Yllätysreissulle Lappiin ruskatilannetta katsastamaan

Edellisen reissunkin vaelluspäiväkirjan työstäminenkin on vielä työn alla ja pahasti kesken, osittain kiitos yli viikon jatkuneelle flunssalle ja muille kiireille. Kaiken kukkuraksi viime viikolla kaveri kyseli lähtisinkö ex-tempore lyhyelle vaellukselle Lappiin. Tarjoutui vielä kustantamaan matkat, joten vaikeahan sellaisesta tarjouksesta on kieltäytyä.

Tällä kertaa suuntaamme Tuntsan lähistölle katsastamaan Kuskoivan ja Sorsatunturin maastot. Huomenaamuna lähdemme ajelemaan kohti pohjoista ja pääsemme toivon mukaan nauttimaan ainakin maaruskan väriloistosta ja mikäli pilvet suovat väistyä taivaalta, niin on hyvä mahdollisuus nähdä revontuliakin.

Kalastusvehkeet jäävät tällä kertaa kotiin, pääosin taimenen kuturauhoituksen vuoksi. Toinen erittäin merkittävä syy on se, että tällä kertaa pääpaino on enemmän valokuvauksessa, sillä viime vaelluksen jälkeen ostin uuden objektiivin ja harmittelin, ettei sitä ollut mukana jo Pöyrisjärven erämaassa. Nyt pääsen kuitenkin testaamaan tätä objektiivia oikein mieluisissa olosuhteissa! Jalustankin otan mukaan, mutta nähtäväksi jää, että vaivaudunko sitä kuitenkaan rinkan kanssa kantamaan itse vaelluksella, joten mahdollisten revontulien kuvaaminen jää vielä kysymysmerkiksi.

Kuun vaihteen jälkeen toivottavasti pääsen taas paneutumaan Pöyrisjärven reissun vaelluspäiväkirjaan valokuvineen. Nyt on kuitenkin aika paneutua pakkaamiseen ja valmistautua uuteen seikkailuun!

AF-S Nikkor 35mm 1:1.8G

Päivä päivältä lähempänä Pöyrisjärven erämaata

Kesä on jo pitkällä, vaikkakin se on mennyt ohi hyvin nopeasti odotellessa kesän vaellusreissua Lappiin. Tekemistä on riittänyt valmistautuessa ja valmistautumista riittää edelleen. Iso osa ajasta on kulunut paneutuessa uusimpaan harrastukseeni, eli perhokalastukseen. Lukemista ja oppimista on riittänyt paljon ja se tuskin loppuu elinikäni aikana kesken.

On tullut tilailtua perhokalastusvälineitä, opeteltua uusia solmuja, sekä heittotekniikoita. Rullausheiton kanssa olisi jo mennyt hermo, ellei olisi kokeillut kaverin perhosetillä ja todennut, että syy rullausheiton huonoon kulkuun löytyy omasta siimasta. Tämä toki oli jo ennakoitavissakin, koska siima tuli setissä mukana - ja vielä halvassa sellaisessa. Tilasin siis uuden perhosiiman (Sonik SK3) ja tilanne on nyt siis korjattu.

Perhokalastajat.netin foorumilta hieroin diilin foamimurkuista ja ne saapuivatkin muutama päivä sitten. Vielä odottelen postissa saapuvaksi paria leechiä, sekä kolmea klinkkiä, jotka tilasin muualta. Tipettisiimaa ajattelin pätkiä valmiiksi pusseihin ja solmia niihin perfection loopit valmiiksi. Rahaa on palanut perhoihin, kartioperukkeisiin, tipettisiimaan, kelluntarasvaan yms. Kova halu olisi jo hommata uusi vapakin, vaikka juuri ensimmäiseni ostin. Lähinnä alkoi houkuttamaan pienempi matkamallin vapa. Nykyinen on 9-jalkainen 6-luokan vapa, joka menee vain kolmeen osaan, joten ei mikään kompaktein malli. Tähtäimessä on näillä näkymin Flextecin Nomad.

Murkut

Treenejä itse tekniikan parissa on tullut käytyä tekemässä mm. Pyhäjärvellä, sekä pariin otteeseen Aurejoella (ensimmäinen Vesakoski-Lehtiniemenkoskella ja toinen kerta Poltinkosken lupa-alueella). Sen lisäksi tuli käytyä Parkanossa Viinikanjoella ensimmäistä kertaa kalassa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Niistä päivistä ainakin kirjolohen istutustahti on muuttunut radikaalisti tiuhempaan. Allekirjoittaneelle ei silti saaliskalaa suotu, joskin arviolta 40cm taimen voitti taistelun Aurejoen ensimmäisellä visiitillä, kiitos paljolti tuulisolmuille ja omalle huolimattomuudelleni niiden tarkistamisen suhteen.

Parin viikon ajan oli Jarnolta lainassa Excaliburin kuivuri, joten parin viikon ajan keittiössä hurisi yötä päivää. Vaellusmenun pääruokia varten tuli kuivateltua sipulia, paprikaa, sekä julienne-raastettua porkkanaa, perunaa ja juuriselleriä. Alunperin oli tarkoitus vielä kuivailla kastikkeitakin pääruuan sekaan, mutta luovuimme lopulta siitä ajatuksesta, kun totesimme testaillessa, että Lämmin Kupin Välimeren Keitto sopii noiden kuivaamiemme tarpeiden sekaan varsin hyvin. Muutamalle aamulle aamiaistarpeiksi tuli myös kuivateltua kananmunia ja tomaattia, jotka voi sitten pannulla paistella proteiinipitoiseksi startiksi päivälle. Kuivuri palautettiin jo omistajalleen, joten tällä hetkellä on meneillään jauhelihojen kuivattaminen uunissa, jonka parissa menee vielä muutama päivä.

Juuriselleriä

Porkkanaa

Aamiaistarpeiksi lähtee aiemmilta vaelluksilta tuttu, mutta harmittavan painava setti, eli Pirkan Saaristolaisleipä, jonka seuraksi kestomakkaraa (tällä kertaa mahdollisesti Kotivaran Venäläistä Meetvurstia tanko), Kuusamon Savujuustoa, sekä voileipäpikkelsiä. Noista saa niin mukavan tukevan aamupalan kahvi- tai teekupin seuraksi, että varsinainen syömisen tarve pysyy poissa useita tunteja. Painavat vaan ikävän paljon ja tällaiselle parin viikon mittaiselle vaellukselle kannettavaa riittää joka tapauksessa sen verran, että alle 25 kilon ei rinkan kanssa taatusti päästä... tänäkään vuonna. Tuo leipä kavereineen kestää n. 7-8 päivää, jonka jälkeisille aamuille on varattu aiemmin mainittu kuivattu kananmuna ja yhdelle aamulle hieman vastentahtoisesti puuroa.

Tällä kertaa jätin teen pois ja ostin pikakahvia, joka ei onneksi maistu pikakahvilta. Tommilla tätä on ollut aiemmin ja olen sen yllättävän hyväksi todennut, joten nyt starttaan päiväni Mount Hagenilla.

Välipalahenkeen olen toistaiseksi varannut mukaan Lämmin Kuppi Tandoori-Kanaa, Cream Crackereita, suklaata ja salmiakkia. Ostin myös alkukesästä Lidlistä erilaisia muropatukoita, sekä myslipatukoita, joita on yhteensä n. 30 kpl. Näitä saa sitte mussuttaa patikoinnin ohella pikaiseen energiantarpeeseen. Jarnolta saan vielä n. 200g naudan ulkofileestä itse tehtyä ja jo herkulliseksi todettua beef jerkya.

Mount Hagen

Mysli- ja muropatukoita

Kana-Tandooria

Kahdelle päivälle laiskan miehen ateriaksi ajattelin varata valmismuusipusseja, jonka sekaan paloittelen Ridderheimsin olutmakkaraa. Ja sitten se viime vuonna jumalaiseksi todettu, eli parille ekalle päivälle muusia ja pekonia. Rasvainen liha erämaassa valmistettuna ja nautittuna on jotain aivan taivaallista.

Vaelluksen väkijuomapuoli on hoidettuna ja odottelee jääkaapissa. Puolen litran pulloon 80% Saarenmaata on sekoitettu puolen litran salmiakkisiirappi, joka tehdään yksinkertaisesti niin, että laitetaan puolen litran pulloon kaksi pussia Turkinpippureita ja perään kaadetaan kiehautettua vettä sen verran, kuin pulloon mahtuu, eli suunnilleen 2½ desilitraa. Turkinpippurien annetaan liueta huoneenlämmössä veteen vajaan viikon verran, välillä sekoitellen ja erityisesti pullon pohjaa tarkkaillen, sillä siellä ovat ne sulamattomat palaset. Tästä syntyy puoli litraa siirappista salmiakkinektaria, joka sitten sekoitetaan miestä vahvempaan ja lopputuloksena on litran verran n. 40% salmiakkiherkkua, jonka veroista en ole maistanut valmistuotteena tai muilla resepteillä koskaan. Vielä on arpomisen asteella, että otanko koko litran mukaan vai vain puoli litraa. Koko litra tietenkin houkuttaisi, mutta jos painoa alkaa rinkasta karsimaan, niin ensimmäisien joukossa sieltä luonnollisesti jää pois puoli kiloa alkoholia.

Tuli myös tilattua Mil-Tecin laavukangas. Kyseisen mallin valinta siksi, että Tommilla on jo Mil-Tecin laavukangas ja nämä voi sopivasti yhdistää napeilla toisiinsa ja saamme näin vähän kookkaamman laavukankaan leiriin. Tämän lisäksi mukaan lähtee Jarnon laavukangas, jota hyödynnämme kaiketi lähinnä sateen sattuessa kesken patikoinnin ja kalastuksen.

Jarno oli tympääntynyt parin reissun perusteella vaellussauvojen kanssa patikointiin ja nyt nuo kyseiset Black Diamondin Trail Pro Shockit lähtevät allekirjoittaneen testaukseen vaellukselle, jonka aikana teen päätöksen ostanko ne Jarnolta pois. Toisen sauvan alin osa on aivan hitusen vääntynyt ja sen huomaa juuri ja juuri tietystä kulmasta tarkastellessa. Ainoa selkeä haitta siitä on tällä hetkellä se, että sen kasaan laittaminen vie joitain sekunteja pidempään kuin toisen sauvan. Omat halpissauvani luovutan testiin avovaimolleni, joka saa pitää sauvat, mikäli tahtoo.

Kuten jo aiemmassa blogipäivityksessäni kerroin, niin reitti on suunnilleen valmis. Sen jälkeen on kuitenkin vielä varmistunut eräs yksityiskohta reitissä, sillä ensimmäisen vaelluspäivän päätteeksi kun saavumme Pöyrisjärven autiotuvalle, niin siitä jatkamme seuraavana aamuna matkaa Pöyrisjärven yli venekyydillä, jolloin säästämme hyvän siivun kilometrejä siltä päivältä ja pääsemme myös pystyttämään leiriä aikaisemmin. Päätöksen tekemiseen saattaa ehkä vähäsen vaikuttaa se, että tämä mahdollistaa toisena vaelluspäivänä reilun tuntimäärän pyhitettynä pelkästään kalastukselle. Ehkä. Vähäsen. Juu.

Mistäkö venekyyti? No, Näkkälän Eräpalvelulta tietenkin. Kaikenlaiset muutkin palvelut olisivat houkuttaneet, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla pitää panostaa esimerkiksi erämaahan meitä varten rehattuun paljuun! Kanoottien ja kajakkien vuokraus onnistuu, mikäli mielessä on melominen erämaassa. Suosittelen katsomaan Näkkälän Eräpalvelun sivuja, mikäli olet näille suunnille lähtemässä ja katsomaan mitä on tarjolla. Palvelutarjonta on laaja. Kannattaa myös kysyä rohkeasti vaikka sähköpostitse, jos jotakin mielessä ollutta asiaa ei sivuilla mainita. Kävin pitkään sähköpostin vaihtoa asian tiimoilta Tainan kanssa, joka toimi varsin avuliaasti ja ystävällisesti. Irtosipa muutamia vinkkejä kalastuksen suhteenkin!

Ja koska päätämme vaelluksemme eri pisteeseen kuin mistä sen aloitamme, niin Näkkälän Eräpalvelut siirtää myös automme odottamaan meitä Vuontisjärvelle.

On tämä vaan silti ihme juttu, että ennen joka vaellusta noin kuukausi ennen reissua alkaa vatsassa pörrätä perhosia. Kertonee kai siitä, miten paljon takaisin Lappiin on edellisen reissun jälkeen ikävöinyt ja miten merkittävä asia itselle on kyseessä. Pelottavin ajatus on se, että jos joku vuosi täytyy jättää Lapin vaellusreissu väliin syystä tai toisesta. Mitähän siitä sitten seuraa? Korjaako sitten kuolo vai hajoaako psyyke pirstaleiksi? Toivottavasti ei tarvitse asiasta ottaa selvää koskaan. Viikon päästä ei ainakaan.

Riihimäen Erämessut 2016

Herran vuonna 2015 Pirkkahallissa järjestettiin Supermessut, jonne lähdin avovaimoni kanssa. Avovaimo pääasiassa puutarhaosaston antia katsastamaan ja minä ainoastaan eräosaston tarjonnasta nauttimaan. Eräosaston tarjonta kuitenkin aiheutti pettymyksen suppealla annillaan, mutta osallistuttuani siellä arvontaan, tuli messujen jälkeen sähköpostiin ilmoitus, että olin voittanut Riihimäen Erämessuille 2016 kaksi vapaalippua. Oli siis varsin selvää, että 2016-vuoden kesäkuussa oli suunnattava Riihimäelle.

Lauantaina 11.6. koitti sitten se päivä. Otin matkaan Tommin ja Jarnon, jotka lähtevät mukaan myös Pöyrisjärven erämaahan heinäkuun lopulla. Huristelimme Jarnon Audin raviradan parkkipaikoille ja heti autosta noustuamme ymmärsimme olevamme eksyksissä, sillä kukaan ei tuntenut vähääkään Riihimäkeä. Tienvarresta lähti maksullinen bussikuljetus messualueelle, mutta koska määränpäähän oli vain 1,5km kävelymatka ja jono paikalla olleeseen bussiin oli hirvittävän pitkä, päätimme turvautua puhelimeni GPS-paikannukseen ja kävellä pelipaikoille. Hyvä niin, sillä kun ensimmäinen erä bussiin jonottaneista messukävijöistä saapui messualueelle, olimme jo itsekin porttien läheisyydessä. Mikäli olisimme jääneet kyytiä odottamaan, olisimme olleet edelleen raviradan edustalla jonottamassa ja odottamassa seuraavaa kyytiä.

Kävelimme ensimmäiseen messuhalliin, joka tuli vastaan ja joka kojujen tarjonnasta päätellen oli metsästysväelle suunnattu. Väenpaljous oli tuskastuttavan runsas ja eteneminen siten äärimmäisen hidasta. Jarno tympääntyi väenpaljouteen ja jäi heti alkuvaiheessa vastaan tulleeseen kahvioon kupilliselle. Minä ja Tommi kiersimme hallin kojut läpi pikaisesti - tai niin pikaisesti kuin mahdollista sellaisessa tungoksessa oli. Jos väkeä olisi ollut liikenteessä vähemmän, olisi voinut viihtyä pidempäänkin erään kojun luona, jossa myytiin eräaiheisia kirjoja, mutta ei... ei. Aivan liikaa tungosta. Täytettyjä eläimiä täytyi vielä palata myöhemmin katsomaan. Massiivinen karhunpää taljoineen oli nähtävä vielä paremmin.

Kun pääsimme toisesta päästä ulos, koitin soittaa Jarnolle, jolloin jouduimme toteamaan, että messuillahan on tietenkin verkko niin tukossa, ettei puhelimella saa yhteyttä mihinkään. Onneksi kuitenkin Jarno on keskimääräistä messukävijää pidempi ja punainen lippalakki päässä auttoi löytämään miehen hetken päästä muun messuväen seasta yhdeltä sisäänkäynniltä.

Lähdimme ulkokojuja kiertämään ja ensimmäisenä eksyimme tietenkin kujalle, joka oli täynnä ruokaa tarjoilevia kojuja. Muikkujen tuoksu täytti sieraimet ja vesi herahti kielelle. Täytyi kuitenkin siirtää ajatukset toisaalle, sillä autolla odotti kylmälaukussa omat eväät.

Herkkujen tuoksut kaikkosivat mielestä, kun näimme Scandinavian Outdoorin telttaosaston tarjonnan läheisellä nurmella, joten suuntasimme katsastamaan olisiko tarjolla mitään mielenkiintoista ja uutta telttakonseptia.

Osa Scandinavian Outdoorin telttatarjonnasta

Tarjonta oli kuitenkin lähes täysin jo entuudestaan tuttua, eikä oikein mitään tarpeeksi vakuuttavaa osunut kohdalle, joka olisi saanut tekemään päätöksen seuraavasta telttahankinnasta. Geodeettiteltan [Jack Wolfskin Basecamp Dome] sisuksissa täytyi kuitenkin käydä ihmettelemässä, koska niihin oli tullut tutustuttua vain valokuvista. Teltassa mahtui seisomaan, eteistila oli valtava ja sen lisäksi kaksi huonetta, jotka olivat molemmat erillisiä sisätelttojaan. Ei kuitenkaan allekirjoittaneella minkäänlaista tarvetta sellaiselle laitokselle. Olisihan siellä toki ollut useita, jotka kelpaisi varsin mieluusti, muttei mitään sellaista, joka huutaisi suureen ääneen: "Katso miten älyttömän innovatiivinen minä olen! Innovatiivisuuden huipentuma ja materiaalit kevyintä ja kestävintä uutuutta!"

Suuntasimme siis vieressä seisovaan - muiden liikkeiden messukojuja radikaalisti kookkaampaan - Scandinavian Outdoorin myymälätelttaan. Muutaman minuutin sisään tein huomion, että lähes kaikki oli alennuksessa ja tavaraa oli paljon. Itselläni ei varsinaista tarvetta millekään varustehankinnoille ollut, joten päätin välttää kiusaukset ja ostin alennuksesta 50 euron hintaan paremmalle puoliskolle samanlaisen ilmatäytteisen makuualustan, joka itsellänikin on, eli Therm-a-restin NeoAir Venture WV Regularin. Makuualustaa myydään normaalisti kaupoissa 70-80 euron hintaan, joten alennus oli ihan tuntuvalla prosentilla.

Myyntikojuista massiivisin

Elämää ulkona

Sen verran kuitenkin katselin ympärilleni, että rinkatkin taisivat olla lähes jokainen ihan hyvässä alennuksessa, joten päätin lähteä messuille ostoksille seuraavan kerran, kun sattuu olemaan tarve isommille varustepäivityksille. Useiden vaatehyllyjen päällä seisoi kyltti, jossa luki jopa -60%.

Takaisin ulos päästyämme päätimme suunnata rinnettä ylös ja katsastaa kalastusalueen anti. Meni tovi jos toinenkin, ennen kuin löysimme reitin perille. Kun pääsimme altaille, Mika Vornanen puheli luentonsa viimeisiä sanoja aiheesta "hauen jigikalastus". Kiersimme kojuja ja toivoin kovasti löytäväni alennettuun hintaan Beten Lottoja - tai tarkemmin sanottuna 9g PU -mallia. Moista tuuria ei kuitenkaan päässyt käymään. Tommille tarttui kuitenkin kouraan läjä jigejä.

Peter Lahti

Liuta lusikoita

Vuolaasti vaappuja

Akvaarion antia

Akvaarion antia

Tässä vaiheessa nälkä alkoi kurnimaan todella pahasti ja Tommin kanssa harkitsimme, josko ostaisimme alkuun makkarat, että jaksaa sentään kävellä takaisin autolle syömään. Jarno kuitenkin ehdotti, että lähdettäisiin tuntia ennen messujen sulkemisaikaa ja säästettäisiin autolla käymiseen mennyt aika, jos hän tarjoaisi sapuskat. Tommi ja Jarno ottivat lohiateriat ja minä otin vuoden ensimmäisen muikkuateriani. Kiitokset muonituksesta siis Jarnolle!

Etualalla muikkuja, taka-alalla lohta

Syötyämme Jarno otti jälkiruuaksi yhden oluen, jolloin Tommin kanssa suuntasimme kohti aiemmin ohittamaamme Kennel-liiton kojua, jossa tarjoiltiin ilmaista nokipannukahvia. Kahvikupit kouraan ja viereiselle nurmelle istuskelemaan ja ruokaa sulattelemaan. Siinä samalla oli ensimmäistä kertaa hieman aikaa miettiä mille luennoille koitamme ajoittaa aikataulumme.

Nokipannukahvia

Kun Jarno saapui paikalle, otimme suunnaksi välittömästi Ohjelma-areenan, jossa oli luvassa luentoa villiruuasta. Mari Ikonen Aarre -lehdestä otti kantaa tiivistetyssä paketissaan mm. siihen, onko riistaliha terveellistä, sekä mitkä ovat maamme villiyrttien top 5. Puhetta tuli myös aliarvostetuista järvikaloista, sekä marjoista ja sienistä. Ikävä kyllä oikein mitään uutta annettavaa ei meille luennolla ollut ja siinä samalla iskikin epäilys, että mahtaako sama olla muidenkin luentojen kohdalla, koska tuntuivat olevan kaikki pituudeltaan vain 15-30 minuuttia. Sellaiseen minuuttimäärään ei oikein saa mahdutettua mitään syväluotaavampaa puhetta mistään aiheesta.

Mari Ikonen

Poistuimme takaisin ylämäkeen ja kalastusalueelle seuraamaan Mika Vornasen, Peltsin, Peter Lahden ja Olli Ojamon kisailun heittotarkkuuden kuninkuudesta. Kohteita oli eri etäisyyksillä ja kukin heitti omalla vuorollaan ja tarkoitus oli saada suora osuma kohteeseen. Osa heitoista suoritettiin laiturilta ja osa SUP-laudalta (Stand Up Paddling). Kisailu oli toki varsin leikkimielinen, mutta mukavahan sitä oli katsella selvästi itseäni tarkempia heittäjiä.

Kisa päätyi Peltsin voittoon ja mies sai kunnian pukeutua altaan reunaalla odottaneeseen kultaiseen kypärään.

Heittoja SUP-laudalta

Viimeiset heitot laiturilta

Voittajan kruunaus

Heti perään alkoi kalastusopas ja Rapala ProGuide, Markku Tiusasen luento aiheesta "Kuinka valita viehe ja käyttää sen ominaisuuksia". Ikävä kyllä - ja kuten moni arvata saattaa - luennolla käsitellyt vieheet olivat lähes poikkeuksetta Rapalaa. Tämänkään luennon kohdalla ei oikein mitään uutta tai hyödyllistä tietoa itselleni tullut. No, ei muuta kuin seuraavaa luentoa kohti Ohjelma-areenaa kohti.

Markku Tiusanen

Nyt oli vuorossa Kimmo Ohtosen luento valokuvauksesta, joka ohjelmaan oli merkattu nimellä "Kamera kädessä - luonto lähellä".

Ohtosen luentokin oli tiivis 30 minuutin paketti, joten syväluotaavampaan materiaaliin ei oikein päästy käsiksi. Tuli tutut vinkit siitä, että luontokuvaus on helppo aloittaa vaikka oman takapihan ja asuinympäristön eläimistöstä ja kasvillisuudesta. Hardware-puoleen ja teknisiin asioihin ei luennon aikana menty juurikaan.

Sarjakuvauksesta ja valon suunnasta muutama sana, sekä rohkaisua ottamaan selville esim. rengastajia tai muita ihmisiä, jotka tietävät ja tuntevat villieläinten pesimäpaikkoja ja elinalueita, jotka voisivat pyydettäessä ottaa joskus mukaan vastuullisesti käyttäytyän valokuvaajan. Ja vastuullisuuttahan nimenomaan tarvitaan, kun liikutaan villieläinten elinalueilla ja pesimäpaikoilla. On oltava hyvin varuillaan esimerkiksi lintujen pesien lähellä, ettei emo hylkää poikasiaan. Monen lajin linnut hylkäävät pesän todella herkästi, mikäli sen lähellä pysytään liian pitkän aikaa.

Vaikka tämäkin luento jäi lyhyeksi, niin Kimmo Ohtonen kutsui messuhalliin juttelemaan luennon jälkeen ja kyselemään asioista. Olisi tehnyt kyllä mieli, mutta kelloon vilkaisu vesitti sen idean. Ehkä jokin toinen kerta.

Kimmo Ohtonen

Ohtosen luennon perään lavalle nousi mm. Erätulilla -sarjasta tuttu Joppe Ranta, joka myös tunnetaan nimellä Retkinikkari. Ranta luennoi vartin verran vaelluskenkien huollosta. Entistäkin tiiviimpi paketti, joskin aihekin vähän rajatumpi. Tämänkään luennon kohdalla ei tullut oikein uutta tietoa itselleni, sillä aiheesta on tullut jo googleteltua. Aiemmat käsitykset googlettelujen pohjalta tosin saivat lisää varmistusta, joten hyvä homma kai kuitenkin sekin.

Retkinikkari

Koska alkupäivä todettiin niin ruuhkaiseksi, jätimme viimeisimpien asioiden joukkoon läskipyörien testaamisen pienellä ulkoradalla. Olin meistä kolmesta ainoa, joka on aiemmin näitä laitoksia kokeillut ja se kokeilu oli sen verran miellyttävä, että pakkohan sitä oli päästä testaamaan uudelleenkin ja suostutella Jarno ja Tommi testaamaan myös.

Läskipyörät vaikuttavat kömpelöiltä, mutta ovat kaikkea muuta. Nämä fillarit ovat erittäin kevyitä polkea ja isot pyörät ovat parhaimmillaan varsinkin pehmeällä alustalla, kuten hiekalla. Hintaviahan nämä aparaatit ovat, mutta tarkoitus on tällaiseen sijoittaa lähivuosina, mikäli varallisuus sallii, sillä tällaisella on pakko päästä vaellukselle jonnekin Lapin erämaahan, jossa on fillaroinnille hyvät puitteet, kuten esim. Kaldoaiviin tai Pöyrisjärvelle.

Joskus koko ratkaisee

Läski

Rata

Tässä vaiheessa kello oli jo lähes viisi, joten kävely kohti raviradan parkkipaikkaa oli hetki hetkeltä ajankohtaisempi. Sen verran piti vielä käväistä metsästysosaston messuhallissa, että kävin nappaamassa muutamat kuvat aiemmin bongatusta karhunpäästä taljoineen, kun tungosta ei enää ollut oikeastaan yhtään. Kuvat napattuani katsoimme vielä Kimmo Ohtosen karhuaiheisen valokuvanäyttelyn työt läpi. Kuvista löytyi muutama helmi, jonka olisi mieluusti kelpuuttanut omalle seinällekin.

Otso

Näätäkevennys

Jälleen GPS-toiminto puhelimesta käyttöön ja urbaanisuunnistus kohti ravirataa. Perillä söimme vielä eväät, jotka oli tarkoitus aiemmin päivällä käydä syömässä. Syömisen ohella keskustelunaihe siirtyi taas tulevaan Pöyrisjärven vaellukseen ja varusteisiin. Tein myös päätöksen, että seuraavalla kertaa todennäköisesti jätän väliin luennot messuilla ja panostan parhaiden tarjousten ja uusien tuotteiden etsimiseen. Siitä yli jääneen ajan voi koittaa käyttää vaikkapa etsimällä messuosastoilta luentoja pitäviä henkilöitä ja koittaa saada syväluotaavampaa tietoa ja yksilöidympiä kysymyksiä, sekä niihin vastauksia aiheista, jotka ovat itselleni oleellisempia.

Jälkikäteen tehdyn tarkastelun perusteella ohitimme epähuomiossa täysin Vauden oman osaston, sekä nuotiopiirin. Alkupäivä meni väenpaljouden vuoksi aikamoisessa kaaoksessa ja loppupäivästä piti rientää luennolta toiselle.

Kotimatka sujui jutellessa messuista, varusteista, vaellusruokien kuivaamisesta ja tulevasta vaelluksesta. Vaikka matka oli pääosin moottoritietä, niin moottoritien yli kulkevalla sillalla päivämme kruunasi harvinainen näky - isokokoinen ilves löntysteli sillan yli! Ensimmäinen kerta kun sellaisen näki villinä ja että sitten oikein niinkin luonnontilaisessa ympäristössä, kuin moottoritiellä. No, en valita! Vaikka messupäivä oli uuvuttava fyysisesti ja sen lisäksi väenpaljous ja riittämätön aika turhautti, niin Kanta-Hämeen maakuntaeläin todellakin kruunasi päivän ja sinetöi hymyn huulille loppumatkan ajaksi.

Catch & Release - loputon sarja väärinymmärryksiä ja polarisoitunutta vänkäämistä

Jos seuraa keskustelua isommissa yhteisöissä, kuten Facebookin kalastusaiheisissa ryhmissä ja nettifoorumeilla, ei voi olla törmäämättä tähän jatkuvaan kuittailuun ja nälvimiseen puolin ja toisin, koskien C&R -kalastusta. Keskustelu on kuitenkin tämän aiheen (kuten monen muunkin aiheen) kohdalla hyvin polarisoitunutta ja keskittyy pääasiassa nimenomaan tuohon vastapuolelle kuittailuun sen sijasta, että yritettäisiin oikeasti pysähtyä miettimään asiaa objektiivisesta näkökulmasta.

Kun katsotaan C&R -kalastajia, niin ensinnäkin todella, todella marginaalinen osuus on niitä, jotka lähtevät kalaan tarkoituksenaan vapauttaa jokainen saamansa kala. Tässä on mielestäni yksi oleellisimpia asioita, jotka ymmärretään joko tahattomasti tai tahallisesti väärin. Kun peräänkuulutetaan muilta kalastajilta C&R -periaatteen käyttöä, niin 99,99% tapauksissa se ei tarkoita sitä, että sinua pyydetään vapauttamaan kaikki saamasi kalat. Sillä peräänkuulutetaan valikoivaa ja vastuullista kalastusta. Ehkä termistön korjaaminen voisi ollakin paikallaan tarkennuksen vuoksi, mutta tuskin onnistuu laajemmassa mittakaavassa ainakaan ihan hetkessä.

No, mitä se valikoiva ja vastuullinen kalastus sitten oikein on? Yleisimmin sillä viitataan saaliin kokoon, sekä kalastajan todellisten tarpeiden kartoittamiseen ja niiden huomiointiin saaliskalojen nostossa ja papituksessa niin lukumäärällisesti, kuin kalan painon ja pituuden suhteenkin.

Jos nyt aloitetaan tuosta jälkimmäisestä, niin kyse on siitä, että otetaan sen verran kuin tarvitaan ateriaksi itselle tai vaikka sen hetkiselle seurueelle esimerkiksi vaelluksella - suunnilleen vuorokauden tarpeisiin kerrallaan. Jos tai kun sitä kalaa tulee joinain päivinä niin paljon kuin jaksaa rantaan sitä kiskoa, niin on helppo sysätä se vastuullisuus syrjään ja sokeutua yhtäkkisestä saalismäärän paljoudesta ja helppoudesta. Sellaista on ihmisolennon ahneus. Tässä unohdetaan silloin se, että kalan määrä siellä vesistössä ei ole vakio, vaan jokainen sieltä nostettu ja papitettu kala pienentää vesistön kalakantaa, eikä vain sillä tapaa, että jokainen nostettu kala merkitsisi yhtä kalaa vähemmän kyseisen vesistön kalakannassa, vaan se vaikuttaa myös pariutuvien/lisääntyvien kalojen määrään ja sitä kautta niiden jälkikasvuun ja vesistön kalakannan tilaan negatiivisesti vastaisuudessa. Kertarysäyksellä paikallisen kalakannan harventaminen suurella määrällä vaikuttaa kudun aikana lisääntyvien kalojen määrään.

Taimenen poikanen sujahtaa takaisin omaan elementtiinsä varttumaan

On vastuutonta kiskoa suuria määriä kerralla rantaan tai veneeseen papitettavaksi. Arkkupakastin täytetään ja osa jaetaan tutuillekin vielä. Ok, onhan se toki aina kohteliasta lahjoittaa asioita muille ihmisille, mutta tässä tilanteessa se on vähän kuin lahjoittaisi varastettua tavaraa siinä mielessä, että lahjaksi annettava asia on hankittu epäeettisin keinoin. Valitettavan usein kalaa annetaan vielä lahjaksi ihan vain siitä syystä, että sitä ensin nostetaan yli tarpeiden ja sitten rannalla tai kotona mietitään, että mitä sillä kaikella kalalla oikein nyt pitäisi tehdä, kun sitä onkin aivan liikaa omiin tarpeisiin.

Usein sitten sinne arkkupakastimeen myöhemmin kurkkiessa vielä huomataan, että siellä on jotain vuosia vanhoja kaloja, joita sitten ei tietenkään enää syödä, joten nämä kalat on vielä nostettu täysin turhaan. Kalat heitetään menemään ja jatketaan kalastusta samaan malliin kuin ennenkin, koska "sieltä järvestähän sitä saa lisää, sen kun vaan hakee". Sitten kuluu vuosia tai muutama vuosikymmen ja vanhat patut päivittelevät, kun sitä kuhaa tai jalokalaa ei enää nousekaan sieltä järvestä kuin harvakseltaan, kun aiemmin sitä sieltä nostettiin massiivisia määriä jatkuvasti. Mielessä ei edes käy, että voisiko tällä massiivisten määrien nostamisella olla jotain yhteyttä sen hetkisen kalakannan heikon tilan kanssa. Ja jos käykin, niin jälkiviisaus ei asiaa paranna.

Tähän lääke on hyvin yksinkertainen; älä nostele niitä kaloja lahjaksi jaettavaksi, etkä kymmenille tai sadoille aterioille etukäteen. Noudata samaa periaatetta kuin ruokaa lapatessasi lautasellesi - otat niin paljon kuin syöt ja haet sitten myöhemmin lisää uudelleen, jos se on tarpeen. Pääasia on, ettei sitä mene hukkaan.

Sitten se saaliin koko C&R -kalastuksessa. Jokainen varmasti ymmärtää ja tietää, että alamittaiset kalat täytyy vapauttaa ja että miksi se on järkevää kestävän kalastuksen kannalta. Vielä tärkeämpää kuitenkin on suurien yksilöiden vapauttaminen. Kuten monien muidenkin asioiden kohdalla, jotka eivät ole pitkään yleisessä tiedossa ja ymmärryksessä ihmisten keskuudessa olleita tekijöitä, niin tämän kuullessaan monet ohittavat moiset argumentit nykyajan hömpötyksenä, koska ennenkin sitä kalaa tuli paljon, vaikkei suuria yksilöitä vapautettu. Tässäkin kohtaa taas unohdetaan täysin ajatella, että voisiko se kuitenkin olla juuri se syy, miksi nykyään vesistöjemme kalakannat ovat niin heikolla tolalla, että sitä kalaa ei tule kuin Wanhoina Hywinä Aicoina. Sen lisäksi, että pyyntivälineet ovat kehittyneet ajan myötä tehokkaammiksi, niin myös ihmisten väkiluku on kasvanut hurjaa vauhtia ja samalla myös kalastajien määrä. Tämä kasvattaa luonnollisesti myös kalastuspainetta ja jotta kalakannat eivät vaarantuisi, täytyisi kalakantojen kasvaa suhteessa ihmisten ja kalastajien lukumäärään nähden.

Luonnonravintoa vaelluksella

Suurien yksilöiden vapauttaminen perustuu niihin todettuihin faktoihin, että suuret yksilöt tuottavat munia määrällisesti enemmän ja niiden tuottama jälkikasvu on laadukkaampaa. Jos vaikkapa törmäät 5 kg painavaan, hyväkuntoiseen järvitaimeneen, niin kyseisellä yksilöllä on kiistatta hyvät geenit, jotta se on voinut selvitä hengissä niin pitkään ja menestyksekkäästi. Viime kädessä suurien yksilöiden vapautus on vielä tärkeämpää, kuin alamittaisten vapautus, sillä on aivan kiistaton tosiasia, että jokainen eläinlajikanta sietää ns. poikaskuolleisuutta paljon paremmin kuin lisääntymiskykyisten kuolleisuutta. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, että alamittaisten kuolleisuus ei merkitsisi mitään. Kyllä se merkitsee, mutta aikuiskuolleisuus merkitsee vielä enemmän.

Ihmiset tuntuvat tuudittautuvan siihen valheelliseen mielikuvaan, että kalakantoihin vaikuttavat vain ne omat tekemiset, eikä ymmärretä miten samalla tapaa ajattelevat lukuisat muutkin kalastajat, joita on vuosi vuodelta aina vain enemmän vesistöjemme rannoilla. Ihminen on sellainen olento, että sen on helppo selitellä itselleen tekosyillä, miksi valita välitön hyöty itselleen sen sijasta, että toimisi vastuullisesti ja koko yhteisön hyväksi. Oman toiminnan vastuuttomuuden vähättely käykin useilla ihmisillä alitajuisestikin, josta syystä valistus näiden asioiden tiimoilta tuntuu olevan enemmän kuin tarpeen.

Mikäli olet sitä mieltä, että kalastuspaine ja valikoiva kalastus ei merkitse mitään kalakantojen suhteen, niin miten selität Suomen todella huonon jalokalakannan tilan verrattunna esimerkiksi Norjaan ja Ruotsiin? Aina ei tilanne ole ollut tämä, eikä syyttäminen ole ainoastaan vesivoimayhtiöitä. Ihminen on tappanut lukuisia eläinlajeja planeetaltamme sukupuuttoon ja väitän, että samalla tapaa hyvin virheellisesti asiaan on suhtauduttu silloinkin. On tuudittauduttu siihen ajatukseen, että niitä elukoita on siellä luonnossa aina ja riippumatta omista valinnoista. Sillä tapaa yhtä naiivi ajattelumalli, kuin kuuluisa "sähkö tulee seinästä ja raha valtion kassasta".

Loppuun on kuitenkin pakko todeta, että ne harvat kalastajat, jotka kalastavat aikeissa vapauttaa poikkeuksetta jokaisen saamansa kalan, eivät saa minun arvostustani. Se on järjetöntä puuhaa. Kalan tartuttamisessa, väsyttämisessä ja käsittelyssä on helläkätisyydestä huolimattakin riskinsä ja sitä pientäkin riskiä on mielestäni vastuutonta ottaa, mikäli pyrkimyksenä on ainoastaan kalan koskettelu tai poseeraus valokuvassa.

Hyvää ja vastuullista kesäkalastuskautta 2016.

Erilaiset telttatyypit ja muut retkeilymajoitteet

Tässä blogipostauksessa käyn läpi yleisimpiä telttatyyppejä, niiden käyttötarkoituksia, ominaisuuksia ja puutteita. Otan käsittelyyn vain yleisimpiä telttatyyppejä, joita täällä päin planeettaa nykyään retkeilevät ihmiset ja muut kädelliset käyttävät. Harjatelttoja en käsittele, sillä niitä ei juurikaan nykyään enää käytetä, koska käytännöllisemmät telttamallit ovat tehneet harjateltat käytännössä turhiksi. Tästä syystä niitä ei juurikaan enää markkinoilla edes ole.

Joku saattaisi niputtaa saman alaotsikon alle laavuteltat, laavut ja laavukankaat, mutta koen niissä olevan kuitenkin juuri sen verran eroja, että olen jaotellut ne tässä erillisten alaotsikoiden alle. Laavutelttojen ja laavujen välille piirsin myös rajan, vaikka jotkut niitä nimikkeitä käyttävät ristiin keskenään.

Listataanpa siis alkuun tässä käsiteltävät telttatyypit:

• kupoliteltat
• tunneliteltat
• geodeettiset teltat
• hybriditeltat
• puolijoukkueteltat ja muut isot sotilasteltat
• laavuteltat
• laavut ja louteet
• laavukankaat, eli tarpit
• kotateltat (ja pyramiditeltat)

sekä:
• vaellusteltat
• leiriteltat

Kupoliteltat

Kupoliteltta on todennäköisesti kaikista nykyisistä telttamalleista yleisin. Kupoliteltta koostuu aina sisäteltasta ja ulkoteltasta. Sisäteltta on pohjaltaan useimmiten neliönmuotoinen ja yleensä ulkoteltta kuusikulmainen. Kupoliteltassa on useimmiten yksi ovi, mutta joissain malleissa on kaksikin sisäänkäyntiä.

Kupoliteltta (kuva: Dontpanic)

Sisäteltta on yleensä ohutta ja hyvin hengittävää kangasta, paitsi pohjasta, joka on kestävämpää ja hyvin vettä pitävää materiaalia. Sisäteltan pohja on myös useimmiten paremmin vettä pitävää kuin ulkoteltta. Ulkoteltta pitää vettä mallista riippuen yleensä 2000 mm - 5000 mm (vesipilari). Ulkoteltassa on yleensä kaksi tuuletusaukkoa, joiden avulla telttaan kertyvää kosteutta voidaan poistaa ulos.

Nykyisin aina vain useammissa malleissa panostetaan siihen, että sisä- ja ulkoteltta ovat tarpeeksi hyvin toisista erillään ja pysyvät niin. Syy tähän on se, että mikäli ulkoteltta päästää kosteutta läpi tai kerää sitä sisäpinnalleen sisätiloista, niin se ei aiheuta vielä harmia, mikäli se vain pysyy irti sisäteltasta, joka imee kosteuden herkästi ohuen kankaan läpi ja pahimmassa tapauksessa siitä vielä makuupussiin. Telttojen väliin jäävä ilma toimii myös joissain määrin eristeenä.

Tämän telttamallin ehdottomasti parhaita puolia on se, ettei se vaadi pystyssä pysyäkseen telttanarujen kiinnitystä ja kiristystä, koska ristikkäiset sisäteltan kaaret pitävät teltan pystyssä jo itsekseen, jolloin se voidaan helposti pystyttää vaikka kallioiselle maaperälle. Kupoliteltta ei myöskään muodosta suurta tuulenvastusta muotojensa puolesta. Painonsa puolesta kupoliteltat ovat verrattain hyviä.

Ehdottomasti huonoin puoli kupoliteltoissa on usein riittävän ison absidin, eli eteistilan puute. Joissakin malleissa sellaisiinkin törmää, mutta ne ovat aika harvassa. Tilavat absidit ovat pidemmillä vaelluksilla varsinkin mieluisa mukavuustekijä, kun saa pitää absidissa rinkat, kengät ja muita tarvikkeita. Isommissa absideissa pystyy myös mukavasti pistämään vaikka trangian tulille ja kokkaamaan aterian sateelta ja/tai tuulelta suojassa. Henkilökohtaisesti suosittelen kupolitelttaa ostaessasi varmistamaan, että absiditilaa on vähintään sen verran, että jokaisen teltassa yöpyvän kengät ja rinkka saadaan absidiin yöksi suojaan ja käyttötavara kädenulottuville.

Tunneliteltat

Kupolitelttojen tapaan myös tunneliteltat koostuvat aina sisä-, sekä ulkoteltasta. Tunneliteltoissa on yleensä ulkoteltassa 2-4 kaarta, jotka ovat muodoltaan päälaelleen kääntyneen, leveän ja matalan U-kirjaimen muotoisia paikalleen kiinnitettynä. Tunneliteltat ovat nimensä mukaisesti tunnelin muotoisia.

Tunnelitelttojen molemmissa päädyissä on tuuletusaukot, jotta telttaan saadaan läpivetoa ja kosteutta siirrettyä ulos. Vedenpitävyyksien suhteen mennään kokolailla samoissa lukemissa kuin kupolitelttojenkin kohdalla.

Tunneliteltta (kuva: Dontpanic)

Tunneliteltoissa on myös poikkeuksetta jonkinlainen absidi ja yleensä se on riittävän tilava kaiken mukana olevan säilyttämiseen ja kokkaamiseen. Tämä onkin tunnelitelttojen ehdottomasti paras puoli.

Koska tunnelitelttojen kaaret melko poikkeuksetta kiinnitetään nimenomaan ulkotelttaan, tarkoittaa se sitä, että ulkoteltta pystytetään ensin. Tämä on varsin hyvä ominaisuus erityisesti silloin, kun sataa, jolloin voidaan nopeasti pystyttää ulkoteltta ja viedä rinkat ja teltan loput osat ulkoteltan sisään ja koota teltta loppuun suojassa sateelta.

Huonoin puoli tunneliteltassa on ehkä se, että se vaatii telttanarujen kiinnityksen, joka rajoittaa hieman leiriytymismahdollisuuksia - toisin kuin kupoliteltat, tunnelitelttojen kohdalla voi unohtaa avokalliolle teltan pystyttämisen. Tästä syystä tunneliteltta tarvitsee myös suuremman maa-alan teltan pystytykseen, joten mikäli seurueessa on useampia telttoja, saattaa tarpeeksi suuren ja kelvollisen leiripaikan löytäminen olla verrattain hankalampaa. Myös tunneliteltan pitkän muodon vuoksi, siinä on mm. kupolitelttaa enemmän tuulenvastusta. Painonsa puolesta tunneliteltat ovat mm. kupolitelttoja hieman raskaampia.

Mikäli siis tiedät, että maaperän suhteen ei reissullasi tule tunneliteltan kanssa ongelmaa, niin tunneliteltta on oikein hyvä valinta Lapin vaelluksille ja muutenkin pidempään leiriytymiseen.

Geodeettiset teltat

Geodeettisissa teltoissa on kolmesta neljään kaarta ja ne ovat muodoltaan kupolimallisia. Kaaret kulkevat teltan yli eri suunnissa ristikkäin, jonka ansiosta ne ovat erittäin tukevia, eivätkä siten tarvitse välttämättä telttanarujen sitomista tai telttakiilojen käyttöä. Tästä syystä ne luonnollisesti myös vaativat suhteellisen vähän maa-alaa leiriytymistä varten, joskin pääasiassa geodeettitelttoja käytetään sellaisissa olosuhteissa ja ympäristössä, jossa tilaa riittää ja tuuli on kova, joten telttanarut ja kiilat tulevat kuitenkin kyseeseen.

Geodeettinen teltta (kuva: Dontpanic)

Kaarien aikaan saama tukevuus tekee geodeettisesta teltasta myös erinomaisen teltan lumenkantokyvyltään. Lumenkantokyvyn, sekä erinomaisen tuulenkestävyyden vuoksi geodeettisia telttoja käytetäänkin lähinnä ääriolosuhteissa, kuten vuoristoissa ja arktisilla alueilla termisen talven vallitessa.

Lähes poikkeuksetta geodeettisissa teltoissa on myös varsin tilava absidi, joka myös puolestaan on ominaisuus, jota ääriolosuhteissa teltalta vaaditaan.

Huonoja puolia geodeettisissa teltoissa on hyvin vähän. Ainoa huono puoli oikeastaan onkin kaarien tuoma lisäpaino, mutta jos aikoo telttailla oikeasti ääriolosuhteissa, niin se on oikeastaan pakollinen paha, josta ei kannata tinkiä.

Hybriditeltat

Hybriditeltoissa pyritään poimimaan yllä ja alla mainittujen majoitteiden parhaita puolia ja yhdistämään niitä. Tästä telttaryhmästä voi löytää erittäin mielenkiintoisia ja innovatiivisia telttakonsepteja, joiden ominaisuudet voivat yksityiskohdiltaan erota toisistaan todella paljon.

Esimerkki hybriditeltasta (kuva: Shermozle)

Hybriditeltta voi olla nukkumatilaltaan todella kapea ja matala tunneli, mutta päädyssä voi silti olla todella tilava absidi rinkan säilytykseen ja ruuanlaittoon. Ne voivat olla malliltaan kupolimaisia ja niiden absidien kattokorkeutta voidaan nostaa teltan ulkopuolisilla kaarilla korkeammas. Hybriditeltoissa voi olla myös vain yksi kaari, jonka yli telttakangas laskee loivasti kohti maata kaaren molemmin puolin, muodostaen tunnelimaisen ja/tai harjakattoisen rakenteen.

Muotoilunsa, sekä kaarien määrän ansiosta hybriditeltat ovat tuulenkestävyydeltään aika poikkeuksetta erinomaisia.

Hybriditelttojen joukosta löytyy takuulla jokaisen tarpeisiin sopivia telttoja.

Laavuteltat

Laavuteltat ovat tietyssä mielessä poikkeuksetta yksikerroksisia, eli niissä ei ole erikseen sisä- ja ulkotelttaa. Joitakin poikkeuksia kuitenkin on, kuten esimerkiksi Helsportin Fonnfjell, joka voidaan tietyllä tapaa laskeakin ehkä ennemmin hybriditeltaksi. Kuitenkin, laavuteltta on lähes aina suljettavissa - jos ei nyt täysin, niin ainakin hyönteisiltä. Tämä piirre erottaakin ne laavukankaista ja laavuista. Joskus tosin näkee kutsuttavan laavuteltaksi myös ihan tavallisia laavuja, mutta itse koen järkeväksi tehdä näiden välille selvän eron.

Joihinkin laavuihin, kuten Vihe Vaelluksen laavuun, saa kuitenkin ostettua erikseen rankisen , eli kevyen ja hyvin hengittävän nylonkankaisen sisäteltan tapaisen, jonka tarkoitus on pitää hyönteiset sen ulkopuolella, jolloin laavu muuntuu laavuteltaksi. Allekirjoittanut on ainakin useimmiten sen verran mukavuudenhaluinen, että hyttysten, mäkäräisten, polttiaisten ja muiden en halua uniani häiritsevän, joten allekirjoittaneelle laavuteltassa se olisi must have -ominaisuus. Monissa malleissa laavuteltta on kuitenkin yksikerroksinen suljettava laavu, joka on muodoltaan perinteisen hirsilaavun mallinen.

Vihe laavu rankisella

Yksikerroksisuus on samaan aikaan laavutelttojen sekä huono, että hyvä ominaisuus. Hyvää siinä on luonnollisestikin se, että retkimajoitteen paino pysyy hyvin pienenä, mutta huonona puolena on vedenpitävyys ja kondensaation myötä teltan sisäpintaan jäävästä kosteudesta sen tarttuminen makuupussiin. Joskin kondensaatio-ongelmia tasoittaa laavutelttojen yleisesti ottaen erinomainen ilmanvaihto. Myös rankinen helpottaa hieman, jolloin makuupussi ei pääse käytännössä suoraan kosketukseen teltan kanssa lainkaan. Yksikerroksisuuden vuoksi laavuteltta tuleekin pingottaa huolellisesti siten, ettei katolle pääse kerääntymään vettä, sillä monissa laavuteltoissa on suhteellisen matala vesipilariarvo.

Joissakin malleissa ovena toimii pelkkä hyttysverkko, joten sateen varalta voi olla hyvä käyttää lisäksi vielä jonkinlaista erillistä laavukangasta tai pressua suojaamaan sisätiloja sateelta.

Hyvän ilmanvaihdon lisäksi laavutelttojen parhaita puolia ovat tuo aiemmin mainittu keveys, sekä suhteessa siihen runsas tilavuus. Yksikerroksisuus ei yksinään kuitenkaan tee laavuteltoista niin kevyitä kuin ne ovat, vaan keveyttä korostaa myös se, että useimmissa malleissa salkosarjoja ei ole pakko käyttää, ottaa mukaan koko vaellukselle tai edes ostaa, sillä teleskooppisilla vaellussauvoilla voi korvata ne varsin hyvin. On kuitenkin tärkeää tarkistaa venyykö omien vaellussauvojen pituus niihin mittoihin, kuin laavuteltta niiltä vaatii.

Laavuteltta

Valitettavasti laavuteltat eivät sovellu kovin hyvin avotunturialueelle tai muualle, missä tuulee kovaa ja usein. Laavutelttojen muotoilun vuoksi tuuli tarttuu niihin kovaa ja joissakin malleissa tuuli saattaa tarttua pahimmillaan oikeasta suunnasta puhaltaessaan niinkin ikävästi, että se repii telttanaruja tai -kiiloja irti. Worst case scenariossa saatatkin palata päivän kalareissulta leiriin, jossa ei ole enää laavutelttaa, mikäli laavuteltan sisätiloissa ei ole ollut tarpeeksi painoa.

Laavuteltta on kuitenkin kiistatta houkutteleva vaihtoehto monenlaisille vaelluksille ja vaikka lyhyille kalastusreissuillekin, sillä ne majoittavat useimmiten 2-4 henkilöä ja painavat silti vain 1-4kg, joten hyötysuhde on erinomainen. Laavuteltat toimivat mainiosti kevyen painonsa vuoksi mainiona vaihtoehtona myös sellaisilla vaelluksilla, joissa tarkoitus on yöpyä joka yö tuvissa. Suunnitelmista huolimattahan tulee olla aina jonkinlainen ulkomajoite mukana, mikäli tuvilla sattuu olemaan täyttä, ja koska se on vain mukana kaiken varalta, niin sellaisen varusteen painon haluaa luonnollisesti minimoida.

Laavut ja louteet

Laavut ja louteet ovat lattiattomia, sekä avonaisia katekankaita, jotka pystytetään useimmiten puukeppien tai vaellussauvojen ja narujen avulla. Joitakin malleja voi pystyttää myös pelkillä maakiiloilla tai kivillä, sekä yhdellä tai useammalla narulla, jotka sidotaan puuhun tai jonkinlaiseen kookkaampaan seipääseen.

Kuten jo edellisen alaotsikon alla totesin, niin esim. Vihen laavuihin ja louteisiin voi ostaa erikseen rankisen, jolloin niistä saadaan käytännössä laavutelttoja. Tämä yhdistelmä voidaan siis käsittää edellisen alaotsikon alle, joten tämän alaotsikon alla puhun ainoastaan avoimista ja lattiattomista versioista.

Kuvassa Vihen laavu

Vihen loue

Laavutelttoihin verraten laavujen ja louteiden kohdalla paino on vieläkin pienempi, sillä kangasta on vähemmän. Koska nämä majoitteet jäävät yhdeltä sivulta avoimeksi, moniin laavutelttamalleihinkin verrattuna laavuilla ja louteilla on sitäkin huonompi tuulenkestävyys, joten esim. avotunturi leiripaikkana ei näiden kohdallakaan tule kyseeseen. Pienempikin tuuli kannattaa huomioida ja pystyttää laavu tai loue tuulensuunnan myötäisesti riskien minimoimiseksi.

Avonaisuuden vuoksi laavut ja louteet ovat mielestäni parhaimmillaan kolmena kylmimpänä vuodenaikana, kun hyönteisiä ei vielä ole erämiehen tai -naisen riesana, joten ruska-ajan Lapin vaellukselle laavut ja louteet saattaisivat olla oiva valinta.

Laavuja, sekä louteita saa kokoluokaltaan samoissa mitoissa, eli yhdestä viiteen henkeä majoittavissa malleissa.

Laavukankaat, eli tarpit

Laavukankaat ovat äärimmäisen yksinkertaisia, mutta silti käyttötavoiltaan todella monipuolisia majoitevaihtoehtoja. Laavukankaat ovat yleisimmin neliskulmaisia, mutta joskus myös viisi- tai kuusikulmaisia sateen- ja tuulenpitäviä suojakankaita. Jotkin mallit kestävät myös kipinöitä, jolloin tulien pitäminen laavukankaan suojissa on mahdollista.

Vesipilariarvot laavukankaissa vaihtelevat kuitenkin radikaalisti. Joidenkin kohdalla vesipilariarvo saattaa olla esimerkiksi 1500 mm, kun taas jotkin ovat täysin vedenpitäviä. Pääosin laavukankaat pitävät kuitenkin hyvin sadetta. Huonommin vettä pitävissä malleissa ongelmana on myös majoitteen yksikerroksisuus, jolloin on varottava, ettei esim. makuupussi pääse ottamaan kankaasta kosteutta yön aikana.

Laavukangas viritettynä puiden väliin (kuva: Michael Pollak Creative Commons License)

Laavukankaita voi pystyttää pelkillä naruilla, mutta monipuolisemmat pystytysmahdollisuudet avautuvat, kun otetaan avuksi vaellussauvat tai tarkoitusta varten mitoitetut puiset seipäät. Laavukankaista pystyy muotoilemaan kaikenlaisia malleja aina harjateltasta yksinkertaiseen laavukatokseen tai tiipiimalliseen majoitteeseen. Jotkin mallit on suunniteltu muodoltaan siten, että ne sopivat paremmin esimerkiksi harjatelttamaiseen muotoon pystytettäväksi ja vastaavasti heikommin muunlaisiin.

Aivan karuimpiin sääolosuhteisiin pelkkään laavukankaaseen turvautuen ei kannata lähteä, sillä esimerkiksi tuulisessa avotunturissa pystytys voi olla hankalaa ja paikoin jopa mahdotonta, mikäli maaperään ei saa upotettua kiiloja. Vaikka laavukankaat tuulta pitävätkin, niin tuulisissa olosuhteissa tuuli myös tarttuu siihen rajusti kuin purjeeseen ja saattaa viedä mennessään kiilat, katkaista heppoisemmat narut tai katkaista oksan, johon naru on kiinnitetty. Koska laavukankaan kuitenkin voi viritellä mitä erilaisimpiin muotoihin, voi tuulisissa olosuhteissa mahdollisuuksien mukaan tehdä siitä esimerkiksi telttamaisen ja matalan, hyvinkin aerodynaamisen majoitteen.

Esimerkki matalasta ja aerodynaamisesta pystytysmallista (kuva: John Horner Creative Commons License)

Naru itsessään on useimmiten paracordia, jota joko tulee laavukankaan mukana tai ostetaan erikseen. Narun suhteen ei kannatakaan tinkiä laadusta.

Myöskään aivan täysin itikkatiiviiksi laavukangasta ei tietenkään voi saada ja mikäli haluaa välttää maalattiaa, on pidettävä mukana erikseen jotain maanpeitteeksi, ellei laavukangas ole tarpeeksi kookas, jotta sen liepeet voi taittaa lattiaksi.

Ehdottomasti paras puoli laavukankaissa niiden monipuolisten käyttömahdollisuuksien lisäksi ovatkin niiden äärimmäinen keveys ja pieneen tilaan pakkautuuvuus. Yleensä laavukankaiden paino mitataan sadoissa grammoissa - poislukien kipinän kestävät kankaat, jotka ovat raskaampia ja hintavampia.

Laavukankaat ovat myöskin varteenotettava varuste mukaan vaellukselle, vaikka mukana kulkisi telttakin. Siitä voi esimerkiksi tehdä kätevän suojakatoksen leiriin, kesken patikan lounastauolla pystyttää sateensuojaksi tai pitää mukana päivävaelluksilla sateen varalta. Mikäli on tarkoitus yöpyä joka yö autiotuvilla, niin laavukangas voi olla mainio vaihtoehto varamajoitteeksi, mikäli tuvalta ei irtoakaan yösijaa.

Sadeviitasta tehdyn laavukatoksen alla Kaldoaivissa (Kuva: Tommi Männikkö)

Jotkin sadeviittamallit on suunniteltu siten, että niitä voi myös käyttää laavukankaana. Viime kesän Kaldoaivin vaelluksella turvauduimmekin Tommin sadeviittaan, kun sade alkoi kesken kalastuksen, emmekä raaskineet lähteä vielä poiskaan, kun kookas taimen härnäsi meitä selkäevä pintaa pitkin villisti toisinaan viistäen. Istuimme pari tuntia pienen laavukankaan alla pitämässä sadetta, kunnes se hiljeni sen verran, että päätimme lähteä takaisin leiriin. Pari päivää myöhemmin päivävaelluksella olikin sitten jo mukana isompi laavukangas, joka pelasti puolen tunnin sadekuurolta.

Laavukangas on siis kaikin puolin hyvä varuste, jolle löytyy monipuolista käyttöä varmasti itse kullekin - rajana oikeastaan vain mielikuvitus.

Kotateltat (ja pyramiditeltat)

Kotateltoiksi en nyt tässä määrittele perinteistä kotaa, joka pystytetään esimerkiksi puisin seipäin ja peitetään vaikkapa pressulla tai poronnahoilla, koska ne ovat retkeilymajoitteena sen verran marginaalisia. Pysyn siis ajan hermoilla ja käsittelen nykyaikaisempia kotatelttoja, kuten kotimaisen Tuntsa Vaelluskodan tai Helsportin Varangerin tyyppisiä retkimajoitteita.

Kotatelttoja voidaan mallista riippuen pystyttää joko yhdellä tai useammalla eri tavalla. Monissa käytetään isompaa keskisalkoa teltan sisällä, jonka voi ostaa lisävarusteena tai sen voi tehdä leiripaikalla puusta itse. Jotkin mallit taas vaativat rakenteensa vuoksi mukana tulevat salkosarjat. Kotateltan muoto kuitenkin pysyy kaikissa pystytysmalleissa selvästi kotamaisena muodoltaan.

Kotateltta (kuva: Dontpanic)

Kotatelttojen yksi kirkkaasti parhaita puolia on se, että useimmissa malleissa voi sisätiloissa käyttää puupoltinta tai jopa pientä kamiinaa. Joissakin malleissa kattoon on jätetty poistoaukko savulle ja savunpoistoa voi tehostaa polttimilla, jotka puhaltavat tuulettimen avulla savua keittimen läpi ylöspäin. Jotkin kotamallit taas sisältävät aukon seinässä tai katossa kamiinan savupiipulle.

Savuntuoksuun kotateltan sisätiloissa joutuu kuitenkin tottumaan, vaikka olisikin tuulettimella varustettu puupoltin käytössä. Se on kuitenkin nähdäkseni verrattain hyvin pieni haitta siitä mukavuudesta, että voit lämmittää kotatelttaa ja kokkailla sisätiloissa. Tällaisissa kotateltoissa on luonnollisestikin panostettu palosuojattuihin materiaaleihin, joskaan en silti välttämättä lähtisi yrittämällä yrittämään asumuksen sytyttämistä tuleen.

Tulia voi pitää kotateltoissa vähän mallistakin riippuen erilaisin polttimin. Esimerkiksi Juuvilla on tuulettimella varustettu puupoltin. Tämän lisäksi myydään paljon erilaisia kamiinamalleja, mutta myös keskisalkoon kiinnitettäviä putkimaisia polttimia - ikään kuin sellainen Ikean kuivaustelineestä tehty risupoltin. Tällaista poltinta käyttäessä keskisalko ei luonnollisestikaan saa olla puuta.

Aivan yhtä dynaamisia kotateltat eivät tietenkään ole muotoilultaan tuulta ajatellen, kuin vaikkapa kupoliteltat, mutta ne ovat kuitenkin esimerkiksi laavuja parempia tässä suhteessa. Kotateltat eivät siis ole surkea vaihtoehto avotunturiinkaan ja ne sopivat erityisen hyvin pidempään leiriytymiseen.

Pääasiassa kotateltat, jotka itselleni on tulleet vastaan, ovat omanneet varsin riittävät vesipilariarvot - jotain 3000 ja 5000 mm välillä. Joihinkin kotatelttamalleihin on sisäteltta, mutta useimmat mallit lienevät malliltaan yksikerroksisia, jolloin ongelmana on sama kuin monilla aiemminkin mainituilla majoitevaihtoehdoilla, eli kosteuden siirtyminen telttakankaan sisäpinnalta esim. makuupussiin.

Yksi varsin mainio puoli kotateltoissa on myös niiden tilavuus. Monissa malleissa useimmat meistä mahtuvat seisomaan keskisalon vierellä. Pelkästään korkeuteenkaan se tilavuus ei tietenkään jää, vaan kotateltat voivat majoittaa suuren määrän ihmisiä - usein jotain väliltä 3-15. Suuresta koosta huolimatta kotateltalle tulee hyvin vähän painoa jokaista kotateltassa yöpyjää kohden, mikäli kotateltan maksimimäärissä mennään. Yleensä painoa tulee jotain 1-1,5 kg per eräjorma tai eräjaana.

Itselläni on kevyt kotateltta ollut jo jonkin aikaa ostoslistalla, koska esimerkiksi loppukesän ja alkusyksyn Lapin vaelluksille sellainen olisi erittäin hyvä vaihtoehto. Iso osa kotateltoista on malliltaan sellaisia, ettei niitä pysty täysin tiivistämään itikoilta, joten siihen aikaan kun itikoita ei juuri enää ole Lapissa riesana, olisi kotateltta erittäin mukava majoite kokonsa, sekä puupolttimen sisätiloissa käyttämismahdollisuuden vuoksi.

Pyramidimallin teltat jätin käsittelemättä erillisen alaotsikon alla, sillä ne ovat aika harvassa ja ovat niin samankaltaisia kotatelttojen kanssa. Mainittakoon nyt tässä, että kooltaan ne ovat kyllä useimmiten mukavan tilavia, joskin selvästi pienemiä kuin kotateltat. Ne ovat myös erittäin kevyitä majoitteita ja samaan tapaan kotatelttojen kanssa suurin osa niistä lienee yksikerroksisia, joten sateen ja kondensaation kanssa voi tulla ongelmia eritoten kylmempinä vuodenaikoina.

Pyramiditeltat vaativat aina keskisalon, joka joko tulee teltan mukana tai sitten keskisalkona käytetään vaellussauvaa. Koon lisäksi suurin ero kotatelttoihin pyramiditeltoissa on se, että pyramiditeltoista puuttuu puupolttimien ja kamiinojen käyttömahdollisuus, joskin monet mallit ovat sen verran tilavia, että muunlaisia keittimiä voinee suhteellisen turvallisesti käyttää niissä sisätiloissa. Yksi oleellinen ero on vielä se, että pienemmän koon vuoksi keskisalko saattaa olla helposti tiellä, mikäli telttaan ahtautuu maksimimäärä yöpyjiä.

Pyramiditeltat ovat 4-, 5- tai 6-kulmaisia telttoja, jotka pääosin sisältävät vähintään erikseen kiinnitettävän lattiakankaan, eli footprintin. Jotkin mallit sisältävät erillisen sisäteltan, jolloin niistä saadaan itikkatiiviitä ja kondensaatio-ongelmien riski pienenee.

Puolijoukkueteltat ja muut isot sotilasteltat

Isot sotilasteltat ovat eittämättä tunnelmallisia aivan omalla tavallaan. Niiden paino kuitenkin mitataan kymmenissä kiloissa (yleensä yli 20kg), joten parhaimmillaan ne ovat silloin, kun teltta voidaan kuljettaa leiripaikalle esim. vesiteitse, mönkijällä, helikopterilla, vesitasolla tai muulla vastaavalla tavalla.

Kikkailemalla painotaakkaa jakaen seurueen kesken on kuitenkin mahdollista saada nämäkin kuljetettua pelipaikoille patikoiden. Tämä edellyttää sitä, että yksi kantaa kankaan ja kankaan paino jaetaan muiden reissukumppanien lukumäärän kesken ja telttakankaan kantajan omaan rinkkaan mahtumattomat tavarat jaetaan muiden kannettavaksi. Joskin tämä menettely vaatii joko lyhyttä reissua tai ruuanhankintaa luonnosta, sillä rinkoissa ei riitä tällä tavalla tarpeeksi tilaa isommalle määrälle ruokaa. Pääosin kuitenkin on järkevintä turvautua jonkinlaiseen ajopeliin näiden majoitteiden kuljettamista varten.

Puolijoukkueteltta (kuva: Matti Paavola)

Varusteleka on myös yhteistyössä Savotan kanssa tuonut markkinoille sissiteltan, joka ei sisällä salkosarjoja, kiiloja tai muuta ekstraa, vaan pelkän kankaan, jolloin salkoja voi tehdä vasta pelipaikoilla puukepeistä. Telttakankaan paino on n. 10kg ja se voidaan pystyttää saatavilla olevilla puukepeillä. Tällaisen mallin voi ottaa patikkareissullekin jo hieman helpommin mukaan, kun yksi kantaa telttakankaan ja jakaa muille omia varusteitaan kannettavaksi taakan tasaamiseksi reiluuden nimissä.

Parhaita puolia sotilasteltoissa on luonnollisesti niiden tilavuus. Yleisimpiä ovat sissiteltat, joihin yöpyjiä mahtuu 10 kappaletta, sekä puolijoukkueteltat, joihin mahtuu 20 yöpyjää. Telttoihin voidaan viritellä sisätiloihin naruja ja rimoja esim. vaatteiden kuivatusta ja valaistusta varten. Parhaimmillaan nämä sotilasteltat lienevät talvella. Painava varustus voidaan siirtää leiristä toiseen ahkiolla, jonka lisäksi pakkasolosuhteissa on myös se hyvä puoli, ettei tarvitse pelätä vesisadetta.

Jos kuitenkin haluat käyttää näitä telttoja muinakin vuodenaikoina, niin sateen varalta näiden telttojen kangas täytyy saada kiristettyä kauttaaltaan huolellisesti, ettei telttakankaaseen jää vettä kerääviä ryppyjä. Myös valumavesi täytyy ottaa huomioon ja joissain tilanteissa voi joutua kaivamaan pientä ojaa ohjaamaan vedet pois niin, etteivät ne valu teltan sisään - teltoissa kun on maalattia. Huolellisesta kankaan kiristämisestäkään huolimatta nämä kankaat eivät kuitenkaan rankempaa tai pitkäkestoisempaa sadetta pidä teltan ulkopuolella.

Tähän kaikkeen kun vielä lisätään se tunnelman sinetöijä, eli kamiina, niin lisäpainoa tulee n. 5-25 kg, joten aiemmin mainitut kulkupelit tulevat jälleen kyseeseen.

Parhaimmillaan tämän tyyppiset teltat toimivatkin leiritelttoina - rinkat sotilastelttoineen roudataan pelipaikalle ja siinä sitten vietetään eräelämää useita öitä putkeen. En tiedä tarvitseeko tätä edes erikseen mainita, mutta tämän retkimajoitteen kirkkaasti huonoin puoli on sen paino. Jos tarkoitus on hoitaa siirtymät kävellen, niin varsinaiseksi vaellusmajoitteeksi en todellakaan suosittele näitä, koska parempiakin vaihtoehtoja löytyy vaikka millä mitalla ja vaikka millä mittarilla.

Vaellusteltat

Vaellusteltat eivät tavallaan ole siinä mielessä oma telttatyyppinsä kuten vaikkapa kupoliteltta, koska mikä tahansa telttatyypeistä voi periaatteessa olla vaellusteltta tai sitten ei (poislukien sotilasteltat). Vaellusteltta voikin olla varsinaiselta telttamalliltaan esimerkiksi tunneliteltta tai kupoliteltta. Vaellusteltta on enemmänkin ominaisuus, joka kertoo siitä, että kyseinen teltta on riittävän kevyt vaelluksilla rehattavaksi ja pakkautuu myös riittävän pieneen tilaan. Nämä lienevät vaellusteltan määrittelevimmät ominaisuudet.

Jos on tarkoitus yöpyä vaelluksella pääasiassa autiotuvilla, niin luonnollisestikin siitä huolimatta tulee olla teltta mukana siltä varalta, että tuvalla ei riitäkään tilaa kaikille vaeltajille. Varsinkin teltan ollessa tällä tapaa mukana vain kaiken varalta, ei luonnollisestikaan kukaan halua kantaa kovin suurta painoa ns. ylimääräisenä läpi vaelluksen, joten retkimajoitteen tulisi olla kevyt ja kompakti.

Takapihalle tai leirintäalueelle pystytettävältä teltalta ei vaadita kovinkaan kummoisia ominaisuuksia, mutta hyvässä vaellusteltassa yhdistyy teltan keveyden ja pieneen tilaan pakkautumisen lisäksi myös hyvä vedenpitävyys, tuulenkestävyys, sekä ideaalitilanteessa myös tilava absidi.

Eräänlaisena nyrkkisääntönä olen pitänyt vaellustelttojen suhteen, että jokaista teltassa yöpyvää henkilöä kohden teltalla saisi olla painoa korkeintaan n. kaksi kiloa. Aivan pieni ylitys ei haittaa, jos teltta muutoin on käyttötarkoitusta varten täydellinen. Teltan osat voidaan jakaa teltassa yöpyjien kesken kannettavaksi telttamallista riippuen esimerkiksi niin, että toinen kantaa sisäteltan ja telttakaaret, toinen sitten ulkoteltan ja telttakiilat. Teltan eri osat voi punnita ja sitten jakaa paino mahdollisimman tasapuolisesti kantajien kesken.

Leiriteltat

Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että kaikki lähemmäs ja yli kymmenkiloiset majoitteet ovat leiritelttoja. Painonsa vuoksi leiriteltat tuodaan pystytyspaikalle tai sen läheisyyteen jonkinlaisella ajoneuvolla (auto, mönkijä, helikopteri, vesitaso, vene tms.), jonka jälkeen leiriydytään samalla paikalla koko reissu tai vaihdetaan jälleen paikkaa jonkin ajoneuvon kyyditsemänä.

Leiriteltat ovat suhteellisen ylellisiä, ollen erittäin tilavia ja voivat sisältää esim. kamiinan tai muunlaisen puupolttimen käytön teltan sisätiloissa.

Vaellustelttojen tapaan leiriteltta ei ole telttatyyppi samassa mielessä, kuin vaikkapa kupoliteltta. Leiriteltta itsessään ei kerro teltan ulkonäöstä muuta, kuin että se on kookas. Leiriteltta on siis vaellusteltan tapaan enemmänkin teltan ominaisuus, joka tässä yhteydessä kertoo majoitteen painosta ja majoitteen tuomasta luksuksesta leirielämään. Leiriteltoiksi voidaan laskea poikkeuksetta kaikki sotilasteltat, mutta myös esimerkiksi hybridi-, kupoli- ja tunnelimallisia leiritelttoja löytyy.

Muutama sana yleisemmin aiheesta

Oikeanlaisen telttatyypin ja teltan valitseminen jokaiselle reissulle yksilöllisesti on tärkeää ja erityisesti, mikäli retkeillään hiemankin vaativammissa olosuhteissa, kuten vaikkapa avotunturissa, vuoristossa tai termisen talven aikana missä vaan. Oikean majoitevaihtoehdon valitseminen tuo aina vähintäänkin lisää mukavuutta ja helppoutta itse retkeilyyn ja auttaa siten keskittymään siihen oleelliseen sen sijasta, että kiroaa huonoja yöunia, liian painavaa rinkkaa tai jopa sateen vuoksi kastunutta makuupussia.

Talvea varten löytyy kaiketi joka telttakategoriasta telttoja, jotka eroavat muiden vuodenaikojen teltoista oleellisimmilta osin siten, että telttakangas on kestävämpää ja tavallisten telttakiilojen sijasta narujen päät joko kiinnitetään jäähän ruuvimaisin, kierteillä varustetuin kiiloin tai sidotaan narut kiinni jonkinlaisiin painoihin, kuten jäälohkareisiin. Usein telttakankaan liepeiden päälle vielä kasataan lunta painoksi.

Telttatyypin ja teltan valintaan vaikuttaa vuodenajan lisäksi myös se, miten matkaa on tarkoitus taittaa tai vastaavasti se majoite voi määrittää sen, miten matkaa taitetaan. Myös maastotyyppi ja ilmaston olosuhteet alueella vaikuttavat teltan valintaan (esim. tuulinen avotunturi). Reissukumppanien määräkin vaikuttaa osaltaan valintaan, sillä esimerkiksi kuuden henkilön ei kannata viedä kuutta yhden hengen telttaa vaellukselle, sillä kuusi yhden hengen telttaa vaatii enemmän pinta-alaa leiriytymistä varten, kuin vaikkapa kaksi 3-4 hengen telttaa.

Kaikkien telttojen kohdalla ja/tai kaikilla verkkokauppojen tuotesivuilla ei ole aina mainintaa majoitteen vedenpitävyydestä, eli vesipilariarvosta. Varsinkin silloin kun tuotteen vedenpitävyyttä ei voi päästä ennalta kokeilemaan, on vesipilariarvon tietäminen ensiarvoisen tärkeää.

Noin pääsääntöisesti 3000 mm riittää pitämään sateen teltan ulkopuolella ns. normaaleissa olosuhteissa. Mikäli luvassa olevat olosuhteet ovat erityisen tuuliset ja/tai sateiset, on vesipilariarvon hyvä olla jossain 5000 mm tienoilla. On kuitenkin hyvä muistaa, että mikäli telttaa ei ole pystytetty huolellisesti siten, että telttakangas on pingotettu telttanaruin ja kiiloin symmetrisesti ja riittävän kireälle, niin kankaan vedenpitävyys heikkenee. Tästä syystä pystytetyssä telttakankaassa ei saisi olla laskoksia tai ryppyjä, sillä niistä kohdin vesi pääsee helpommin läpi, eikä valu heti pois.

Teltan lattiaosan tulee olla aivan minimissään vesipilariarvoltaan 5000 mm ja vaativammissa olosuhteissa mieluiten jopa 10 000 mm. Moniin telttoihin saa myös ostettua erikseen maavaatteita eli footprinttejä, jotka parantavat pohjan vedenpitävyyttä ja sellaisen voi myös askarrella itse.