Kirjoittamani ja kootut ohjeet, neuvot, raportit ja pohdinnat retkeilyyn ja kalastukseen

Vuosien varrella on tullut kirjoiteltua blogiin kaikenlaista, joista toivon mukaan on ollut ja tulee olemaankin hyötyä muille. On tullut kirjoiteltua varusteista, reissun suunnittelusta, asenteista ja muusta.

Ajattelin, että voisi olla hyödyllistä koota yhteen blogipostaukseen sopivien otsikoiden alle linkit osaan kirjoittamistani blogipostauksista, jotta ne olisivat helpommin selattavissa tietoa etsivälle.

Tarkoitus olisi tulevaisuudessa päivittää tätä kyseistä blogipostausta, kun tänne syntyy alaotsikoiden alle lisättävää.

Pidemmittä puheitta:

Varusteista

Erilaiset telttatyypit ja muut retkeilymajoitteet on blogipostaus, jossa paneudutaan - ylläri, ylläri - erilaisiin telttatyyppeihin ja muihin retkeilymajoitteisiin. Tästä blogipostauksesta löytyy tietoa mm. erilaisten retkeilymajoitteiden määritelmistä, millaisessa käytössä ne ovat parhaimmillaan, sekä mitkä ovat niiden hyvät ja huonot puolet.

Miksi käyttää vaellussauvoja? No, tässä blogipostauksessa listaan syitä, miksi itse koen sauvat hyödyllisiksi reissuillani ja mikäli et ole vaellussauvoja etenkään tositoimissa kokeillut, niin suosittelen lukemaan tekstin ajatuksella.

Aihepiirin verkkokaupoista ja varusteiden shoppailusta on blogipostaus, johon olen koonnut valikoiman linkkejä kuvauksineen tämän aihepiirin verkkokaupoista. Tekstin lopusta löytyy myös vinkkiä penninvenyttäjille, jos haluaa säästää rahaa varustehankinnoissaan. Sen lisäksi kommenttikentästäkin löytyy lisää linkkejä verkkokauppoihin!

Ohjeita ja neuvoja vaellusreissun suunnitteluun ja toteutukseen

Ajatuksia vaellusreissun suunnittelusta I on tämän sarjan ensimmäinen osa, jossa avaan ajatuksiani sen suhteen, että mihin aikaan Lappiin kannattaa lähteä reissuun.

Ajatuksia vaellusreissun suunnittelusta II on jatkoa yllä mainitulle sarjalle, jossa avaan ajatuksiani vaellusreissujen pituuden ja rytmityksen osalta.

Ajatuksia vaellusreissun suunnittelusta III sisältää linkkejä muutamille nettisivuille, joista löytyy esim. sijainnit ja muuta tietoa tuvista, kodista, kammeista ja laavuista eri alueilta.

Ajatuksia vaellusreissun suunnittelusta IV käsittelee maamme erilaisia karttapalveluja. Blogipostaus sisältää myös syväluotaavamman katsauksen pääasialliseen suunnittelutyökaluuni, eli Retkikarttaan, jonka osalta opastan kyseisen nettisovelluksen käyttöä tarkemmin.

Ajatuksia vaellusreissun suunnittelusta VI on jatkoa edelliselle vielä yhden karttasovelluksen verran, jossa otetaan käsittelyyn Tulikartta-niminen nettisovellus.

Ajatuksia vaellusreissun suunnittelusta V sisältää puolestaan muunlaisia nettisovelluksia, joita tulee käytettyä osana reissujen suunnittelua, sekä ohjeistusta näiden nettisovellusten käyttämiseen.

Miten suunnittelen vaellusreittini? Tähän kysymykseen löytyy vastaus tässä mainitusta linkistä ja postaus toimii pisteenä iin päälle nuo aiemmat suunnittelua käsittelevät blogipostaukseni. Etenkin aloitteleville Lapin erämaita vaeltaville suosittelen tätä blogipostausta erityisellä lämmöllä.

Kokemattomana vaellukselle Lappiin? Tätä kysymystä monet miettivät ja siksi päädyinkin kirjoittamaan aiheesta blogipostauksen, jotta ihmiset saisivat paremmin ymmärrystä siitä mihin ovat ryhtymässä ja mitä se vaatii niin valmistautumisen, suunnittelun, varusteiden ja asenteen suhteen.

Kalastus

Catch & Release - loputon sarja väärinymmärryksiä ja polarisoitunutta vänkäämistä on blogiteksti, jossa paneudutaan niin kovasti mielipiteitä jakavaan aiheeseen. Joskin, tässä blogitekstissä avaan hieman sitä, että miksi tämä jakaannus johtuu isolta osin väärinymmärryksistä terminologisistakin syistä.

Tammukoista ja taimenista on blogiteksti, joka syntyi ärtymyksestäni nähdä tämän tuosta Facebookin retkeily- ja kalastusaiheisissa ryhmissä saaliskuvia alamittaisista taimenista, joita esitellään häpeilemättä tammukoina. Tekstissä pureudutaan mm. siihen, miksi tammukankalastus pitäisi jättää historiaan.

Lippa lentää, mutta saalista ei tule - Miten parantaa saaliin saannin todennäköisyyksiä Lapin vaelluksella on blogiteksti, joka käsittelee aihetta otsikon mukaisesti. Postauksessa käsitellään asiaa seuraavien alaotsikoiden kautta: Suunnittelu kartan ääressä, Leiripaikan valinta, Tärkeimmät heittopaikat, sekä Asenne.

Muita aihepiiriin liittyviä pohdintoja, ohjeistuksia ja neuvoja

Musiikkia vai luonnon omaa ambienssia? Tätä kysymystä käsittelen blogipostauksessa, jossa avaan omia pohdintojani sen suhteen, että kuuluuko musiikin kuuntelu luonnonhelmaan ja jos, niin millainen musiikki.

Tarkennusta erääseen autiotupaohjeeseen käsittelee tiettyä autiotupaohjetta, jonka mukaan ensimmäisenä tuvalle saapunut antaa viimeisenä tuvalle tulleelle tilaa, mikäli tupa on täynnä. Tämä kyseinen ohje on ainakin netin keskustelupalstoilla kirvoittanut ilmoile mitä itsekkäämpiä tulkintoja, joten kannoin tämän tiimoilta oman korteni kekoon ja utelin asiaa myös Metsähallituksen taholta.

Poikani, puhutaanpa vähän kakasta... sisältää osittain kieli poskessa kirjoitettua pohdintaa erilaisista tekniikoista ja tavoista toteuttaa ulostamistarpeita erämaassa.

Kaverisuhteiden dynamiikasta retkeillessä on blogipostaus, johon kirjoitin tekemiäni huomioita siitä, miten retkeillessä kaverisuhteiden dynamiikka elää eri tavoin, kuin urbaanimmassa ympäristössä.

Karhun kohtaaminen on blogipostaus, jossa pureudutaan kontion kohtaamiseen retkeillessä. Siihen, miten tätä kohtaamista voidaan ehkäistä ennalta, sekä miten toimia, jos sitten löydätkin itsesi kasvotusten karhun kanssa.

Vaellusraportit Lapista

Vaellus 2014 - Urho Kekkosen kansallispuisto sisältää tämän blogisivun ensimmäisen postauksen, joskin ajalta, jolloin tarkoitus ei ollut ylläpitää mitään blogia, vaan laittaa vain raportti valokuvineen lähipiirille ihmeteltäväksi. Kyseessä on 8 päivän vaellus Urho Kekkosen kansallispuiston erämaaosiin, eikä sisällä kalastusta.

Kaldoaivi 2015 - Vaellusta ja kalastusta on ensimmäinen kalastuspainotteinen vaellusreissuni Lappiin ja Kaldoaivin erämaahan.

Kalastusvaellus 2016 - Vastoinkäymisiä ja onnenpotkuja Pöyrisjärven erämaassa on raportti Pöyrisjärven erämaan (kalastuspainotteisesta) vaellusreissusta, jossa pääasiallisena kohdekalana olivat harjukset, joita siunaantuikin varsin kiitettävästi.

Ruskavaellus 2016 - Kuskoivalta Takkaselälle, Takkaselältä Sorsatunturille ja takaisin oli ex-temporena toteutettu ruskavaellus Tuntsan suunnalle melko pian Pöyrisjärven erämaavaelluksen jälkeen. Ei sisällä kalastusta.

Paistunturin erämaa 2017 on reissuraportti kalastuspainotteiselta erämaavaellukselta lähes puuttomalta tunturiylängöltä. Reissulla kohdekalana oli rautu (eli nieriä) ja näitä kauniita ja herkullisia eväkkäitä saimmekin varsin kiitettävän määrän.

Kaldoaivi 2018 - Erämaavaellus hellehelvetissä kertoo siitä, miten kuumuus voi tehdä erityisesti kalastuspainotteisesta vaelluksesta aivan hirveän kokemuksen.

Lippa lentää, mutta saalista ei tule - Miten parantaa saaliin saannin todennäköisyyksiä Lapin vaelluksella

Monesti varsinkin satunnaisesti virveliä heiluttelevat luottavat siihen, että silloin kun jaksetaan se virveli kaivaa esiin, niin kunhan nyt heitetään jotakin viehettä satunnaiseen ilmansuuntaan rannalta, niin kalaa tulee, mikäli se viehe vaan ui vedessä. Varsinkin kun kerran Lappiin asti lähdettiin.

Joskus toki voi sattumankaupalla hyvä tuuri käydä näinkin, mutta näin hyvin pitkälti kalastuksen ympärille vaellusreissuni suunnittelevana ajattelin jakaa joitakin neuvoja ja vinkkejä sen suhteen, miten optimoida kalansaantia erämaavaelluksella.

Satunnaisempikin kalastaja voi parantaa mahdollisuuksia jalokala-ateriaan reissulla, kun pistää hieman enemmän ajatusta tekemiseensä, joten silmät tarkkana ja puhdistakaa ne korvantaustat, jotta sinne korvan taa mahtuu muutamia vinkkejä tulevia reissuja varten!

Huomionarvoista toki on, että tämä blogipostaus ei suinkaan sisällä kaikkia mahdollisia tapoja ja keinoja sen saannin parantamiseksi, mutta näillä pääsee jo hyvään alkuun. Varusteisiin en tässä kirjoituksessa ota kantaa. Jo ihan aiheen laajuuden vuoksi se lienee ennemmin oman blogipostauksensa arvoinen Joskus™.

Suunnittelu kartan ääressä

Kuten onnistuneen vaellusreissunkin suhteen, niin kalastuksenkin suhteen homma starttaa jo kotipäätteen äärellä, netissä karttasovellusten parissa ja vähintään kuukausia ennen varsinaista koitosta.

Eikö muutama päivä tai viikko ennen reissua sitten muka riitä? No, hyvällä tuurilla voi riittääkin. Mikäli tosiaan haluaa parantaa todennäköisyyksiä tartuttaa reissulla siiman päähän eväkkäitä, niin kannattaa nähdä enemmän vaivaa. Varsinkin jos alue ei ole ennalta - etenkään kalastuksellisesti - tuttua, niin kannattaa panostaa pidemmän aikaa siihen, että tutkii halutulta alueelta sellaisia vesiä, joissa pitäisi olla sen lajin kalaa, jota tahtoo kalastamaan.

Mitä intensiivisemmin ja pidempään jaksaa tehdä taustatutkimusta, niin sitä paremmat ovat lähtökohdat. Hyvin usein itsellenikin käy niin, että ensimmäisenä suunniteltu reitti vaihtuu, kun pidemmän suunnittelun päälle huomaa, että aiemmin potentiaaliseksi kalapaikaksi oletettu vesistö ei olekaan enää nykyään vaivan arvoinen tai jonkin matkan päästä löytyy huomattavasti parempi vaihtoehto. Monesti suunniteltu reitti vaihtuu aivan toiselle puolen kyseistä erämaa-aluetta tai jopa aivan kokonaan toiselle erämaa-alueelle.

Ensinnäkin kannattaa hyödyntää netissä käytyjä keskusteluja, blogeja ja videotallenteita muiden kalastajien kokemuksista kyseiseltä seudulta.

Voit löytää kuvia taimenista, harjuksista ja rauduista, joiden saantipaikkaa ei välttämättä suoraan kerrota, mutta pystyt päättelemään suurpiirteisen alueen, jonka sisällä se saantipaikka sijaitsee, kun seuraat tekstiä ennen ja jälkeen kyseisen kuvan.

Vinkkejä kalan saantipaikasta voi saada myös itse kuvasta, kun katsoo sen kalan ja sitä pitelevän henkilön ohi sinne taustalle. Maastosta ja vesistön rantaviivasta voi monesti löytää niin varmoja vinkkejä, että lopulta voi olla varma siitä, että on löytänyt juuri sen kuvan paikan. Sama tietenkin pätee myös videotallenteisiin.

Yksi tapa etsiä kartalta potentiaalisia paikkoja on esimerkiksi katsoa, josko alueella sijaitsee jokin kalliimman puoleisen erillisluvan vaativa joki, kuten vaikkapa Näätämö tai Vetsijoki. Mikäli ei halua laittaa suuria summia rahaa näillä kalastukseen ja haluaa pysyä erämaan rauhassa, niin kannattaa katsella kartalta tällaisten isompien jokien sivuhaaroja ja seurata minne ne johtavat. Luonnollisestikaan kalat eivät pysy yhdellä lupa-alueella vain siksi, että se on kalliimpaa lupa-aluetta, vaan ne liikkuvat myös joen sivuhaaroissa. Sieltä löytynee varsin potentiaalista paikkaa vavan vispaamiselle.

Ilmakuvaa eräästä potentiaalisesta koskipätkästä

Erittäin tärkeää on myös hyödyntää karttasovelluksen ilmakuvia ja tarkastella niitä valittuja kalastusvesiä tällä tavoin. Etenkin jos niihin on päädytty omin päin, ilman varmuutta niiden kalastosta. Ilmakuvista saa kaikenlaista informaatiota, kuten esimerkiksi sen, että onko järvi liian matala, missä menee matalan ja syvän raja, sekä missä päin järveä sen matalan ja syvän voi tavoittaa parhaiten.

Liian matalat järvet kannattaa unohtaa, sillä niistä ei mittakalaa juuri löydy. Toisinaan järvet voivat olla niin matalia, että kesällä veden lämpötila niissä nousee liian korkeaksi ja silloin siellä ei juuri mikään viihdy.

Kartalta löytyy myös tieto siitä, että miten helposti tai vaikeasti rannat ovat kalastettavissa. Monien jokien ja järvien rannat ovat niin märkää suota, että ne vaativat alakroppaan sen mukaiset varusteet tai joskus jopa estävät rannalle pääsyn täysin varusteistakin huolimatta. Vastarannalla tilanne voi olla aivan toinen ja siksi tämäkin asia pitäisi ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jolloin voidaan esimerkiksi ylittää joki jo kilometrejä aiemmin, jotta päästään sinne vastarannalle sellaisesta kohtaa, että sinne pääsee kahlaten.

Leiripaikan valinta

Huolella ja ajatuksella valikoitu leiripaikka voi parantaa kalansaantia huomattavasti. Leiri on hyvä pystyttää potentiaalisen kalapaikan välittömään läheisyyteen. Siis siten, että jos kyseessä on vaikkapa järvi tai joen lompolo, niin teltalta tulisi olla erittäin hyvä näkyvyys veteen, jotta sieltä voi tarkastella vedenpintaa. Usein raudun ja taimenen kanssa täytyy odottaa juuri sitä oikeaa hetkeä, kun niillä alkaa ruokailu. Silloin vedenpinnalle ilmestyy renkaita, eli tuikkeja, kun kalat alkavat nappaamaan pinnalta hyönteisiä ravinnokseen.

Pahimmillaan tämä voi kestää vain joitakin minuutteja, joten vavat on oltava tässä vaiheessa jo valmiina odottamassa tätä hetkeä, jolloin sen voi vain napata käteen ja kiirehtiä rannalle. Sanomattakin lienee selvää, mutta sanotaan nyt kuitenkin, että älä silti juokse sinne rannalle tai muutenkaan pidä mekkalaa, vaikka kalojen syönnin aiheuttama kutkutus antaakin syytä ilakointiin.

Leiripaikka rautujärven rannalla korkeammalla tunturissa

Jos pidät leiriä useamman yön samassa paikassa, niin voit välillä kävellä leiristä useammankin kilometrin päähän tarkastamaan jonkin toisen järven tai joen ja kun palaat sieltä leiriin istuskelemaan nuotiolle tai ruokaa laittamaan, niin kannattaa vähän väliä suunnistaa katse sen lähivesistön suuntaan ja tarkkailla vedenpintaa, jolloin voit hyödyntää sen pienen aikaikkunan, kun kalat tulevat parvina ruokailemaan ja näet paljailla silmillä missä ne ovat.

Ja jotta päästään heittelemään niitä kaikista potentiaalisimpia vesistöjä kunnolla, niin niiden rantaan leiriytymiseen on hyvä varata 2-3 yötä aikaa. Yksi yö per kohde menee hosumiseksi, eikä näin ehdi panostaa kalastukseen juuri lainkaan. Itse jätän vain aivan vähiten kiinnostavimpien vesistöjen kohdalle yhden yön leiripaikat ja suurin osa sitten 2-3 yön leiripaikkoja. Yhden yön leiripaikat luonnollisestikin sijaitsevat reissun aivan alkupäässä, sekä loppupäässä, mikäli patikoidaan samaa reittiä myös paluumatkalla. Parhaimmat kalapaikat kun eivät kovin lähellä autoteitä ole.

Kun on ensin kävellyt 25 kilon rinkka selässä toistakymmentä kilometriä tuntureita ja soita, niin sen jälkeen ei ihan hirveästi riitä aika tai puhtikaan kalastukseen, joten panosta välipäiviin patikoinnista, jotta voit panostaa siihen oleelliseen!

Tärkeimmät heittopaikat

Summissa vieheen heittäminen veteen on vähän kuin ammuskelisi sorsametsällä satunnaisiin suuntiin haulikolla ja toivoisi, että joku kerta sattuu lentämään ohi sorsa juuri oikealla hetkellä.

Järvillä kannattaa heitellä matalan ja syvän rajaa, josta useimmat tärpit tuntuvat tulevan. Nämä pitääkin olla jo ennalta tiedossa, kuten ylempänä mainitsin. Joskus syvän ja matalan rajan voi havaita rannalta käsinkin, mutta siihen en luottaisi niin paljoa, että jättäisin tutkimatta asiaa etukäteen.

Koskipätkää Ylä-Lapissa

Kaikki isommat kivet, jotka jäävät osittain tai kokonaan pinnan alle, ovat hyviä suojapaikkoja kalalle lepäämiseen tai saaliin väijymiseen, joten niiden vierustat kannattaa heitellä huolellisesti. Näitä ei kartalta etsitä, vaan nämä nähdään rannalta käsin ja tartutaan sitten toimeen.

Samaan tapaan toimitaan kaiken muunkin suojaksi kelpaavan kanssa. Lompoloon kaatunut koivunrunko tai vain sen ylle, matalalle taipunut oksisto tarjoaa suojapaikan kaloille ja sen vierustat kannattaa ehdottomasti heitellä. Lompolot ylipäätään kannattaa myös aina tarkistaa. Lompolo on siis järvimäinen tai lampimainen suvanto joen varrella. Syvässä montussa hiljempaa virtaava vesi voi monesti yllättää isollakin taimenella.

Kovempaa virtaavassa vedessä (lue: koskessa) pinnan yläpuolelle ulottuvat, isot kivet ovat herkullisia heittopaikkoja. Alaspäin virratessaan kivi tappaa virran liikkeen siten, että kiven taakse alavirran puolelle jää suunnilleen kiven levyinen pieni alue, jossa veden pinta ei juurikaan liiku. Näitä kutsutaan peileiksi ja erityisesti koskikalastuksessa nämä paikat ovat niitä, missä isommat kalat väijyvät pienempiä kaloja ja/tai pysähtyvät siihen hetkeksi lepäämään, ennen kuin jatkavat taas matkaansa ylävirtaan.

Huomionarvoista myös on, että kun olet heitellyt niitä peilejä läpi, niin palaa niille uudelleen ja kokeile vielä. Välillä käy niin, että sillä aikaa sinne onkin ilmestynyt harjus tai taimen saalista kyttäämään tai hetkeksi lepäämään.

Sitä kohtaa, mistä koski alkaa yläjuoksulla, kutsutaan niskaksi. Kun koski päättyy, virran voima heikkenee ja siitä vesi lipuu hiljaa virtaavaan veteen, kunnes kosken virran vaikutusta vedenpinnassa ei enää näe. Tätä kutsutaan kosken loppuliu'uksi. Niska ja loppuliuku ovat peilien lisäksi ehdottomasti parhaat paikat saada kala koskikalastuksessa.

Asenne

Monesti suurimpia esteitä kalansaannin tiellä voi olla asenne. Muutama heitto ja luovutus ei riitä. 3-8 tuntia päivässä aktiivista kalastusta alkaa olemaan kohdillaan. Ei tietenkään käy kiistäminen, että se luovutus tulee nopeammin vastaan sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole hallussa syvempää kokemusta tällaisesta kalastuksesta. Ensimmäisen kerran kun itse menin lujaa pauhaavan kosken rantaan vapa kädessä, oli aika toivoton olo ja päässä pyöri vain ajatus, että "tuonneko jonnekin muka pitäisi heitellä?" ja sinne pauhaavaan koskeen vieheen heittäminen tuntui täysin merkityksettömältä. Ymmärrys koskikalastuksesta oli niin vähäistä, että olin 110% varma, että siitä heittelystä ei saalista tule.

Sen reissun jälkeen lainasin kirjoja kirjastosta koskikalastukseen liittyen, sekä googletin asiasta vimmatusti. Pieni opiskelu auttoi kummasti ja nykyisin viihdyn koskella moninkertaisesti enemmän kuin muualla. Koen, että koskea pystyy lukemaan paremmin pelkästään silmin, kuin esim. järveä, saatika merta. Koskessa kaikki (no okei, jonkin verran koskesta riippuen) on sinun ja vieheesi ulottuvilla. Siis juuri ne paikat, minne kannattaa heittää. Järvellä periaatteessa samaan suoritukseen tarvitaan vene ja kaikuluotain - tai vähintäänkin jonkinlainen syvyyskarttasovellus.

Keskittynyt kalamies

Kun tietää mitä tekee, niin motivaatio tekemiseen on huomattavasti parempi ja sitä kautta tulee myös niitä onnistumisia, joiden myötä motivaatio paranee entisestään ja halu oppia vielä enemmän kasvaa kasvamistaan.

Mutta näilläkään tiedoilla ei voi välttyä siltä tosiasialta, että joskus ei vain mene asiat kuten haluaisi tai kuten kaiken järjen mukaan pitäisi mennä. Kuuden tunnin heittelyn päätteeksi tuloksena onkin muutama pohjaan jäänyt Bete Lotto ja rakot kantapäihin. Siitä ei kuitenkaan pidä vetää hernettä nenään, vaan palata leiriin nuotion äärelle istuksimaan ja nauttimaan olostaan erämaassa ja palata kalastuksen pariin taas seuraavana päivänä - tai miksei jopa jo illan tai yön aikana uudelleen, jos iltanuotiolla istuksiessa leirin lähijärven pinnan täyttääkin yhtäkkiä taimenien kymmenet tuikit!

Kokemattomana vaellukselle Lappiin?

Tunturinäkymiä ihastelemassa

Mikäli haluaa vaellukselle Lappiin, on edessä jossain vaiheessa väistämättä se ensimmäinen kerta. Sen suhteen ei kannata kuitenkaan hätäillä, sillä ei kannata lähteä soitellen sotaan, vaan valmistautua kaikessa rauhassa, jotta itse vaellus sitten jäisi muistoihin hyvänä kokemuksena, eikä sarjana vastoinkäymisiä, hampaiden kiristelyä ja kärsimystä.

Käsittelen tässä tekstissä sellaisia aspekteja, joiden koen olevan aloittelevalle ns. todennäköisimpiä sudenkuoppia ja merkittävimpiä asioita, joita ottaa huomioon. Pelkästään tätä tekstiä lukemalla ei siis kannata lähteä Lappiin takki auki, vaan googletella tämän lisäksi aiheesta määrätietoisesti ja perusteellisesti!

Edit: Huomautettakoon vielä, että tämä blogipostaus lähtee siitä oletuksesta, että suunnistustaito tai ainakin sen teoria on jo hallussa.

VALMISTAUTUMINEN

Ihan ensimmäiseksi todettakoon, että vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi; sinulla on joku kaveri tai kavereita, jotka ovat jo Lapissa käyneet vaelluksella ja lähdet heidän opastuksellaan ja heidän mukanaan ensimmäiselle vaelluksellesi Lappiin tai sitten etsit tietoa valmistautumista varten itseksesi ja lähdet matkaan ilman kokenutta seuraa.

Mikäli vaihtoehtosi on mainituista ensimmäinen, suosittelen ensinnäkin kuuntelemaan kokeneempia kavereitasi, vaikka jotkin heidän painottamat asiat eivät omasta mielestäsi tuntuisi kovin merkittäviltä tai vaikka kuulostaisivat suorastaan turhanpäiväisiltä. Toki, ei kaikki neuvot esimerkiksi varusteiden suhteen ihmisestä riippuen aina ole aivan välttämättömyyksiä, mutta heillä on kuitenkin kokemusta ja varmasti kantapään kautta opittuja oppeja aiemmilta vaelluksilta, joten pidä korvat ja mieli avoinna.

Jos taas olet lähdössä vaellukselle ilman kokenutta seuraa, on erittäin suositeltavaa kaiken googlettelun ja keskustelupalstoilta kyselemisen lisäksi tehdä vaikkapa alkuun yhden yön ja sitten viikonlopun mittaisia reissuja lähiseuduillesi. Näin kartutat hieman kokemusta retkeilystä ja saat hieman paremmin käsitystä siitä, millaisia varusteita tarvitset ja mitä et. Painottaisin vielä, että jos viikonlopun mittaiselle reissulle lähtiessäsi yhdelle päivälle on luvassa koko päiväksi sadetta, niin lähde silti. Saatpa testata vaatteidesi sateenpitävyyttä, sillä siitä sinun tulee olla perillä ennen vaellukselle lähtöä. Ei ole mieluisaa huomata vaelluksen ensimmäisinä päivinä, että vaatteet eivät pidäkään vettä, jolloin moraali voi laskea roimasti ja pian kaipaat kotiin, etkä osaa nauttia vaelluksen tarjoamista mahdollisuuksista ja maisemista.

SUUNNITTELU

Aloitteleville, sekä vähän kokeneemmillekin saattaa helposti tuottaa ongelmia ottaa mukaan oikea määrä ruokaa. Väittäisin, että suuri osa ottaa mukaan aivan liikaa. Eipä siinä, toki parempi ottaa liikaa, kuin liian vähän. Toisaalta myös tämäkin lienee asia, joka vaihtelee hitusen yksilötasolla, joten tämänkin takia kannattaa tehdä lyhyempiä reissuja alkuun jossakin kotia lähempänä. Nyrkkisääntönä kuitenkin pidetään, että olisi hyvä ottaa yhdelle ylimääräiselle päivälle vielä murkinaa mukaan. Huomionarvoista on myös se, että mahdollisia kalastussaaliita ei kannata huomioida mukaan otettavien aterioiden määrässä mitenkään, sillä kalan tuloon ei voi luottaa.

Valmismuonien parhaimmistoa

Omalla kohdallani muonapuoli yhdelle vaelluspäivälle menee jokseenkin niin, että on aamiainen (esim. kahvia ja leipää, jonka päälle metukkaa ja juustoa), joka nautitaan ennen patikointia ja matkalla sitten on rinkan lantiovyön taskussa jotakin naposteltavaa, kuten salmiakkia tai pähkinöitä. Jossakin vaiheessa päivän patikointia tulee usein pysähdyttyä keittämään kahvit ja syömään jotakin välipalaa, kuten keksejä ja suklaata. Päivän patikoinnin päätteeksi kun on pystytetty leiri, valmistuu sitten lounas - tai illallinen, miten sitä nyt sitten kutsuisikaan. Ennen nukkumaan menemistä ehkä vielä jotain naposteltavaa.

Alkuun varasin itselleni joka päivää kohti kaksi lämmintä ateriaa, mutta totesin sen olevan liikaa. Ei siinä mielessä, etteikö jaksaisi syödä ruokaa, vaan siksi, että sille ei yksinkertaisesti tunnu löytyvän tarpeeksi aikaa, jonka lisäksi vaelluksen mittaisen ajan sitä pärjää vallan hyvin hieman pienemmällä kalorimäärällä kuin arkena. Paino sanalla hieman. Tämähän tietenkin riippuu myös siitä, että miten paljon sitä arkena kukin syö ja kuluttaa, sekä onko kropassa sen verran ylimääräistä, mitä reissulla voi sitten vähäsen kuluttaa pois. Itse tulee ehkä syötyä arkena usein enemmän kuin olisi tarve kulutukseeni nähden.

Omalla kohdallani pieni vähennys päivittäin nautittuun ravintoon on ollut joka tapauksessa toimiva homma, mutta nämä asiat jokaisen kannattaa selvittää omakohtaisesti turvallisemmissa olosuhteissa lähempänä asutusta, eikä ottaa turhia riskejä lähtemällä suorilta Lapin erämaille aivan liian pienellä muonamäärällä. Itse olen vähentänyt muonamäärää hiljalleen jokaisesta vaellusreissusta aina hieman viisastuneena.

Ympäristön maisemat ja muut puitteet ovat vieneet ajatukset pois ruuasta ja sitä tahtoo ennemmin ottaa niistä irti niin paljon kuin mahdollista sinä rajattuna aikana, jonka vaelluksella viettää - ennemmin kuin jatkuvasti retkikeittimellä kokkaillen, syöden ja ruuan päälle lepäillen.

Retkikeitin tulilla

Toinen helppo virhe on ahnehtia liikaa kilometrejä suunnitteluvaiheessa. Useimmille ei ole kovin mieluisaa sellainen, että aamulla väsyneenä herättyään vetelee pikaisen aamiaisen ja kiirehtii matkaan, jotta ehtii taittamaan suunnitellun päivämatkan ja pääsemään perille jollekin tietylle autiotuvalle. Siinä sitten kuluttaa kiireessä koko päivän matkaa taittaen, pääsee perille illalla, syö ja käy uupuneena nukkumaan ja toistaa aamulla taas saman kaavan. Vaellukselle lähdetään nauttimaan ja omasta mielestäni tarkemmin ottaen vielä ajattomuudesta ja kiireettömyydestä. Kannattaa jättää aikaa sen verran, että matkan taittamisen yhteydessä ehtii pysähdellä pidemmäksikin aikaa istumaan ja nauttimaan maisemista.

Kyse ei välttämättä ole edes minuuteista tai tunneista, vaan reitti on ehkä hyvä suunnitella niin, että joka päivä ei ole pakko edetä ja vaihtaa leiripaikkaa. Se on mukavaa vaihtelua, kun ei tarvitse kantaa koko päivänä rinkkaa, vaan voi heittää selkään päivärepun ja lähteä kevyin varustuksin päivävaellukselle vaikkapa kalaan tai jollekin tunturin laelle.

Oma tapani suunnitella reittejä ja päivämatkoja löytyy tästä.

Retkikartan oletusnäkymä

Päivämatkan ideaalipituus tietenkin vaihtelee rinkan painon, maaston haastavuuden, sekä oman kunnon mukaan. Omalla kohdallani n. 12 päivän vaelluksella rinkka painaa 25-29 kg, jolloin päivämatkat pyrin pitämään nykyään korkeintaan 13 km pituisina.

Rinkan painosta päästäänkin siihen, että rinkka kannattaa koepakata kaiken mukaan tulevan painon kanssa mieluusti useaan kertaan ja jo viikkoja ennen vaellusta. On hyvin todennäköistä, että ensimmäisillä pakkauskerroilla et ole muistanut kaikkea mukaan tulevaa tavaraa, joten kiloja saattaa kertyä vielä lisää lähempänä h-hetkeä.

Mikäli esimerkiksi ruokatarpeiden osalta et voi pakata kaikkea mukaan lähtevää tavaraa vielä viikkoja aiemmin, niin niiden painon yleensä pystyy laskemaan ja korvata sen sitten samalla painomäärällä, jotta painon saisi mahdollisimman kohdalleen. Tässä olen hyödyntänyt mm. käsipainoja, vesipulloja, kirjoja ja muuta sopivaa.

Pelkästään painon takia ei koepakkausta tehdä, vaan kyse on myös siitä, että saatko mahtumaan mukaan kaiken suunnitellun roippeen. Viime tinkaan näiden hommien testailun jättäminen voi aiheuttaa erittäin ikävän paniikin, joka voi tulla kalliiksi.

VARUSTEET

Varusteisiin liittyviä keskeisiä asioita huomioitavaksi on ainakin teltan vedenpitävyys (vesipilariarvo), jonka tulisi olla mieluusti 4000mm tai enemmän. 3000mm useimmiten toki riittää, mikäli et yövy avotunturissa tai mitään pitkiä rankkasateita ei osu kohdalle.

Olen aiemmin kirjoittanut laajahkon katsauksen erilaisiin retkeilymajoitetyyppeihin liittyen, jonka voi löytää täältä. Kirjoitin taannoin myös arvion tuoreimmasta teltastani, joka puolestaan löytyy täältä.

Vango Pulsar 300

Sen lisäksi tietenkin makuupussin eristävyys, eli millaiset ovat makuupussisi valmistajan ilmoittamat lämpötilat (comfort, limit ja extreme). Comfort tarkoittaa lämpötilaa, jossa makuupussissa on vielä erittäin mukavat oltavat. Limit saatetaan joskus merkitä Comfort (men) ja se on muutaman asteen viileämpi lämpötila kuin Comfort. Siinäkään lämpötilassa nukkumisen kanssa ei varmasti ole ongelmia niin naisilla kuin miehilläkään. Extreme taas kertoo sen lämpötilan, jossa kyseisellä makuupussilla vielä selviää todennäköisesti hengissä ja ilman välitöntä hypotermian vaaraa. Siinä lämpötilassa tai lähellä edes sitä on turha kuvitella pystyä nukkumaan. Takuuvarmaa on, että sellainen yö on yhtä helvettiä ja seuraava(t) päivä(t) univajeen vuoksi kroppaa kolottaa, jaksaminen on vähissä ja mieli matalana.

Makuupussin kaveriksi on tietenkin oltava makuualusta. Niitä riittää joka makuun ja erilaisiin hintaluokkiin. On hyvin yksilöllistä, miten jäykällä alustalla kunkin kroppa sietää nukkumista. Jäykempää alustaa sietävien mukana voi kulkea 1-2 kpl solumuovialustoja ja pehmeämpää alustaa haluavat kantavat sitten mukanaan ilmatäytteistä (ja mieluusti sen alle solumuovialusta pitämään ilmatäytteinen ehjänä).

Ilmatäytteisten alustojen kanssa ei kannata säästellä turhia, sillä se kostautuu helposti luotettavuudessa (lue: kestävyydessä), joka voikin olla sitten kesken vaellusta erittäin ikävä yllätys. Jos panostaa vaikkapa 60-80 euroa, niin sillä saa jo hyvän ilmatäytteisen makuualustan, jolla nukkuu melkein kuin omassa sängyssä kotonaan.

Asiasta kiinnostuneille löytyy katsaus omiin nukkumisvarusteisiini löytyy täältä.

Vaelluskengät turvallisen etäisyyden päässä nuotiosta

Yksi seikka on kengät. Noin yleisesti ottaen vaelluskenkien tulisi tukea nilkkaa, joten jonkin verran tulee löytyä vartta. Sen lisäksi pohjan tulee olla tarpeeksi jäykkä, kun liikutaan vaativassa maastossa. Kengänkärjestä on myös hyvä löytyä jonkinlaista suojaa varpaille, kun vahingossa tulee kävellessä potkittua kiviin ja juurakoihin. Tässäkin kohtaa täytyy mainita vedenpitävyydestä, sillä märin jaloin ei ole kiva taittaa matkaa. Se masentaa, jonka lisäksi jalkojen iho pehmenee ja menee herkemmin rikki, jolloin loppumatka saattaa olla yhtä kärsimystä.

Noin suurpiirteisenä neuvona sanoisin, että alle 200e vaelluskengät voit unohtaa, ellei kyseessä sitten ole jokin tuntuva tarjous. Joka tapauksessa, nyrkkisääntönä ovh olisi hyvä olla vähintään sen parisataa euromarkkaa.

Edellisessä osiossa sivuttiinkin jo yhtä varustetta, eli rinkkaa. Rinkan kokoon vaikuttaa ennen kaikkea vaelluksen pituus. Oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että mikäli vaellus on suunnilleen viikon pituinen, niin rinkan tulisi olla vähintään 60 litrainen. Itse koen, että nyt vakiintuneilla 12 päivän vaelluksillani oma 70 litran rinkka on ehkä hieman liian nafti ja tarkoitus olisikin jossain välissä päivittää se hieman isompaan jo ihan siksi, että saisi pakata tavarat vähän väljemmin.

Toinen seikka rinkoissa on kantopainon raja. Ostin kerran yhden rinkan, joka oli kooltaan muistaakseni 60-70 litraa, mutta painosta ei mainittu rinkkaan kiinnitetyissä lapuissa mitään, eikä myyjäkään osannut asian suhteen neuvoa. Kotiin päästessäni ryhdyin googlettelemaan kyseistä rinkkaa ja löysin lopulta maininnan, että rinkan kantopainon maksimisuositus on 13 kg. Sehän ei riitä mihinkään, joten palautin rinkan seuraavana päivänä takaisin kauppaan.

ASENNE

Kun lähtee Lapin erämaille tai kansallispuistoihin kunnon vaellukselle, niin on otettava huomioon esimerkiksi nopeasti muuttuva sää. Ensin saattaa aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja alle puolessa tunnissa taivas voi olla mustana ja tiputtaa vettä taivaan täydeltä niskaan.

Toisinaan kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja joudutaan tekemään muutoksia alkuperäiseen reittisuunnitelmaan, kun ei pääse ylittämään vaikkapa jotakin tiettyä jokea tulvimisen vuoksi.

Yhtä kaikki, ennalta kannattaa asennoitua siihen, että joskus kaikki ei mene nappiin ja niinä ikävinä hetkinä kannattaa muistaa, että on vain ajan kysymys, kun on jälleen parempi fiilis. Parhaimmillaan koettelemuksista saa hyvää oppia tuleville reissuille ja asenne karaistuu, jolloin ei vastaisuudessa esimerkiksi rinkka selässä, sateessa tarpominen tunnu niin hirveältä ajatukselta.

Varsinkin jos reitille osuu hyvin tupia, niin kenkien ja vaatteiden kuivattelu onnistuu helposti ja mieli piristyy kummasti, kun pääsee perille tuvalle ja saa märät vaatteet pois yltään.

Autiotupakäytännöistä on myös hyvä ottaa selvää etukäteen, jotta etiketti on hallussa. Viime vuonna kirjoitin autiotupaetiketin erääseen kohtaan liittyen tekstin selventääkseni asiaa sen osalta. Suosittelen tutustumaan ihan jo sen vuoksi, että osaa asennoitua tupaa kohti kävellessään mahdollisiin tilanteisiin paremmin ja siten välttää mahdollisen pettymyksen. Teksti löytyy tästä.

Ateriointia Karapuljun autiotuvalla

Vaelluksen ensimmäisinä päivinä kroppaa saattaa alkaa kolottamaan ja se pahenee ensimmäisten päivien ajan, mutta on tullut huomattua, että 2-3 päivän kuluessa kolotus tasoittuu ja lopulta kroppa tottuu rasitukseen.

Rinkan painoon ei kuitenkaan useimmiten totu siinä mielessä koskaan, että patikointipäivinä se painaa kyllä ja saa matkan taittamisen tuntumaan raskaalta, mutta oma tapani on asennoitua niin, että kunhan vain pitää päivämatkat riittävän lyhyinä, niin ne kestää kyllä - jos ei muulla, niin sisulla - ja sitten seuraavaan leiripaikkaan päästessä saa olla 1-2 päivää kantamatta rinkkaa ja kalastella tai kävellä lähitienoon tuntureita päiväreppu selässä.

Sadekuuro Kaldoaivin erämaassa

Vaikka jokaiseen reissuun mahtuu ainakin jonkin verran ikäviä hetkiä esimerkiksi huonon sään vuoksi, niin jokainen reissu on silti ollut tekemisen ja kokemisen arvoinen. Ne hetket ja fiilikset ovat vain muutama miinus lukemattomien plussien joukossa, joten lopulta päästään joka kerta reissun päätteeksi voitolle ja roimasti! Niitä hetkiä ei kannata ennalta pelätä ja varsinkaan niiden pelossa jättää vaellusta tekemättä. Ne kuuluvat asiaan ja niihin tottuu ja niistä oppii. Vastoinkäymiset eivät paina siis juuri lainkaan vaakakupissa, kun niitä verrataan siihen miten paljon jää käteen useiden päivien tai viikkojen olosta erämaassa. Siinä saa parhaalla tavalla perspektiiviä arjen huoliin ja etäisyyttä toistuviin rutiineihin. Mieli on levänneempi yhden vaellusreissun jälkeen, kuin kymmenen kaupunkiloman jälkeen yhteensä.

Yksi asenteeseen liittyvä asia on myös pakko mainita. Ethän ole se, joka jättää roskia erämaahan tai mieluusti edes tuville, vaikka siellä jäteastioita saattaa löytyäkin. Kun ne paketit ja pussit jaksaa täytenäkin kantaa mukanaan, niin tyhjänä niiden kantaminen takaisin ei ole vaiva, eikä mikään! Itse käytän 5(?) litran ziplock-pussia vaelluksilla roskapussina, jonne laitan kaiken roskan, jota ei voi tulilla polttaa.

Rivi lasipulloja UKK:lla, jossakin Harrihaaran lähistöllä

Tupien jätehuoltoa ei tehdä usein ja mitä harvemmin sille on tarve, sen parempi. On huomattavasti pienempi vaiva kantaa itse ne roskat pois mukanaan, kuin kuormittaa Metsähallitusta, joka joutuu sitten tulemaan paikan päälle erikseen tätä varten mönkijöillä tai moottorikelkoilla.

MUUTA

Olen myös kirjoitellut omia ajatuksiani vaellusreissun suunnittelusta erillisinä blogiteksteinä, jotka käsittelevät mm. suunnitteluun käyttämiäni työkaluja, sekä sitä, milloin vaellukselle kannattaa lähteä ja millaisista lähtökohdista suunnitella vaelluksen siirtymien rytmitys niin pituudeltaan, kuin siirtymäpäivien tiheydeltään.

Tekstit löytää tästä: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5 ja osa 6.

LOPPUSANAT

Olen kuullut monesti ja monelta ihmiseltä, miten olisi joskus niin hienoa päästä itsekin lähtemään vaellukselle Lappiin. Vetoankin nyt teihin, jotka näin ajattelette; älkää jättäkö sitä haaveeksi. Tehkää päätös ja lähtekää. Mitä todennäköisimmin löydätte elämäänne niin arvokkaan ja vaalimisen arvoisen harrastuksen, sekä rakkauden, että se pysyy osana elämäänne niin pitkään, kuin vain ikä ja terveys sallii.

Terveyteen liittyen onkin huomionarvoista, että erityisesti mielenterveydelle tämä harrastus tekee hyvää. Henkisten akkujen lataaminen ja tutusta arjesta pakeneminen onnistuu tällä tavalla huomattavasti tehokkaammin, kuin kaupunkilomilla.

Paratiisikuru, UKK - eräs hienoimpia paikkoja maassamme, joissa olen koskaan käynyt

Olen kuullut sanonnan: "Pohjoisessa kun tuntureihin katsoo, sinne jää sydän." Näin kävi minulle ja näin on käynyt lukemattomille muillekin.

Roadtripit Lappiin ovat mukavia, mutta mikäli haluaa nähdä maamme luonnon parhaimmillaan, täytyy poistua kauas teistä ja asumuksista. Keskelle erämaata.

Kuten niin monessa asiassa, niin tässäkin sen ensimmäisen askeleen ottaminen on suurimman työn takana. Sen askeleen kerran otettuasi kasvaa takuulla kuitenkin nälkä ahnehtia askelia aina vain lisää ja pidemmälle.

Päivä päivältä lähempänä Pöyrisjärven erämaata

Kesä on jo pitkällä, vaikkakin se on mennyt ohi hyvin nopeasti odotellessa kesän vaellusreissua Lappiin. Tekemistä on riittänyt valmistautuessa ja valmistautumista riittää edelleen. Iso osa ajasta on kulunut paneutuessa uusimpaan harrastukseeni, eli perhokalastukseen. Lukemista ja oppimista on riittänyt paljon ja se tuskin loppuu elinikäni aikana kesken.

On tullut tilailtua perhokalastusvälineitä, opeteltua uusia solmuja, sekä heittotekniikoita. Rullausheiton kanssa olisi jo mennyt hermo, ellei olisi kokeillut kaverin perhosetillä ja todennut, että syy rullausheiton huonoon kulkuun löytyy omasta siimasta. Tämä toki oli jo ennakoitavissakin, koska siima tuli setissä mukana - ja vielä halvassa sellaisessa. Tilasin siis uuden perhosiiman (Sonik SK3) ja tilanne on nyt siis korjattu.

Perhokalastajat.netin foorumilta hieroin diilin foamimurkuista ja ne saapuivatkin muutama päivä sitten. Vielä odottelen postissa saapuvaksi paria leechiä, sekä kolmea klinkkiä, jotka tilasin muualta. Tipettisiimaa ajattelin pätkiä valmiiksi pusseihin ja solmia niihin perfection loopit valmiiksi. Rahaa on palanut perhoihin, kartioperukkeisiin, tipettisiimaan, kelluntarasvaan yms. Kova halu olisi jo hommata uusi vapakin, vaikka juuri ensimmäiseni ostin. Lähinnä alkoi houkuttamaan pienempi matkamallin vapa. Nykyinen on 9-jalkainen 6-luokan vapa, joka menee vain kolmeen osaan, joten ei mikään kompaktein malli. Tähtäimessä on näillä näkymin Flextecin Nomad.

Murkut

Treenejä itse tekniikan parissa on tullut käytyä tekemässä mm. Pyhäjärvellä, sekä pariin otteeseen Aurejoella (ensimmäinen Vesakoski-Lehtiniemenkoskella ja toinen kerta Poltinkosken lupa-alueella). Sen lisäksi tuli käytyä Parkanossa Viinikanjoella ensimmäistä kertaa kalassa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Niistä päivistä ainakin kirjolohen istutustahti on muuttunut radikaalisti tiuhempaan. Allekirjoittaneelle ei silti saaliskalaa suotu, joskin arviolta 40cm taimen voitti taistelun Aurejoen ensimmäisellä visiitillä, kiitos paljolti tuulisolmuille ja omalle huolimattomuudelleni niiden tarkistamisen suhteen.

Parin viikon ajan oli Jarnolta lainassa Excaliburin kuivuri, joten parin viikon ajan keittiössä hurisi yötä päivää. Vaellusmenun pääruokia varten tuli kuivateltua sipulia, paprikaa, sekä julienne-raastettua porkkanaa, perunaa ja juuriselleriä. Alunperin oli tarkoitus vielä kuivailla kastikkeitakin pääruuan sekaan, mutta luovuimme lopulta siitä ajatuksesta, kun totesimme testaillessa, että Lämmin Kupin Välimeren Keitto sopii noiden kuivaamiemme tarpeiden sekaan varsin hyvin. Muutamalle aamulle aamiaistarpeiksi tuli myös kuivateltua kananmunia ja tomaattia, jotka voi sitten pannulla paistella proteiinipitoiseksi startiksi päivälle. Kuivuri palautettiin jo omistajalleen, joten tällä hetkellä on meneillään jauhelihojen kuivattaminen uunissa, jonka parissa menee vielä muutama päivä.

Juuriselleriä

Porkkanaa

Aamiaistarpeiksi lähtee aiemmilta vaelluksilta tuttu, mutta harmittavan painava setti, eli Pirkan Saaristolaisleipä, jonka seuraksi kestomakkaraa (tällä kertaa mahdollisesti Kotivaran Venäläistä Meetvurstia tanko), Kuusamon Savujuustoa, sekä voileipäpikkelsiä. Noista saa niin mukavan tukevan aamupalan kahvi- tai teekupin seuraksi, että varsinainen syömisen tarve pysyy poissa useita tunteja. Painavat vaan ikävän paljon ja tällaiselle parin viikon mittaiselle vaellukselle kannettavaa riittää joka tapauksessa sen verran, että alle 25 kilon ei rinkan kanssa taatusti päästä... tänäkään vuonna. Tuo leipä kavereineen kestää n. 7-8 päivää, jonka jälkeisille aamuille on varattu aiemmin mainittu kuivattu kananmuna ja yhdelle aamulle hieman vastentahtoisesti puuroa.

Tällä kertaa jätin teen pois ja ostin pikakahvia, joka ei onneksi maistu pikakahvilta. Tommilla tätä on ollut aiemmin ja olen sen yllättävän hyväksi todennut, joten nyt starttaan päiväni Mount Hagenilla.

Välipalahenkeen olen toistaiseksi varannut mukaan Lämmin Kuppi Tandoori-Kanaa, Cream Crackereita, suklaata ja salmiakkia. Ostin myös alkukesästä Lidlistä erilaisia muropatukoita, sekä myslipatukoita, joita on yhteensä n. 30 kpl. Näitä saa sitte mussuttaa patikoinnin ohella pikaiseen energiantarpeeseen. Jarnolta saan vielä n. 200g naudan ulkofileestä itse tehtyä ja jo herkulliseksi todettua beef jerkya.

Mount Hagen

Mysli- ja muropatukoita

Kana-Tandooria

Kahdelle päivälle laiskan miehen ateriaksi ajattelin varata valmismuusipusseja, jonka sekaan paloittelen Ridderheimsin olutmakkaraa. Ja sitten se viime vuonna jumalaiseksi todettu, eli parille ekalle päivälle muusia ja pekonia. Rasvainen liha erämaassa valmistettuna ja nautittuna on jotain aivan taivaallista.

Vaelluksen väkijuomapuoli on hoidettuna ja odottelee jääkaapissa. Puolen litran pulloon 80% Saarenmaata on sekoitettu puolen litran salmiakkisiirappi, joka tehdään yksinkertaisesti niin, että laitetaan puolen litran pulloon kaksi pussia Turkinpippureita ja perään kaadetaan kiehautettua vettä sen verran, kuin pulloon mahtuu, eli suunnilleen 2½ desilitraa. Turkinpippurien annetaan liueta huoneenlämmössä veteen vajaan viikon verran, välillä sekoitellen ja erityisesti pullon pohjaa tarkkaillen, sillä siellä ovat ne sulamattomat palaset. Tästä syntyy puoli litraa siirappista salmiakkinektaria, joka sitten sekoitetaan miestä vahvempaan ja lopputuloksena on litran verran n. 40% salmiakkiherkkua, jonka veroista en ole maistanut valmistuotteena tai muilla resepteillä koskaan. Vielä on arpomisen asteella, että otanko koko litran mukaan vai vain puoli litraa. Koko litra tietenkin houkuttaisi, mutta jos painoa alkaa rinkasta karsimaan, niin ensimmäisien joukossa sieltä luonnollisesti jää pois puoli kiloa alkoholia.

Tuli myös tilattua Mil-Tecin laavukangas. Kyseisen mallin valinta siksi, että Tommilla on jo Mil-Tecin laavukangas ja nämä voi sopivasti yhdistää napeilla toisiinsa ja saamme näin vähän kookkaamman laavukankaan leiriin. Tämän lisäksi mukaan lähtee Jarnon laavukangas, jota hyödynnämme kaiketi lähinnä sateen sattuessa kesken patikoinnin ja kalastuksen.

Jarno oli tympääntynyt parin reissun perusteella vaellussauvojen kanssa patikointiin ja nyt nuo kyseiset Black Diamondin Trail Pro Shockit lähtevät allekirjoittaneen testaukseen vaellukselle, jonka aikana teen päätöksen ostanko ne Jarnolta pois. Toisen sauvan alin osa on aivan hitusen vääntynyt ja sen huomaa juuri ja juuri tietystä kulmasta tarkastellessa. Ainoa selkeä haitta siitä on tällä hetkellä se, että sen kasaan laittaminen vie joitain sekunteja pidempään kuin toisen sauvan. Omat halpissauvani luovutan testiin avovaimolleni, joka saa pitää sauvat, mikäli tahtoo.

Kuten jo aiemmassa blogipäivityksessäni kerroin, niin reitti on suunnilleen valmis. Sen jälkeen on kuitenkin vielä varmistunut eräs yksityiskohta reitissä, sillä ensimmäisen vaelluspäivän päätteeksi kun saavumme Pöyrisjärven autiotuvalle, niin siitä jatkamme seuraavana aamuna matkaa Pöyrisjärven yli venekyydillä, jolloin säästämme hyvän siivun kilometrejä siltä päivältä ja pääsemme myös pystyttämään leiriä aikaisemmin. Päätöksen tekemiseen saattaa ehkä vähäsen vaikuttaa se, että tämä mahdollistaa toisena vaelluspäivänä reilun tuntimäärän pyhitettynä pelkästään kalastukselle. Ehkä. Vähäsen. Juu.

Mistäkö venekyyti? No, Näkkälän Eräpalvelulta tietenkin. Kaikenlaiset muutkin palvelut olisivat houkuttaneet, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla pitää panostaa esimerkiksi erämaahan meitä varten rehattuun paljuun! Kanoottien ja kajakkien vuokraus onnistuu, mikäli mielessä on melominen erämaassa. Suosittelen katsomaan Näkkälän Eräpalvelun sivuja, mikäli olet näille suunnille lähtemässä ja katsomaan mitä on tarjolla. Palvelutarjonta on laaja. Kannattaa myös kysyä rohkeasti vaikka sähköpostitse, jos jotakin mielessä ollutta asiaa ei sivuilla mainita. Kävin pitkään sähköpostin vaihtoa asian tiimoilta Tainan kanssa, joka toimi varsin avuliaasti ja ystävällisesti. Irtosipa muutamia vinkkejä kalastuksen suhteenkin!

Ja koska päätämme vaelluksemme eri pisteeseen kuin mistä sen aloitamme, niin Näkkälän Eräpalvelut siirtää myös automme odottamaan meitä Vuontisjärvelle.

On tämä vaan silti ihme juttu, että ennen joka vaellusta noin kuukausi ennen reissua alkaa vatsassa pörrätä perhosia. Kertonee kai siitä, miten paljon takaisin Lappiin on edellisen reissun jälkeen ikävöinyt ja miten merkittävä asia itselle on kyseessä. Pelottavin ajatus on se, että jos joku vuosi täytyy jättää Lapin vaellusreissu väliin syystä tai toisesta. Mitähän siitä sitten seuraa? Korjaako sitten kuolo vai hajoaako psyyke pirstaleiksi? Toivottavasti ei tarvitse asiasta ottaa selvää koskaan. Viikon päästä ei ainakaan.

Miten suunittelen vaellusreittini?

Tästä aiheesta minulta pyydettiin viime kesänä kirjoitusta ja aihe oli siis jonkin aikaa odottamassa vuoroaan, kunnes vuodenvaihteessa päätin tarttua siihen. Alunperin oli tarkoitus tehdä tästä useampi blogiteksti, koska kirjainmerkkejä tiesin tulevan reilusti. Lopulta kuitenkin päätin pistää kaiken yhden ja saman otsikon alle, koska siten se on helpompi ehkä lukijalle käsitellä kokonaisuutena, jos aikoo seurata samaa kaavaa reitin suunnittelussaan.

Luonnollisesti lähestyn asiaa omasta perspektiivistäni, joten talvivaelluksista en puhu ja maantieteellinen sijainti perspektiivissäni on Suomen Lappi. No, käydään sen pidemmittä puheitta itse asiaan...

Nähtävyyksien etsiminen

Vähintäänkin silloin, jos reissu ei tule olemaan kalastuspainotteinen, etsin Luontoon.fi -sivustolta, sekä Googlen hakukoneella näkemisen arvoisia ja kauniita näkymiä ja/tai historiallisesti jollakin tavalla merkittäviä paikkoja tai rakennuksia alueelta, jonne vaellusta suunnittelen. Luontoon.fi -sivustolta löytyy kohdealueen omalta sivulta välilehti nimeltä "Historia ja nähtävyydet", joiden alta löytyy alueen merkittävimmät ja kuuluisimmat nähtävyydet. Googlella haen pääasiassa sitten niitä maisemia kyseiseltä alueelta, joita haluaa päästä omin silminkin näkemään.

Hakukenttään yksinkertaisesti kohdealueen nimi ja vaihdetaan kuvahaulle. Sitten vaan selailemaan ja etsimään kuvia näkymistä, jotka itseä viehättää ja tarkistamaan - ainakin parhaassa tapauksessa - kuvan sisältävältä sivustolta tietoja paikan nimestä ja/tai sijainnista. Klikattuasi kuvahaun tuloksista haluamaasi kuvaa, aukeaa uusi näkymä, jossa kuva näkyy isompana ja sen vieressä on kaksi nappia; "Käy sivulla", sekä "Näytä kuva". Jälkimmäinen avaa kuvan originaalikoossaan nettiselaimeesi ja ensimmäinen vie sinut sivulle, josta kuva löytyy.

Tässä täytyy toisaalta muistaa, että Googlen hakukoneeseen ei kannata sokeasti luottaa, sillä kuvien seassa on aina myös sellaisiakin kuvia, jotka eivät vastaa hakusanaasi. Enkä nyt tarkoita vain jotain täysin aiheeseen liittymättömiä kuvia, vaan Kaldoaivista etsittyjen kuvien joukosta voi törmätä esim. Kevon tai Vätsärin alueen maisemakuviin. Kannattaa siis lukea varmistus tekstistä kuvan sisältävältä sivulta, eikä luottaa pelkästään siihen, että hakukenttään syötetty hakusana ja itseä viehättävä kuva hakutuloksissa kertovat tarpeeksi. Kuvahaulta kannattaa myös vaihtaa verkkohaulle ja tutkiskella kuvilla varustettuja vaellusblogeja.

Luontoon.fi -sivustolta löytyviäkin nähtävyyksiä kannattaa ehdottomasti myös katsella erikseen vielä Googlen kuvahaun kautta, jolloin voi esimerkiksi nähdä saman maiseman eri vuodenaikoina kuvattuna, isomman resoluution kuvina tai eri sijainnista kuvattuna.

Näkemisen arvoinen paikka: Paratiisikuru - UKK

Retkikartta.fi

Ensimmäisenä, avattuani pääasiallisen reitinsuunnittelutyökaluni, eli Retkikartta.fi -sivuston, avaan vasemmasta reunasta Karttatasot -välilehden, sieltä Suojelu- ja retkeilyalueet, jonka alta rastitan kohteen aluetyypin, jolloin ne korostuvat kartalla tietyllä värillä ja näet missä alueen rajat menevät, niin osaat suunnitella reitin niin, että pysyt varmasti kohdealueen rajojen sisällä.

Seuraavaksi katson löytyykö alueelta merkittyjä ja säännöllisesti huollettuja reittejä avaamalla ylempää alavalikon nimeltä Reitit ja sen alta rastitan Kesäretkeilyreitit, sekä Pyöräilyreitit. Useimmiten kuitenkin piilotan nämä tasot uudelleen saman tien tai vähintäänkin asetan tasolle läpinäkyvyydet niin, etteivät ne peitä karttamerkintöjä.

Ensitöikseni tarkastan mitkä tiet vievät mahdollisimman lähelle kohde-alueen rajaa. Näistä paikoista yleensä löytyy potentiaalisia lähtöpaikkoja, joista lähtee edes jonkinlaisia polkuja, jotka helpottavat kulkemista. Seuraavaksi zoomaan lähemmäs (max. mittasuhde-etäisyydelle 1:25 000), jotta itse maastokartallekin merkityt polut näkyvät (ei siis erikseen näkyviin pistetyt tasot), jolloin voin rajata jäljelle parhaat lähtöpaikat ja reitit niiltä niiden kohteiden läheisyyteen, jotka kiinnostavat (esim. alueen potentiaalisimmat kalavedet ja näkemisen, sekä kokemisen arvoiset nähtävyydet).

Tässä vaiheessa pystyn - tai joudun - karsimaan kiinnostavien kohteiden listalta pois ne, jotka ovat liian kaukana muista kiinnostavista kohteista, eli liian kaukana reitiltä. Seuraavaksi valitsen karttanäkymän vasemmasta yläkulmasta mittatyökalun (keskimmäinen seitsemästä työkalusta) ja lähden mittaamaan lähtöpaikasta mieluista reittiä myöden eteenpäin, pitäen koko aika silmällä minne päivän patikointi kannattaisi päättää leiriytymisen merkeissä. Tässä pidän mielessä päällimmäisenä sen, ettei kuljettu matka ole itselleni fyysisen kunnon puolesta liian pitkä yhden päivän patikoinniksi. On myös hyvä huomioida, että aivan reitin alussa selässä painaa täysi rinkka, jolloin saattaa olla järkevää pyrkiä välttämään sijoittamasta pisimpiä siirtymiä heti reitin alkuun.

Näkemisen ja kokemisen arvoinen reitti: Luirojärveltä Muorravaarakkaan (via Lumikuru) - UKK

Toinen vaihtoehto on piirtää ensin mittatyökalulla kokonaan sen reitin kartalle ja katsoa montako kilometriä siitä tulee yhteensä. Tässä vaiheessa pitäisi tietää montako päivää itse vaellus saa maksimissaan kestää. Sitten laskee monelleko päivälle haluaa siirtymiä rinkka selässä ja montako päivää päivärepun kanssa päivävaellusten tekemiseen tai keskittyä pelkästään kalastukseen. Näin saadaan jäämään jäljelle ne päivät, joina leiripaikkaa pitäisi vaihtaa ja voidaan alustavasti jakaa kilometrimäärä siirtymäpäivien määrällä ja saada keskimääräinen kilometrimatka päiväsiirtymää kohti. Useimmitenhan siirtymät eivät kuitenkaan ole identtisiä kilometreissä, joten tässä vaiheessa myös otan talteen kuvankaappauksen talteen karttanäkymästä, jossa näkyy koko reitti piirrettynä kartalle (ihan varmuuden vuoksi) ja aloitan uuden reitin piirtämisen lähtöpisteestä, jolloin vanha reitti katoaa kartalta. Tällä kertaa pääpaino onkin sitten siinä, että piirretään samaa reittiä kuin äsken, mutta tällä kertaa vain yhden päivän siirtymä kerrallaan. Aina kun ollaan ylitetty tietty kilometrimäärä reitillä, aletaan etsimään lähistöltä potentiaalisia leiripaikkoja, jonne päivän patikointi kannattaisi päättää.

Tässä kannattaa muistaa, että mikäli aiemmin laskettu keskimääräinen päivämatka alkaa lähennellä itsellesi yhden siirtymän maksimikilometrimäärää, niin jokaisen siirtymän tulisi olla mahdollisimman lähellä tuota keskimääräistä arviota. Mikäli taas laskettu keskiarvo on selvästi alle henkilökohtaisen maksimisiirtymän, niin joustoa on enempi, jolloin voit yhtenä päivänä kulkea vähemmän ja sitten seuraavana päivänä vaikka taas laskettua keskiarvoa pidemmän matkan.

Tähän tapaan edetään aiemmin piirretty reitti loppuun ja katsotaan montako yöpymistä reitti vaatisi alusta loppuun, jolloin myös selviää se, että montako ns. ylimääräistä yötä mahdollisesti jää. Nykyään itse vaadin ehdottomasti niitä päiviä useammankin vaelluksen varrelle, jolloin ei tarvitse pakata rinkkaa, laittaa leiriä kasaan ja lähteä patikoimaan rinkka selässä, vaan voi keskittyä päivärepun kanssa kuljeskeluun ja/tai kalastukseen. On mukava olla 2-3 yötäkin putkeen samassa paikassa, jos suhteellisen lähellä on potentiaaliset kalavedet tai paljon nähtävää päiväreppu selässä.

Esimerkkinä jokin kuviteltu reittini voisi sisältää siirtymiä rinkka selässä kuutena päivänä ja kaksi kolmen yön leiriytymistä samalla paikalla.

Mikäli Retkikartta.fi ei ole sinulle tuttu työkalu, suosittelen tutustumaan sen tarjoamiin mahdollisuuksiin täällä.

Ilmakuvien hyödyntäminen reitin suunnittelussa

Ilmakuvien käytöllä on oikeastaan kolme pääasiallista funktiota omassa reittisuunnittelussani. Ensimmäinen niistä on katsella tarkemmin millaista maasto todellisuudessa on, jos suunniteltu reitti ei kulje valmiita polkuja pitkin. Näin voi saada mm. käsitystä siitä, että onko esimerkiksi jokin koivikko harvaa vai tiheää.

Toinen funktio on etsiä vakiintuneita kulkureittejä ilmakuvista, joita ei ole merkitty maastokarttaan. Tällaisia reittejä löytyy kyllä yleensä jokaiselta kohdealueelta. Maastotyypistä riippuen ne erottuvat selkeämmin tai sitten huonommin. Kivisellä maaperällä tietenkin heikommin. Vakiintuneet kulkureitit on kuitenkin suhteellisen helppo huomata siinä mielessä, että ne muodostavat suhteellisen pitkiä, suoria linjoja, sekä ylittävät jokia ja puroja. Sellaiset yksityiskohdat pystyy huomaamaan kartalta, koska ne pistävät silmään siinä mielessä, etteivät ne näytä "kuuluvan" maastoon, vaan ovat ihmisen tekemiä. Usein tällaiset reitit jossain vaiheessa yhdistyvät maastokartalla näkyviin reitteihin, joten kannattaa vaihdella tämän tuosta ilmakuvaa päälle ja pois, seuraten molempia näkymiä. Itse pyrin mahdollisuuksien mukaan tällaisia polkuja hyödyntämään, sillä vain varpuisessakin maastossa matkan taittaminen käy työläämmäksi, kun joutuu joka askeleella nostelemaan jalkojaan hieman enemmän. Jokin yksittäinen lyhyt osuus tällaisessa maastossa ei tietenkään ole mikään merkittävä hidaste, mutta pidemmän päälle sen merkitys kasvaa kilometrien kertyessä.

Polku ilmakuvassa

Maastokarttanäkymä samasta kohdasta

Kolmas funktio on ylityspaikkoja varten. Tätä kannattaa hyödyntää eritoten, jos etsii ylityspaikkoja sellaisista kohdista, missä maastokartalle merkitty polku ei ylitä vesistöä siltä alueelta, jolta tahtoisit päästä toiselle rannalle. Parhaat ylityspaikat useimmiten on kuitenkin merkitty kartalle tekstillä "Kahlaamo". Ilmakuvien perusteella joka tapauksessa pystyy saamaan jonkinlaista käsitystä esimerkiksi joen leveydestä ja syvyydestä. Jos joki on tumma ja tasainen värisävyltään, niin se on useimmiten liian syvä ylitettäväksi turvallisesti jalkaisin. Itse etsisin koskia joko maastokarttanäkymästä, ilmakuvista tai vuoroin molempia käyttäen ja etsisin matalimpia ylityspaikkoja vastarannalle. Jokia ja vesistöjä kannattaa katsella ilmakuvista itse ja seurata niitä eteenpäin, niin alkaa kyllä saamaan jonkinlaista käsitystä siitä mikä on leveä/kapea ja mikä on syvää/matalaa. Kannattaa myös katsella miltä maastokarttaan merkityt erilaiset "Kahlaamot" näyttävät ilmakuvista. Täysin tähän ei voi tietenkään aina luottaa, mutta jos haluaa kulkea omia polkujaan, on tämä parempi kuin luottaa vain ja ainoastaan tuuriinsa osua vaelluksella potentiaalisen ylityspaikan kohdalle.

Ylityksien suhteen täytyy ehdottomasti myös huomioida ajankohta ja viime aikojen säät, joista riippuu vedenkorkeus ja siten myös virtavesien virran voimakkuus. Jos lähtee esimerkiksi vaellukselle elokuussa, niin vedet ovat yleensä silloin matalimmillaan, kun taas kesäkuussa jäiden sulamisen tienoilla vedet ovat korkeimmillaan. Asiaa voi varmistella kohdealueen lähistöltä esimerkiksi luontokeskuksista, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta Luontoon.fi, kunkin kohdealueen omalta sivulta.

Lähtö- ja paluupisteet

Lähtö- ja paluupisteiden suhteen on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa; joko tekee reitistä ns. rengasreitin tai sitten reitin pisteestä A, pisteeseen B.

Rengasreitti on yleensä se mihin pyrkii, mikäli se vain on mahdollista. Rengasreitin hyödyt ovat siinä, että ei tarvitse mitään ylimääräistä säätämistä, jos lähtöpaikalle saavutaan omalla autolla. Pieneksi miinukseksi voidaan laskea se, että useimmiten täydellinen rengasreitti on hankala toteuttaa, ainakin jos käyttää valmiita polkuja, joten yleensä vähintäänkin pieni osa reitin alusta joudutaan kulkemaan uudelleen myös palatessa.

Rengasreitti

"Suora" reitti pisteestä A pisteeseen B

Jos saavutaan paikalle muilla neuvoin kuin omalla autolla (ts. taksilla tai muulla hoidetulla kyydillä) tai taksin kyydillä paluupisteeltä (jonne jää oma auto) lähtöpisteelle, josta voidaan aloittaa vaellus, niin ei tarvitse lähteä suunnittelemaan rengasreittiä. Myös esimerkiksi jollekin paikalliselle matkailualan toimijalle voidaan maksaa auton siirrosta tai kysyä äsken mainittua kyytiä pisteeltä toiselle korvausta vastaan. Tällaisen reitin ehdottomasti paras puoli on se, että voidaan sisällyttää reitille helpommin enemmän itselleen näkemisen arvoisia paikkoja ja vältytään taittamasta metriäkään samaa osuutta toistamiseen reitin aikana.

Paikallisten matkailualan yrittäjien palvelut

Edellisessä kohdassa jo tätä aihetta raapaistiin pinnalta, joten jatketaan vielä jokseenkin samalla aihepiirillä. Paikallisilla matkailualan toimijoilta voi ostaa erilaisia palveluja, joihin lukeutuu esimerkiksi mökkien/tupien, kanoottien, kajakkien, mönkijöiden ja moottorikelkkojen vuokrausta. Yleisimpiä palveluja ovat kuljetuspalvelut maastossa, kuten esimerkiksi vesitaso- tai helikopterikyydit, kuljetukset veneellä vesireititse ja mönkijäkyydit. Tarjolla oleviin palveluihin kuuluu usein myös metsästysoppaan tai kalaoppaan palkkaaminen mukaan, jolloin voi säästyä niiden parhaiden saalispaikkojen etsimiseltä ja päästä niihin käsiksi loistavan paikallistuntemuksen avulla, sekä saada vinkkejä mm. näillä paikoilla suosittavista vieheistä ja vaikkapa ihan yleisesti kalastustekniikoista.

Paikallisia matkailualan toimijoita löytää esim. Luontoon.fi -sivustolta, kunkin retkeilykohteen oman kohdesivun alta, kohdasta "Palvelut". Erilaisia palveluja etsiessään kannattaa kuitenkin myös hyödyntää Googlen hakukonetta, käyttäen hakusanoissa esimerkiksi lähtö- tai päätepisteen kuntien (tai niiden välille jäävien kuntien) nimi ja tarvittava palvelu, kuten vaikkapa "kalastusopas".

Kalastuksen kannalta potentiaaliset vesistöt

Aivan parashan tietenkin on, jos saa ensikäden tietoa joltakin tutulta, jolla on kokemusta kohdealueen kalavesistä tai vaihtoehtoisesti edellisessä kohdassa mainituilta paikallisilta kalastusoppailta. Useimmiten kuitenkin joutuu turvautumaan muihin keinoihin ja silloin kyseeseen tulee ensisijaisesti Googlen hakukone. Googlen hakukoneella löytää yleensä keskustelua kalastusaiheisilta keskustelupalstoilta, vaikkakaan niitä parhaita ja syrjäisempiä itse löydettyjä paikkoja ei kovinkaan usein ihmiset ole valmiita paljastamaan.

Yksi tapa lähestyä potentiaalisten kalavesien etsimistä kohdealueelta on avata Retkikartta.fi, sekä nettiselaimeen toiselle välilehdelle kohdealueen Eräluvat.fi, josta haetaan kyseiselle alueelle vaadittava lupa. Lupa-alueen kohdesivulta löytyy oikeasta reunasta PDF-formaatissa kohdekartta tai kohdekartat. Niistä selviää myös mitkä alueen vesistöt ovat kiellettyjä kalastukselta täysin. Näissä kiellettyjen listalla olevissa vesistöissä jalokalaa yleensä riittää. Jos vaikkapa valitsemasi kohdealueen halki kulkee isompi joki, jossa kalastus on kielletty, niin kannattaa tarkkailla sen joen kaikki sivuhaarat ja järvet, joihin se on yhteydessä. Tällöin ainakin tietää, että on sentään yhteys sellaiseen vesistöön, jossa sitä jalokalaa on. Kun olet löytänyt tuolla tapaa potentiaalisia kalavesiä, niin sitten palataan takaisin Googlen hakukoneen ääreen ja haetaan tuloksia esimerkiksi tietyn joen nimellä ja lisätään perään hakusanaksi "kalastus" (ilman sitaatteja).

Taimen siiman päässä

Kohdealueelle sijoittuvia vaellusblogeja kannattaa myös ehdottomasti hakea Googlella, sisältäen hakuun sanoja, kuten "harjus", "taimen", "rautu" tai "kalastus" (jälleen kerran ilman sitaatteja).

Tokihan kohdealueiden kalavesistä löytyy mainintoja mm. Luontoon.fi -sivuston kunkin kohdealueen sivulta, mutta yleensä nämä ovat niitä kalavesiä, joissa riittää myös muita kalastajia enemmän, jolla luonnollisestikin on suora vaikutus siihen kalakannan harvenemiseen. Parhaat kalavedet ovat melko poikkeuksetta kuitenkin syvemmällä erämaassa ja nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä kauemmas ihmisasutuksesta, teistä, autiotuvista ja huolletuista reiteistä mennään, niin sitä paremmat todennäköisyydet on niiden parhaiden kalavesien löytämiseen.

Jos ei siis halua maksaa kalastusoppaalle tai tunne jotakin alueen kalavesiä tuntevaa, jolta saada varmaa tietoa, niin paras keino on kerätä netistä viitteitä potentiaalisista kalavesistä ja tehdä alueelle mahdollisesti useampiakin reissuja löytääkseen ne parhaat paikat.

Korkeuserojen huomionti päivämatkojen pituuksissa

Jos ei ole suunnitellut aiemmin vaellusreissuja itse Lappiin, niin ei välttämättä muista huomioida korkeuserojen merkitystä päivämatkojen suunnitelun ohella. Pelkkä kilometrimäärä Retkikartta.fi -sivuston mittatyökalulla mitattuna kun ei kerro kaikkea siitä päivämatkan raskaudesta. Tasaisella maalla 15km on aivan eri, kuin 15km ylittäen seitsemän tunturia. Tämä korostuu vielä, mikäli suunnittelet reittisi hyödyntämättä valmiita polkuja.

Maastokartalta täytyy huomioida korkeuskäyrien tiheys. Mitä tiheämmässä käyrät ovat toisiinsa nähden, sen jyrkempi rinne on. Suunniteltu reitti tulisi siis mieluiten kulkea sellaisista kohdista, joissa käyrät ovat mahdollisimman väljästi, mikäli ajatellaan vain patikoinnin helppouden kannalta. Monilla tuntureilla on myös todella haastavia louhikkoja ja kivikkoja, jotka näkyvät kartalla pieninä mustina kolmioina. Näitä kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan, jos on epävarmaa miten hankalia juuri kyseiset kivikot ovat kulkea. Niissä voi joutua harppomaan terävien kivenlohkareiden kärkien päällä kävellen, jotka törröttävät metrin tai enemmänkin maasta ja rinkka selässä sellaisessa maastossa kulkeminen voi olla vähintäänkin turhauttavan hidasta, mutta pahimmassa tapauksessa ihan oikeasti vaarallistakin.

Toisinaan reitin saattaa kuitenkin haluta suunnitella vaikka sitten vähän haastavammaksikin, jos se on hinta ainutlaatuisista näkymistä tai erityisen hyvistä kalavesistä.

Palkinto tunturin huipulla

Suot

Noin yleisesti ottaen soita kannattaa välttää jo ihan sen puolesta, että niiden ylittäminen on aika hidasta. Mahdotonta tai mitenkään äärimmäisen vaarallista se ei silti ole - riippuen tietenkin suosta ja siitä miten sateista on ollut. Jos vettä on tullut koko kesä kuin sieltä sanonnan kuuluisasta ja samanlaista sadetta lupaillaan vielä vaelluksen ajaksikin, niin jättäisin varsinkin isompien soiden ylittämiset sikseen.

Pääsääntöisesti kierrän suot, mutta jos suon halki kulkee jonkinlainen reitti (esim. poromiesten tai kansallispuiston huoltohenkilökunnan mönkijäreitti), niin suon ylittäminen on yksi vaihtoehto muiden joukossa. On kuitenkin huomioitava, että vaikka maastokartta näyttäisi reitin menevän suon halki, niin sitä ei välttämättä tai jopa todennäköisestikään siellä suolla erota kuin joissain kohtia.

Aapasoilla

Yksi huomioinarvoinen seikka on, että jos lähtee isompaa suota ylittämään, niin kannattaa täyttää vesipullot aivan täyteen. Jos suolla on virtaavia puroja tai ojia, niin niistä voi saada aivan välttävää juomavettä, mutta maku on aika turpeinen.

Suolla kuljettaessa nyrkkisääntö on, että pyritään joka askeleella astumaan pienten puiden, pensaiden, varpujen tai muun kasvillisuuden päälle aivan suoraan. Kasvien ja puiden juuret sitovat maata, jolloin todennäköisimmin se kantaa painosi. Pari heinänkortta ei aivan tähän vielä riitä, mutta jos kyseessä on selvästi isompi tupas jotakin heinää, niin se todennäköisesti jo kestää astumisen varsin hyvin. Varpujen ja pensaiden päälle on jo selvästi turvallisempaa astua.

Kaikki pienetkin avovedet kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa soilla. Vaellussauvoista on myös apua kokeillessa maaperän vetelyyttä. Ja jos astuminen johonkin kohtaan epäilyttää, niin kokeile jalalla ensin varovasti, ennen kuin pistät sille painoasi kokonaan.

Pieni suo Kaldoaivissa

Yksi hyvä sääntö on myös mielestäni se, että mikäli jonkin kohdan yli pääseminen vaatisi hyppäämistä toinen jalka edellä, niin etsi rauhassa toinen kohta. Koska mikäli se kohta minne laskeutuessasi jalkasi laskeutuu, ei pidäkään painoasi, niin se jalkasi voi olla hyvin nopeasti nivusia myöten pahalta haisevassa mutavellissä. Pyrin pitämään kiinni siitä, että välin yli täytyy pystyä harppaamaan nimenomaan askeleella, jolloin voit astua jalalla varoen, eikä jalka välttämättä uppoudu niin syvälle, jos maa ei kestäkään painoasi. Hyppäämällä koko painosi rojahtaa sille jalalle kertarysäyksellä ja uppoaminen on siten huomattavasti varmempaa.

Juomaveden saatavuus reitin varrella

Lapissa yleensä riittää juomakelpoista vettä, mutta huomaamatta reitin voi kyllä suunnitella niinkin, että juomavettä ei ole saatavilla useisiin kilometreihin. Mikäli alue on poronhoitoaluetta, niin jotkin vakavedet erityisesti saattavat olla juomakelvottomia. Sama pätee myös edellisessä kohdassa mainittuihin seisoviin vesiin soilla. Juomavesi tulisi ottaa ideaalitilanteessa joko lähteestä tai virtaavasta vedestä. Mitä kivikkoisempaa maasto on, niin sitä puhtaampaa on myös yleensä se vesikin.

Todennäköisimmin kuitenkin juomavettä on tarpeeksi usein tarjolla, mutta asia kannattaa varmistaa suunniteltua reittiä pitkin karttaa seuraten. Kokemuksesta voin sanoa, että varsinkaan kuumana kesäpäivänä auringon paahteessa ei ole kiva taittaa matkaa rinkka selässä, kun kenttäpullossa on vain noin desilitra juotavaa jäljellä, jota koittaa säännöstellä parhaansa mukaan, vaikka mieli tekisi juoda litra vettä kerralla.

Maailman parasta vodaa

Optimaalisten leiripaikkojen etsiminen

Kun on otettu huomioon aiemmin mainittu omalle sietokyvylle sopiva kilometrimäärä päivämatkan suhteen, niin sen jälkeen tulee prioriteetiksi leiripaikan valinnan suhteen leiripaikan geologisesta perspektiivistä tarjoamat mahdollisuudet, vaakakupissa sen aiheuttamat rajoitteet.

Jotta tiettyyn paikkaan voidaan leiriytyä, on sen maasto oltava maaperältään sellaista, että se ylipäätään mahdollistaa leiriytymisen. Maan on siis oltava tarpeeksi pehmeää, jotta saadaan telttakiiloilla teltta pysymään pystyssä ja paikoillaan. Maa ei myöskään saa olla liian "löysää", jotta maahan upotetut telttakepit myös pysyvät paikallaan, sekä teltan pystytysvaiheessa niitä vastakkaiselta seinustalta kiristettäessä, että täysin koottuna kovemmassakin tuulessa. Huomioon tulee myös ottaa kasvillisuuden määrä ja tyyppi; pienten varpukasvien päälle teltta vielä voidaan pystyttää, mutta esimerkiksi vaivaiskoivu voi jo herkemmin repiä teltan pohjakangasta auki. Ymmärrettävistä syistä kivikot ja kalliot, sekä liian kostea maaperä eivät myöskään sovellu telttapaikaksi. Kannattaa siis katsella maastokartalta millaista ympäristö on ja myös hyödyntää niitä ilmakuvia, jotta näkee esimerkiksi miten tiheää tai harvaa ympäristön koivikko on.

Toinen erittäin tärkeä tekijä on juomaveden saatavuus. Lähteitä löytyy toisinaan maastokartalta, mutta pääosin kuitenkin turvaudutaan yleisesti virtaaviin vesiin. Se voi olla leveämpi joki tai ihan vaan pieni puro. Useimmat järvet kuitenkin Lapissa tarjoavat täysin juomakelpoista vettä. Pääasiassa pyrin löytämään sellaisen leiripaikan, että juomavettä saa muutaman kymmenen metrin päästä teltasta, mutta muutaman sadan metrin matkakaan ei tietenkään ole mikään merkittävä haittatekijä - pahimmillaan ärsyttävä tekijä. Juomaveden saatavuus leirin läheltä luonnollisesti korostuu mitä useampi yö samassa paikassa leiriä aiotaan pitää.

Näkymää yhdeltä parhaista leiripaikoistani Kaldoaivista

Varsinkin Käsivarren Lapissa ja Ylä-Lapissa voi monilla paikoilla olla riesana kova tuuli. Tällaisilla seuduilla on hyvä koittaa löytää maastokartan avulla leiripaikka sellaiselta alueelta, jossa korkeusvaihtelua löytyy tarpeeksi jyrkässä nousussa tarpeeksi korkealle, jolloin korkeusvaihtelut tarjoavat tuulensuojaa ja teltassa yöpymisestä tulee mukavempaa, kun telttakangas ei pidä meteliä.

Jos leiripaikalla on tarkoitus sytyttää nuotio, on myöskin löydettävä tarpeeksi suojaisa paikka, ettei tuulella tarvitse kiroilla ja kuluttaa tulitikkuja, saati turhautua liian nopeasti palavasta hiilloksesta tai tulen tarjoaman lämmön menettämisestä. Nuotion kannalta on myös oleellista ensimmäisenä mainittu leiriympäristön maasto; maasto ei saa olla herkästi syttyvää, joten maaperän tulisi olla mahdollisimman hiekkainen ja järkevän kokoiselta alueelta vapaa herkästi syttyvästä kuivasta puuaineksesta ja muusta. Myös polttopuiden saanti tulee ottaa huomioon; jos maastossa ei löydy muuta kuin heinikkoa, kivikkoa ja sammaleen seasta kasvavia pieniä varpukasveja, niin nuotion sytyttelyn voi unohtaa, ellei kanna nuotiopuita mukanaan. Avotulen kanssa täytyy olla kuitenkin ehdottoman tarkkana ja huomioida metsäpalovaroitukset.

Mikäli reissulla on tarkoitus kalastaa, niin jonkinlaisena prioriteettina tulee ehkä pitää myös kalavesien etäisyys leiriin. Jotta leirissä säilyisi myös oma rauha, niin aivan vakiintuneiden kulkureittien välitömään läheisyyteen ei ehkä leiriä kannata pystyttää.

Erilaisten maastotyyppien vaikutus reittivalintaan

Ylempänä jo asiaa käsittelinkin eri otsikoiden alla, mutta kerrataan nyt tämänkin otsikon alle.

Ylempänä mainitsinkin jo suot, joita yleisesti ottaen kannattaa välttää, paitsi jos ei ole kiire. Sanonta meneekin, että suolla liikuttaessa kiire on pahin vihollinen. Koska soita käsittelin jo aika kattavasti ylempänä, niin tähän en niistä tämän enempää runoile.

Rakkakivikkoa kannattaa välttää kulkureiteillä, ainakin ellei kyse ole jostain muutaman kymmenen metrin pätkästä. Tällaisessa kivikossa voi olla hidasta kulkea painavan rinkan kanssa ja pahimmassa tapauksessa voi loukata jalkansa tai pahempaa. Matalampikin rakkakivikko voi käydä aika rankaksi esimerkiksi nilkoille pidemmän päälle.

Isommassa kivikossa voi joutua harppomaan yli metrinkin korkeudessa terävien kivenkärkien päälle astuen ja se ei ole kovin turvallinen tunne painava rinkka selässä, saatika kovassa tuulessa ja sateella.

Helppoa patikoitavaa; mönkijäuraa ja pitkokset

Myös aiemmin mainittu kasvillisuus vaikuttaa reittivalintoihin. Jos maastossa kasvaa tiheään varpukasveja, vaivaiskoivua ja ehkä katajapensaitakin, niin kilometrien kertyessä tällaisessa maastossa alkaa tavallista aiemmin jalat väsyä ihan vain siitä, että jalkoja joutuu joka askeleella nostamaan hieman ylemmäs ja/tai puskemaan jaloilla suoraan kasvillisuuden läpi. Ja kuten jo tuolla ylempänäkin tässä yhteydessä mainitsin, niin tässäkään yhteydessä jonkin lyhyen osuuden taittaminen tällaisessa maastossa ei ole mikään merkittävä hidaste, mutta pidemmässä juoksussa se vaikuttaa niin, että jos polkua kulkien sinun henkilökohtainen sietokykysi menee oman rinkkasi kanssa vaikkapa 20 km kohdalla, niin tällaisessa maastossa ei ehkä kannata suunnitella kulkevansa tuota samaa matkaa yhtä nopeasti ja vaivattomasti, koska jalat ovat varmasti väsyneitä vaikeakulkuisessa maastossa jo selvästi aiemmin.

Liian pehmeä maaperä myös uuvuttaa ja hidastaa. Tässä joutuu samalla tapaan nostelemaan jalkojaan enemmän. Vastaavasti liian kovalla maaperällä nilkat ja jalkapohjat voivat alkaa kiukuttelemaan. Optimaalinen maaperä patikointiin on siis tarpeeksi pehmeää, muttei kuitenkaan yhtään upottavaa. Siellä voi olla kasvillisuutta, muttei liian korkeaa tai tiheää.