamupalan laittoon.
Aamupalat nautittuamme aloimme pikkuhiljaa valmistautua leirin purkamiseen, kun alas tunturinrinnettä käveli tutun näköinen mies. Jarno oli saanut tekstiviestin ja oli päättänyt tulla leiriimme, josta lähdettäisiin jatkamaan matkaa porukalla.
Jarno oli paahtanut aivan järjetöntä tahtia ja käynyt mm. Utsjoellakin poikkeamassa grillillä, sekä uudelleen autiotuvalla, jossa vietimme ensimmäisen yömme. Yhdelle päivälle oli kuulemma kertynyt patikointia yli 40 kilometriä rinkka selässä. Se oli ollut kuulemma jo liikaa. En kokenut mitään syytä kyseenalaistaa tätä näkemystä, päinvastoin.
 |
| Jarno |
Siirtymä tälle päivälle oli lyhyt ja helppo paria nousua lukuun ottamatta.
Lähtiessämme matkaan pysähdyimme pariin kertaan hengähtämään ja juomaan vettä. Taivas oli pilvessä, mutta pilvet niin dramaattisen näköisiä, että valokuvien räpsimisellekin löysin hieman aikaa patikoinnin yhteydessä.
Siirtymä todellakin oli lyhyt. Olimme perillä päälle tunnin patikoinnin jälkeen. Leiripaikka sijaitsi korkealla, erään todella matalan lammen - tai paremminkin lätäkön - rannalla. Siitä oli sopivan lyhyt matka useammille järville ja parille joellekin. Tarkoitus oli viipyä tässä pari yötä, joten ehtisi käymään tsekkailemassa lähivesistöt riittävän kiireettä ja jatkaa sitten matkaa takaisin pariksi yöksi kohti ensimmäistä järveä, jonka rannalle pystytimme vaelluksen ensimmäisen telttaleirimme, sekä siitä takaisin autiotuvalle viettämään reissun pari viimeistä yötä.
 |
| Harmaan eri sävyt taivaalla |
 |
| Tunnistamaton hyönteinen |
 |
| Muhkea pilvipeite |
 |
| Synkeän näköisiä pilviä |
 |
| Jarnon rinkka |
 |
| Viimeinen nousu ennen leiriä |
 |
| Reitti |
 |
| Korppi |
 |
| Leiri |
 |
| Masto |
Leirin pystytyksen ja aterioinnin jälkeen syntyi keskustelua siitä, kuka aikoo tehdä mitäkin. Jarno näki paremmaksi jäädä telttaan lepäämään kaiken sen kävelemisen jälkeen yksinään pitkin tuntureita. Ella lähti kävelemään pohjoisemmaksi ja lähemmäs Norjan rajaa. Minä ja Tommi päätimme lähteä tarkistamaan leirimme itäpuolelta parit järvet ja niistä laskevan joen.
Ensimmäiselle järvelle päästyämme totesimme, että järvi on aivan käsittämättömän matala. Kiersimme ja kiersimme, eikä asia tuntunut parantuvan, vaikka miten paikkaa vaihtoi. Järvi ei tuntunut syventyvän missään kohtia riittävästi. Olin vakuuttunut, että järven pystyisi kävelemään rannalta toiselle kastelematta edes reisiään.
Liekö syynä mataluus, mutta siimanpäässä kävi vierailemassa hyvin, hyvin pientä, ehkä 10-15 cm mittaista taimenta, eikä suuremmista ollut havaittavissa minkäänlaisia merkkejä.
Järven ympäristö oli kylläkin mahtava. Rannan läheisyydessä maalla oli valtavia kivenlohkareita, jotka muistuttivat lähestulkoon ulkomuotonsa ja sattumankaupalla myös asettelunsa puolesta jostakin mystisistä, shamanistisista rituaaleista.
Jatkoimme kahden järven väliselle osuudelle, jossa virtasi kaunis puro. Jäimme istuksimaan puron varrelle joksikin aikaa ihan vain siksi, että sitä oli ilo katsella ja kuunnella.
 |
| Puro |
 |
| Kivinen pohja |
Kunnes sitten lopulta jatkoimme matkaa ja saavuimme seuraavalle järvelle, oli pettymys melkoinen, kun tämäkin järvi paljastui melkolailla yhtä matalaksi. Päätimme lyhyehkön heittelyn jälkeen jatkaa järvestä laskevalle joelle.
Joki oli todella pieni sekin. Todella kaunis, mutta todella pieni. Kapea ja matala. Pieniin suvantoihin heittelimme pikkulippoja silloin tällöin virran vartta edetessämme, kun eräästä suvannosta siiman päähäni tarttui suunnilleen 15 cm taimen. Vapautin kalan ja aloin empimään koko kalastuksen mielekkyyttä tällä joella, jos se ei pian kasvaisi reilusti suuremmaksi.
Alemmas jokivartta pitkin edetessämme joki haarautui muutamaksi pienemmäksi virraksi ja yhden noron yli oli kasvanut koivu, joka sitten virran ylitettyään oli jatkanut kasvuaan suoraan ylöspäin. Koivu muodosti pienen sillan, joten mehän sitä hyödynsimme. Joskaan tarvetta ei sinänsä sillalle ollut, koska yli olisi päässyt ihan vain hyppäämälläkin. Jonkin ajan kuluttua norot yhdistyivät jälleen yhdeksi virraksi.
 |
| Sillaksi kasvanut koivu |
Kartan mukaan joen piti kasvaa leveämmäksi, mutta etenemisestämme huolimatta joki oli edelleen sellainen, että siitä olisi päässyt hyppäämällä yli, sekä liian matala kalastukselle. Tai kyllähän siinä välillä pikkulippoja pystyi uittamaan, mutta todennäköisyys, että niin matalasta vedestä olisi mitallista kalaa saanut, oli erittäin epätodennäköinen. Päädyimme kaartamaan virran ääreltä pois ja ajattelimme oikaista kukkuloiden yli suoraan päivän ensimmäiselle kohdejärvelle katsomaan, olisiko vastarannalla yhtään syvempää.
Homma jatkui samalla kaavalla; järven syvyys ei sen paremmaksi vastarannalla muuttunut, eikä sieltä mitään jo aiemmin havaittuja taimenenpoikasia parempia siimanpäähän tarttunut. Minä luovuin toivosta jo melko nopeasti, mutta Tommi heitteli sinnikkäästi pidempään. Odottelin mättäällä istuksien Tommia, kunnes lopulta hänkin sai tarpeekseen ja lähdimme kävelemään kohti leiriä.
 |
| Jokea alaspäin |
 |
| Jokea ylöspäin |
 |
| Kivi ja tommi |
 |
| Loistava kivi |
 |
| Kiven varjossa |
Tänään oli sitten ensimmäinen päivä, kun piti palata kalastusreissulta leiriin ilman saalista. No, tähän astihan sitä olikin tullut hyvin, joten ei parane valittaa.
Leirissä istuimme porukalla iltaa ja koska kylmä tuuli näin korkealla tunturissa pisti paleltamaan, Ellan kömpiessä telttaan nukkumaan, me vetäydyimme Tommin ja Jarnon kanssa lopulta Jarnon telttaan istuksimaan ja juttelemaan kaikenlaista enemmän tai vähemmän lasten - tai kenenkään ulkopuolisen - korville sopivaa. Väsymys alkoi viedä juttuja entistä levottomammille leveleille ja ennen pitkää väsymys myös johdatti allekirjoittaneen hellällä otteella niskasta omaan telttaan nukkumaan.
Päivä 7:
Seitsemänteen vaelluspäivään heräillessä taivas oli taas tasaisemman harmaa, joskin sää oli onneksemme poutainen.
Aamun rutiinien jälkeen aloimme Tommin ja Jarnon kanssa valmistautua päivän kalastuspuuhiin, Ellan valmistautuessa taas omalle päivävaellukselleen.
 |
| Aamukahvi |
 |
| Aamupuuro |
Tällä kertaa kohteenamme oli toistamiseen järvi, jolla Tommin kanssa olimme pari päivää sitten jo käyneet. Matkalla järvelle Jarno koitti tunturin huipulta ottaa yhteyttä Sodankylään hotellimajoituksen perässä, muttei onnistunut yrityksissään, joten asian hoitaminen saisi jäädä myöhemmäksi. Matkaa järvelle ei ollut leiristä kuin pari kilometriä, joten olimme melko pian rannalla vavat kädenjatkeina, punavatsaiset eväkkäät ajatuksissamme.
Elonmerkkejä sentään oli ilmoilla, kun kalat rikkoivat pintakalvoa tämän tuosta. Eipä siinä kovin kauaa ehditty heitelläkään, kun sain hilattua ensimmäisen raudun rantaan. Pituutta ehkä päälle 30 cm, joten varsin kelvollinen ruokakalaksi. Toissapäivän virheestä otin opikseni ja suolistin kalan heti sen saatuani, jos sade vielä pääsisi yllättämään tänäänkin.
Olin hädintuskin saanut kalaa suolistettua, kun Jarno nappasi lähes identtisen yksilön.
 |
| Luotto-Lotto |
 |
| Onnenonkijoita |
Nyt oli jo kaksi ruokakalaa, mutta kolmatta kaivattiin, koska suunnitelmissa oli tehdä kalasoppaa toiseenkin kertaan runsas määrä. Jarno päätti lähteä jo edeltä leiriin ja pysähtyä matkalla koittamaan uudelleen yhteydenottoa hotellimajoituksen tiimoilta. Me jäimme Tommin kanssa vielä arviolta pariksi tunniksi heittelemään, mutta muutamaa pientä tärppiä lukuunottamatta mitään tapahtumia ei pinnan alla tai sen koommin sen ylläkään oikein ilmennyt.
Leiriin palatessamme oli sen verran kova nälkä, että ateriointi tuli aktiviteeteista ensimmäisenä kyseeseen. Suunnilleen puolet minun ja Ellan aterioista olivat italianpataa, eikä harmittanut lainkaan, sillä kuten eräässä aiemmassa blogipostauksessani jo olen todennut, niin siihen on syntynyt jonkinlainen perverssi suhde, eikä siitä tunnu saavan tarpeekseen. Vielä kun tällä reissulla pariin kertaa tajusin lisätä omaan annokseeni nokareen voita, niin ai ai, että on herkullista!
Aterioinnin jälkeen ilta alkoi saapua ja sen mukana toiminta leirissä vaihtui ilman mitään erillistä sopimusta illanviettoon ja istuskeluun lähestulkoon samalla kaavalla, kuin aiemminkin. Koska sää oli pysynyt sen verran kylmänä ja täällä ylempänä tunturissa oli vieläkin kylmempää, niin päätimme jättää kalasaaliin kypsentämisen seuraavalle päivälle.
Päivä 8:
Totuttuun tapaan heräämisen jälkeen saimme "ihastella" tyystin pilvipeittoon verhoutunutta taivasta. Tässä onkin lista yllättyneistä:
Aamupalan ja muiden rutiinien jälkeen aloimme verkkaiseen tahtiin kääriä makuupusseja, makuualustoja ja telttoja pakettiin. Jarno ja Tommi ennättivät saada rinkkansa lähtökuntoon jälleen ennen meitä ja lähtivät matkaan jo edeltä.
 |
| Reitillä |
 |
| Mutkia mutkien perään |
Muutaman kilometrin jälkeen saavuimme samaiselle joelle, jonka muutamia päiviä sitten olimme viimeksi ylittäneet. Tommi ja Jarno istuskelivat vastarannalla jalkojaan kuivatellen. Heistä ylävirtaan päin käveli pariskunta, mukanaan kaksi koiraa.
Ylitimme joen ja liityimme jalkojenkuivattelijoiden kerhoon. Pariskunta koirineen koittivat kuulemma etsiä parempaa ylityspaikkaa koirilleen.
Minun vielä kuivatellessani jalkojani, vastarannalle saapui samainen auto, jonka olimme nähneet tällä samalla ylityspaikalla aiemmin. Auto ylitti joen vaivatta ja jatkoi ohitsemme mönkijäuraa pitkin ylös tunturinrinnettä.
Lähdimme liikkeelle jo kertaalleen kuljettua reittiä, mutta tällä kertaa luonnollisesti eri suuntaan. Muutaman kilometrin jälkeen tuttu järvi leiripaikkoineen oli näkyvissä ja muutamia hetkiä myöhemmin leiri jälleen pystyssä samalla paikalla kuin aiemminkin.
Jarno päätti valmistaa meille ruokaa eilispäivän kaloista. Makaroonia, paistettua rautua ja runsaasti voita. Oikein maittavaa ja oikein täyttävää.
Löysimme läheltä leiriä vanhoja nuotiopuiden jämiä, jotka keräsimme talteen, sillä iso osa puutavarasta tuntui olevan vielä hyvässä kunnossa ja aivan kuivaa. Sen lisäksi hieman risuja lähimaastosta ja saimme tulet syttymään.
 |
| Tulilla |
 |
| Tulilla |
Istuskelimme tulien äärellä ja hämärän laskeutuessa paistelimme iltapalaksi vielä metukkasiivuja leipien päälle. Rasvasta tirisevä, hiilloksella paistettu metukkasiivu leivän päällä sai aikaan pienen katumuksen siitä, että olin luopunut lopuista metukoistani. Tämä tuntui olevan ainoa syy, jonka vuoksi taidan vielä vastaisuudessakin harkita ottavani metukkaa mukaan reissuun. Niiiiiin herkullista!
Päätimme jättää osan puista vielä seuraavalle illan tulille ja liukenimme tulien ääreltä lopulta telttoihimme nukkumaan.
Päivä 9:
Taivaan harmaa väriteema jatkui trendinä edelleen. Poutaisesta säästä täytyi silti olla ensisijaisesti aina kiitollinen.
Aamiaisen jälkeen alkupäivä kului omalta osaltani kamera kädessä lähitienoilla kävellen ja epätoivoisesti toisinaan puhelimeeni dataverkkoa etsien. Joka puolella ympärilläni piipittävät kapustarinnat pitivät minulle seuraa, joskin dialogi oli hyvin yksipuolista.
 |
| Keltaista kauneutta |
 |
| Ruuhkaa |
 |
| Hentoa usvaa |
 |
| Yksi monista kapustarinnoista |
 |
| Toinen piipittäjä |
 |
| Lammikko |
Lopulta kävelin takaisin leiriin italianpata mielessäni. Vatsa kaipasi ateriaa, joten sitä sille oli järjestettävä.
Aterioinnin jälkeen laiskotti sen verran, että täytyi käydä telttaan pitkäkseen. Havahduin teltassa yhtäkkiä lisääntyneeseen valoon ja kiirehdin avaamaan teltan ovia. Pilvipeite repeili ja aurinko tervehti meitä pitkästä aikaa.
 |
| Leiri |
Tommi oli kalassa järven pohjoispäädyssä, jonne auringonvalo ei vielä yltänyt. Jarno nukkui teltassaan, kunnes kävin auringonvalosta innostuneena hänet herättämässä. Koitin motivoida Jarnoa ulos teltasta kertomalla kauniisti auringonvalossa kylpevästä järvestä ja tuntureista sen ympärillä, mutta väsymys paistoi vastauksesta läpi sen verran vahvana, että päätin luovuttaa.
Järvenpintaa rikkoi tiuhaan tahtiin rautujen tuikit, joka sai minut vaihtamaan vaelluskengät jalkaan ja kasaamaan haspelisetin kalastuskuntoon. Vavan osia liitellessäni yhteen, Jarno päätti viimein nousta teltasta ulos ja ryhtyi samoihin puuhiin. Piakkoin olimme jälleen kaikki kolme vispaamassa rannalla.
Kalat kävivät erittäin tiuhaan tahtiin pinnassa, mutteivät tuntuneet kiinnostuvan vieheistämme. Luovutus ei silti tullut tällaisissa olosuhteissa kyseeseenkään, joten jatkoimme itsepintaisesti heittelyä, yrittäen tavoittaa pinnassa vierailevia punavatsoja.
Jarno luovutti lopulta ja palasi leiriin. Minä ja Tommi seurasimme hetken päästä perässä, mutta vain hakeaksemme perhovehkeet. Päättelimme, että jos ei kerran pinnan alta saada tapahtumia, niin ehkä sitten pintaperhoilla pinnasta.
Palasimme takaisin järven pohjoispäätyyn toiveikkain mielin. Jonkin aikaa siinä piiskattuamme ei pintaperhotkaan tuntuneet juuri sen tehokkaammalta tavalta tavoitella kaloja. Pintakäynnitkin alkoivat jo olla harvassa. Mietimme, että olisi ehkä pitänyt vaihtaa pintaperhosteluun heti tuikkien alettua, mutta turhaa jossitteluahan se oli.
Kuin pisteenä iin päälle, onnistuin katkomaan kartioperukkeeni, jonka johdosta päätin luovuttaa ja palasin leiriin.
 |
| Kajoa |
 |
| Aurinko vetäytyy |
Aloimme valmistella nuotiota iltahämärän saapumista varten, kun Tommi vielä jatkoi perhostelua yksin järven pohjoispäädyssä. Koitimme huutelemalla välillä houkutella miestä jo palaamaan leiriin, mutta ilmeisen turhaan.
Ryhdyimme lopulta sytyttelemään tulia, jolloin Tommikin viimein päätti luovuttaa ja käveli takaisin leiriin. Illanvietto sujui melko identtisin toimenpitein edelliseen iltaan nähden. Tällä kertaa sain pummattua Ellalta muutaman siivun metukkaa nuotiolla grillatavaksi. Kokeilin myös grillata Ridderheimsin olutmakkaraa, mutta se ei oikein toiminut tässä tarkoituksessa. En siis suosittele kokeilemaan.
Kello taisi lähennellä puoltayötä, kun tunturin takaa nousi täysikuu. Kuun hivutessa ylemmäs taivaalle tarkkailemaan nukkuvaa erämaata, hivuttauduimme mekin pikkuhiljaa telttoihimme odottaen seuraavaa päivää ja autiotuvalle palaamista.
 |
| Ujostelua |
 |
| Pallo pyörii rinteessä |
Päivä 10:
Mukavana vaihteluna saimme herätä uuteen päivään ihastellen puolipilvistä taivasta.
Aamiaisen jälkeen Tommi päätti lähteä vielä kalaan. Me muut nautimme leirissä mukavasta säästä, kunnes vähitellen aloimme pakkaamaan tavaroita rinkkoihimme. Teltan tyhjäämisen lomassa räpsin kuvia teltan arvostelua silmällä pitäen, kun valokin oli siihen nyt otollinen.
 |
| Sitkeä kalamies |
 |
| Vango Pulsar 300 |
Tommin lopulta palatessa leiriin olimme muut jo miltei saaneet tavaramme pakattua kasaan, joten vietimme pienen tovin Tommia odotellessa, kunnes lähdimme matkaan. Tarkoituksena oli pysähtyä matkalla katsomassa edelleen lumen peittämiä pieniä kuruja.
 |
| Kohti kuruja ja Kuoppilasjärveä |
Ensimmäiselle saapuessamme muutama riekko lähti pinkomaan lumelta karkuun. Riekkojen tehtyä tilaa, laskeuduimme alas lumelle. Oli pakko istahtaa hetkeksi alas, koska ei sitä nyt ihan joka kesä pääse varsinkaan täällä Suomessa lumella istuksimaan ja vielä tällaisella säällä.
 |
| Rinkan säätämistä |
 |
| Riekkoja |
 |
| Persusta kastelemassa |
 |
| Lumipallo keskellä kesää! |
 |
| Luminen kuru |
 |
| Ella ottaa suuntaa seuraavalla kurulle |
Edessä oli vielä toinenkin lumipeitteen alla oleva kuru, joten piipahdimme vielä siinäkin ihastelemassa, kunnes viimein otimme taas suunnan kohti Kuoppilasjärven autiotupaa.
 |
| Kuru nro 2 |
 |
| Lum-Ella |
 |
| Jarno ja Tommi |
Puolikolmen tienoilla saavuimme tuvalle, joka toivotti tyhjänä kulkijat jälleen tervetulleeksi takaisin. Pikaisen peseytymisen jälkeen aktiviteeteista ensimmäisenä taisi olla kaikilla mielessä ruuanlaitto ja ateriointi.
 |
| Tupa |
Tuvalle saapui kolmen hengen seurue, jotka olivat yöpyneet edellisen yön kodalla, jossa poikkesimme itsekin ensimmäisenä vaelluspäivänä taukoa pitämässä. Miehet olivat tulleet kalaan ja olivat kuulemma kalastelleet edellisenä iltana kodan vieressä olevalta järveltä "tammukkaa". Pientä hampaan puremista joutui välillä harrastamaan, kun tuo sana toistui keskustelun aikana milloin missäkin yhteydessä. Jopa Kuoppilasjärvellä kalastuksesta puhuttaessa. No, parempi pitää rauha maassa ja antaa mennä ulos toisesta korvasta.
Miehet totesivat, että testaavat uusia telttojaan ja jättävät tuvan meille. Tällä välin Jarno oli jo ehtinyt todeta, että tuvassa tulee olemaan ruuhkaa ja oli pystyttänyt oman yhden hengen telttansa pihapiiriin.
Tuvalla kävi toinenkin kolmen miehen seurue kääntymässä ja rustaamassa pikaisesti nimensä vieraskirjaan, kunnes sitten päättivät lähteä pystyttämään leiriään tuvan eteläpuolisille lompoloille.
Kävimme jonkin aikaa heittelemässä Kuoppilasjärven rannoilla. Rantavesissä vilisi pieniä taimenenpoikasia, joita vapauttelimme parit takaisin kasvamaan. Jos olisin halunnut jatkaa rantaa pidemmälle, olisi täytynyt käydä tuvalla vaihtamassa leirikenkien tilalle vaelluskengät, mutta päädyin lopettamaan kalastuksen lyhyeen ja keskittymään tuvalla olostani nauttimiseen. Samaan lopputulokseen päätyivät muutkin seurueemme jäsenet.
Istuskelimme tuvassa viimeisten vaelluspäivien ohjelmaa miettien. Jarno heitti ilmoille niin hullun idean, ettemme alkuun tienneet oliko kyseessä pelkkä vitsi. Päätin ottaa siitä lopullisesti selvää vasta seuraavan päivän valjettua.
Kamiinaa lämmitellessä tuvan lämpö sai meidät väsymään jo normaalia aiemmin. Kävin vielä nappaamassa auringonlaskusta parit valokuvat ylempänä tunturinrinteessä, kunnes päätin vielä täyttää mahaa välipalasäkin sisällöllä, jotta uni varmasti maittaisi.
 |
| Auringonlasku |
Päivä 11:
Tämän aurinkoisempaan ja lämpöisempään päivään emme olleet toistaiseksi vielä reissulla saaneet herätä. Päivä alkoi erittäin positiivisissa tunnelmissa siis.
Aamiaisen äärellä juttelimme vielä tämän päivän aktiviteeteista, jotka olivat edelleen samat kuin edellisenä iltana. Ella lähti tutkimaan lähiseutuja yksin, Minä ja Tommi suuntaisimme kalaan Kuoppilasjärvelle, kun Jarno toden totta oli kuin olikin suuntaamassa ensin kävellen autolle, sieltä Utsjoella käymään ja takaisin kävellen autiotuvalle. Tarkoituksena oli käydä hakemassa paikalliselta grilliltä meille hampurilaiset. Heh. Vielä nytkin tätä kirjoittaessa jaksaa naurattaa.
No, näinhän se homma siis eteni. Jarnon lähtiessä patikoimaan, me lähdimme Tommin kanssa kalaan. Kävimme ensin pienellä lompololla, jossa oli sormenmittaista rautua ja taimenta. Aurinko paahtoi kuumana ja ellei edelleen itikat olisi olleet riesana, niin olisimme olleet varmasti molemmat ilman paitoja.
Pikkusinttien koukuista irroitteluun kyllästyttyämme siirryimme heittelemään varsinaiselle Kuoppiasjärvelle, jossa ensin Lotolla heiteltyäni kokeilin päästä syvemmälle mm. Helmi-Räsäsillä ja Mantereen lipoilla.
Kolmen hengen porukka oli purkanut telttansa tuvan takaa ja suuntasivat nyt Kuoppilasjärven laaksoa kiertäen kohti seuraavaa leiripaikkaansa. Miesten siluetit erottuivat hyvin kirkasta taivasta vasten.
Muutaman tunnin tyhjää heitettyämme päätimme luovuttaa ainakin toistaiseksi ja siirryimme tuvalle. Koska sääkin oli niin sopiva, niin päivä jatkui pyykkäämisellä, pyykkinarun virittämisellä koivujen väliin ja pyykkien kuivattelulla.
Neljän jälkeen Jarno saapui takaisin tuvalle, mukanaan painoltaan kiloa lähentelevät burgerit mukanaan. Oli vielä varmuuden vuoksi tilannut niitä viisi kappaletta, kun ei ollut tajunnut miten isoja nuo olivat. Järkyttävä määrä sapuskaa. Purilaisten syöminen meni todelliseksi taisteluksi ja se viides jouduttiin vielä uhraamaan tuvan biojätteeseen.
Grilliltä haettuja hampurilaisia autiotuvalla. Tilanteen absurdius sai väkisinkin leveän hymyn leviämään seurueen kasvoille.
 |
| Naurattaa |
 |
| Tuhdin kokoinen burgeri |
 |
| Feast |
 |
| Feast |
 |
| Nom nom |
 |
| Nom nom nom |
Itsensä burgerilla täyttämisen jälkeen olo oli niin raskas, että ruokalepo oli pakollinen toimenpide, jonka keskeytti ainoastaan sadekuuro, jonka vuoksi täytyi hakea pyykit narulta sisälle kuivumaan.
 |
| Ruokalepoa |
 |
| Burgerin vuoksi yli jäänyt herkkuateria |
Sade ei kovin kauaa kestänyt, joten siirryimme istumaan iltaa ulos. Pistimme nuotiopaikalle tulet ja katselimme auringonlaskua haikeina jälleen kerran vaellusreissun päätöksen häämöttäessä, mutta huojentuneina siitä, että pääsisi saunaan ja saamaan hieman vaihtelua menuun.
Kävimme nukkumaan entistäkin aikaisemmin, sillä sovimme lähtevämme tuvalta kohti autoa jo hyvissä ajoin aamulla.
 |
| Reissun viimeiset tulet |
 |
| Iltaa istuvat |
 |
| Auringonlaskun sävyjä |
Päivä 12:
Aamun koittaessa ikkunasta avautuva näky ei ollut se mieluisin. Tuntureita ei erottanut sumusta, sumusateen kostuttaessa maata ja tämän päivän reittiä löysähköksi kuravelliksi.
Rinkkojen pakkailun ja aamupalan nautittuamme oli pienestä sumusateesta huolimatta lähdettävä kuitenkin taittamaan matkaa kohti autoa.
 |
| Ulkohuussi ja sumuinen tunturinrinne taustalla |
 |
| Paluu |
 |
| Väylä |
Siinä mielessä toki luvassa oli helpompi päivä ensimmäiseen päivään verraten, että rinkka oli nyt kevyempi ja luvassa enemmän alamäkeä, kuin ylämäkeä. Taitoimme matkaa yllättävänkin nopeaan tahtiin. Osittain rinkkojen keveydestä johtuen, osittain siksi, että sama osuus oli jo kertaalleen kuljettu ja edessä oli vääjäämättä vaelluksen päätös, jota ei tosiasiasta muuksi saisi hidastelullakaan muutettua.
Polulla törmäsimme erääseen näkyyn, jota varten piti pysähtyä pieneksi hetkeksi ihmettelemään. Muurahainen raahasi mukanaan pikkuruista sientä. Otinpa valokuvankin, mutta aivan liian kiireessä ja ajatuksissani, sillä valokuva jäi todella epätarkaksi ja utuiseksi. No, eipä ollut todellakaan ensimmäinen kerta.
 |
| Heikkolaatuinen kuva sientä rehaavasta muurahaisesta |
Matka taittui niin nopeasti, että saavuimme jo kodalle runsaasti ennakoitua aiemmin taukoa pitämään. Kodalla oli iäkkäämpi pariskunta, joka oli yöpynyt kodalla. Ilma kodassa oli erittäin kostea ja kuuma kamiinanpoltosta ja ruuanlaitosta johtuen, joten tauon pitäminen jäi todella lyhyeksi. Ei siinä kuumuudessa ja kosteudessa oikein voinut itseään vilvoitella ja kuivatella.
Toivotimme pariskunnalle hyvää reissua ja lähdimme jatkamaan matkaa.
Ensimmäisestä vaelluspäivästä poiketen polut eivät virranneet enää puroina kuin parissa kohtaa. Sen lisäksi kaikista vaelluspäivistä poiketen törmäsimme ensimmäistä kertaa kypsiin marjoihin! Ellan kanssa poimimme syödäksemme koko reissun ainoat kypsät hillat. Marjasato oli todellakin tänä vuonna myöhässä, sillä kyseessä todella olivat ainoat kypsät marjat ylipäätään koko vaelluksemme aikana. Poissaolollaan loistivat niin kypsät mustikat kuin variksenmarjatkin.
 |
| Harvinaisuus tällä vaelluksella |
Loppumatkasta kenkä puristi oikeaa jalkaani ikävästi ja kävely muuttui jälleen työläämmäksi. Suurimman osan reissusta olin selvinnyt tähän verraten vähällä. Nyt taas mieltä kaiversi sama asia; miksi ihmeessä en ollut ostanut uusia kenkiä ennen reissua!?
Toinen jalka muusina sain raahattua itseni lopulta Paistunturin erämaan ja Kaldoaivin erämaan välissä kulkevalle tielle ja autolle, jonka vierellä Jarno ja Tommi jo odottelivat kuivat vaatteet yllään.
Viimeisen parin kilometrin kärsimysnäytelmästä johtuen en osannut olla edes haikea vaellusreissun päätöksestä, vaan helpottuneena vaihdoin kengät ja vaatteet asfaltilla istuen.
Auton pakattuamme poikkesimme vielä Uulan Säästössä ostamassa juotavaa ja purtavaa automatkalle kohti Sodankylää, jossa meitä odotti hotellihuone ja sauna. Sitä ennen kuitenkin yksi merkittävä virstanpylväs matkalla oli pari vuotta aiemmin tutuksi tullut Anjan Pizzeria Ivalossa.
Vatsat täynnä autenttista italialaista ruokakulttuuria ohjastimme Audin kohti etelää, jossa tunturit eivät piirrä kaarevia siluetteja taivasta vasten ja jossa erämaan rauhaa etsivä ei milloinkaan saavu perille.
***
