Viime blogitekstissäni kirjoitin syysretkeilystä ja rohkaisin lopussa lukijoita pyytämään kaveria lähtemään mukaan vaikkapa laavulle yöksi. Tässä blogitekstissä ajattelin jatkaa tästä aiheesta vielä jonkin verran.
Retkeilyharrastuksen parissa vuosien varrella on tullut pantua merkille, että kaverisuhteen dynamiikka on jollakin tapaa erilainen, kun ympäristö ja käsillä oleva aktiviteetti vaihtuu radikaalisti. Meillä kaikilla vähän retkeilyä harrastavillakin on varmasti kavereita, joiden kanssa vietetään aikaa aivan kaiken muun paitsi retkeilyn merkeissä. Jatkankin edellisessä blogitekstissäni ilmoille heittämääni rohkaisua vielä pidemmälle ja ehdotan, että pyydätte laavulle mukaan sellaisen kaverinne, joka ei edes retkeilyä harrasta.
Tietenkään kaikki eivät tällaiseen ehdotukseen ota tarttuakseen, koska saattavat kokea esimerkiksi jotkin retkeilyyn liittyvät askeettisuudet liian epämiellyttävinä. Jotkin saattavat johtua puhtaasti väärinkäsityksistä, mutta laavuyön ehdottamisen kaverille ei tulisi kuitenkaan muuttua epätoivoiseksi ja ärsyttäväksi inttämiseksi tai suostutteluksi. Saatikka sitten uhkailuksi ja kidnappaamiseksi. Joillekin retkeily ja siihen liittyvät tosiasiat yksinkertaisesti ovat edes ajatuksen tasolla sietämättömiä tai vastenmielisiä, eikä sen takia tulisi ryhtyä kaverisuhteitaan pilaamaan. Varsinkaan kun sellaisia kavereita kyllä riittää, jotka saa suhteellisen helposti ehdotuksesta innostumaan.
Sama kaveri, jonka kanssa sosiaaliset kanssakäymiset yleensä sijoittuvat tuopin äärelle kaupungin pubeissa tai kaveriporukan bileissä ja jonka on tottunut sellaisessa ympäristössä muistamaan jatkuvasti vitsiä heittävänä ja ns. kevyistä ja helpoista aiheista keskustelevana kaverina, saattaa tulien äärellä vakavoitua puhumaan syvällisemmistäkin aiheista.
Laavulla, tulien äärellä on helpompaa ja luontevampaa kohdata se sama kaveri paljon henkilökohtaisemmalla tasolla, kun kaikki kaupungin kiire ja meteli, sekä ylipäätään kellonaikoihin sidottu ympäristö loistaa poissaolollaan. Monesti tulilla istuessa syntyy paljon syvällisempiä keskusteluja. Luonnonhelmasta löytää usein myös uudenlaista perspektiiviä ja oivallusta oman elämänsä huoliin. Tämä ei vaadi välttämättä edes keskustelua, vaan pelkkä tuleen, järvelle tai tähtitaivaalle tuijottaminen ilman kiireen häivää ja kaupungin hälinää riittää. Tätä on luontoharrastusten tarjoama terapeuttinen vaikutus ihmiselle parhaimmillaan, eikä se ole vain jotain, mitä jotkin harvat voivat saavuttaa, vaan se on kunkin retkeilyä harrastavan kohdalla jatkuvasti toistuva ilmiö.
Ja juurikin siksi, että puheenaiheet ovat yleensä erilaisia ympäristön ja käsillä olevan aktiviteetin radikaalisti vaihtuessa, tarjoutuu nimenomaan mahdollisuus molemmille osapuolille oppia tuntemaan se kaveri sieltä kaupunkiympäristöstä hieman paremmin. Parhaimmillaan se syventää kaverisuhdetta ja siinä ohella voi onnistua auttamaan kaveria löytämään hyvän harrastuksen, sekä aiemmin mainitsemani luontoharrastusten tarjoaman terapeuttisen vaikutuksen hyödyn.
Tulien äärellä istuskellessa tai rantakalliolla järvelle tuijotellessa ei myöskään tarvitse olla koko aika äänessä. Kaupungissa kiusaantuneen hiljaisuuden tunteen aiheuttava hiljaisuus on luonnonhelmassa kiusaantuneen sijasta aivan luonnollisen tuntuista. Juuri ne hiljaiset hetket antavat tilaa löytää ne jo kahteen kertaan yllä mainitsemani terapeuttiset hyödytkin.
Jos saat jonkin kavereistasi lähtemään mukaasi, saatatte palata reissulta kotiin, ei pelkästään rentoutuneina siitä kiireettömästä ajanvietosta tulien äärellä, vaan myös läheisempinä ystävinä kuin reissulle lähtiessänne.
No comments:
Post a Comment