Syksy - paras vuodenaika istua tulilla

Poikkeuksellisen (ja tuskallisen) kuuma kesä alkaa vihdoin olla lopuillaan ja kesä kääntyy kohti syksyä. Lämpötilat laskevat siedettäviin lukemiin ja illat pimenevät. Kun ilma viilenee, alkaa kasvillisuus hiljalleen pukeutua lämpimiin väreihin.

Kulunut kesä oli itselleni lämpötilojen puolesta hirvein kesä tähän mennessä. Siksipä erityisesti tänä vuonna toivotan syksyn tervetulleeksi erittäin huojentunein tuntein. Löydän itseni entistä useammin haaveilemasta laavulla yöpymisestä, sekä nuotiolla istumisesta pimeässä, viilenevässä syysillassa.

Osa karsastaa laavulla yöpymistä kesällä hyttysten vuoksi. Syksyn tullen ei kuitenkaan tarvitse enää kenenkään empiä laavulla yöpymistä siitäkään syystä. Vaikka lämpimästä pitäisikin, niin viilenevät illat eivät ole nekään ongelma, kun vain pukeutuu sopivasti. Kylmän sentään voi pitää loitolla nimenomaan oikein pukeutumalla, toisin kuin paahtavan kuumuuden.

Nuotiolla istuskellessa pimeyden ympäröimänä tunnelma on aivan omanlaisensa verrattuna valoisan kesän nuotiolla istuskeluihin. Nuotion antama lämpö on tervetulleempi ja tuleen tuijottelun hypnoottinen olo tuntuu ottavan vallan herkemmin.

Ruskan tiukentaessa otettaan kasvillisuudesta luonto tarjoilee jälleen silmäkarkkia ja erityisesti meille, jotka kulkevat luonnossa kamera kädessä. Keltaisten ja ruskeiden lehtien leijaillessa maahan kantarellit, sekä suppilovahverot ovat vaikeampia löytää, mutta jokainen sienestäjä tietää kyllä, että hetken metsässä käveltyään silmät pääsevät kyllä sille tietylle taajudelle, jolloin kantarellit alkavat erottua herkemmin lehtien seasta ja aivot sulkevat näkökentästä kaiken muun. Sienestäminen onkin yksi mukavimmista asioista, joita yhdistää retkeilyyn syksyisin.

Viileämmät säät mahdollistavat retkeilyssä myös entistä laajemman repertuaarin vaihtoehtoja sen suhteen, mitä ottaa mukaan evästarpeiksi. Osittain juuri tästä syystä nimenomaan syksyisin retkeillessä on itse tullut panostettua leirissä enemmän ruuanlaittoon. Henkilökohtaisia suosikkeja ovatkin esimerkiksi naudan entrecote-pihvit tulilla paistettavaksi, sekä (kirjo)lohi tulilla loimutettavaksi.

Maailmassa on vain harvoja asioita, jotka voittavat pimeänä syysiltana laavun nuotiopaikalla istumisen hyvässä seurassa, tuleen tuijotellen ja vaikkapa hyvällä punaviinillä hetkeä juhlistaen. Syksyn tullen - ja varsinkin tällaisen kesän jälkeen - nekin harvat asiat voi siirtää myöhemmäksi ja keskittyä nauttimaan luonnosta ja sen hetkessä ohikiitävästä tarjonnasta juuri nyt.

Nykäise kaveriasi hihasta ja kokeilkaa löytää kalentereistanne vapaa viikonloppu. Etsikää sopivan etäisyyden päästä muutamia laavuvaihtoehtoja ja lyökää lukkoon vaikkapa yhden yön reissu. Jotakin pitää mennä todella pieleen, että tällainen reissu ei jättäisi molemmille sellaista oloa, että "hitto, pitää tehdä tätä useammin."

***

Parhaat tulipaikat ja laavut lähiseudulta voi löytää esimerkiksi Tulikartan ja Laavu.org:in kautta.

Kännykkäkuvia vuosien varrelta

Tämän vuoden vaellusreissusta palattu kotiin ja lomat lusittu ihan näillä näppäimillä. Reissusta jäi käteen paljon painavaa sanottavaa, mutta siitä sitten enemmän kun sen aika on.

Osa on ehkä Instagramin kautta seuraillutkin jo, mutta jos et ole käynyt katsomassa, niin sieltä löytyy joitakin kännykkäkuvia, joita reissusta latailin nettiin kun oli riittävästi kenttää.

Kännykkäkuvista päästäänkin tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen. Ostin siis juuri ennen vaellusta uuden puhelimen ja siirtelin vanhasta puhelimesta kuvat ja muut tiedostot kotikoneelle. Vanhoja kuvia läpi käydessäni ajattelin, että näitä voisi pistää blogiinkin, joskin järkkärillä olen hoitanut sen varsinaisen valokuvaamisen ja luurikuvat on räpsäisty lähinnä dokumentatiivisemmassa mielessä. Uudessa puhelimessa kamera on onneksi hieman parempi laadultaan. Aiemman puhelimen kameran surkeus korostui mitä hämärempää oli. Toisin sanoen jo ihan päiväsaikaan sisätiloissa tuli utuisia kuvia, jos ei aurinko paistanut täysiä suoraan kuvattavaan kohteeseen. Otollisissa olosuhteissa silläkin joskus sai silti muutaman tarkan ja värikkään kuvan.

Alla siis läjä informaatio- ja viihdearvoltaan, sekä kuvanlaadullisesti vaihtelevia kuvia vuosien varrelta.

2016 vappua vietin treenaillen takaheittoja Pyhäjärven rannalla.

Kolossaalinen hauki Tohloppijärvestä.

Entinen puhelimen taustakuva, jonka räpsäisin Pöyrisjärven erämaassa 2016.

Pöyrisjärven erämaa.

Jokin kiitäjä ilmeisesti. Kookas ja kaunis.

Paistunturinerämaassa 2017.

Aurejärvi. Erittäin tuttu järvi lapsuudesta.

Birgitanpolulta kuvaava otos. Alue on pyhitetty retkeilytarkoituksiin, vaikkakin osa tuntuu pyhittäneen sen henkilökohtaiseksi kaatopaikakseen. Ylläoleva näky ei ole mikään poikkeus.

Pyhäjärvellä.

Saalista metsälammelta Parkanon suunnalta.

Roine.

Kaldoaivi 2015.

Sadetta pidellen teltassa Kaldoaivissa 2015. Kattohyllyllä sukkia kuivumassa ja bluetooth-kaiutin pitämässä seuraa.

2015 Kaldoaivi.

2015 Kaldoaivin reissulta jäi käteen - tai siis jalkaan - tämän näköiseksi äitynyt jälki, jota lääkärissä epäiltiin jänisrutoksi. Lähti antibiooteilla, vaikka hento jälki polvitaipeeseen taisi jäädä loppuiäksi.

Niitä harvoja otoksia, kun valoa sattui olemaan tarpeeksi terävään kuvaan.

Majavan henkilökohtainen Olkiluoto. Valmistunee vuonna 2030. Ehkä.

Allekirjoittanut ja puoliso Tohloppijärven jäällä kävelyllä purevalla pakkassäällä.

Henkilökohtainen suosikkini kalaruokien suhteen: kirjolohesta itse tehty seljanka. Suosittelen!

Vaellus 2018

Kuten tavallista, niin kesän vaellusreissun suunnittelu alkoi hyvissä ajoin alkutalvesta. Tuli suunniteltua useita erilaisia reittejä Kaldoaiviin, sekä Tarvantovaaran erämaahan, joista ensin mainittu lopulta valikoitui lopulliseksi kohteeksi.

Alunperin lähtijöitä oli neljä, mutta useiden ikävien sattumusten kautta kokoonpano kariutui kahteen henkeen, joka myös samalla torpedoi aiemmin kaavaillun lennon erämaahan Sevettijärveltä, sillä kahteen mieheen lento tulisi vähän turhan hintavaksi.

Ensimmäistä kertaa siis näin pienellä miehityksellä matkassa, mutta tuskinpa se estää vaelluksesta nauttimista!

Kuten aiemmassa postauksesta jo kävi ilmi, niin reissukaveri on kalamiehenä ottamassa vasta ensiaskeliaan, jonka johdosta kävimme Seitsemisen Teerilammella yhden yön reissulla, jossa kaveri sai tuntumaa hieman harrastukseen ja välineisiin. Taitojen hiominen jatkuu vielä reissullakin, jossa ne toivon mukaan pistetään koetukselle useaan otteeseen harjusten ja taimenten toimesta. Parit blogiinikin raportoidut vaellusreissut kaveri on ollut mukana patikoimassa, joten sen suhteen kokemusta on.

Tämänkertaisen vaelluksen kohteesta ja päämääristä

Blogin pitkäaikaisemmat lukijat ovat lukeneetkin jo vuonna 2015 miten kuvailin Kaldoaivia ennen vaellusta, sekä raporttini tuon vuoden reissusta, joten tässä en siitä sen enempää kirjoittele.

Päämäärät ovat jälleen hyvin pitkälti kalastuspainotteiset. Teoriassa suunnitellun reitin varrella olevat vesistöt tarjoavat mahdollisuudet niin harjukseen, rautuun, taimeneen, kuin loheenkin. Eri asia sitten on, että mitkä ovat olosuhteet ja onnistaako kalamiehiä lainkaan.

Omalla kohdalla toiveissa olisi vihdoin saada se ensimmäinen mittataimen, mutta muutoin toiveeni menevät enemmänkin siihen, että kaveri saisi kalastuskokemuksen lisäksi saalista ja siten hieman enemmän kipinää kalastusharrastuksen jatkamiseen.

Tällä kertaa luvassa on ruhtinaallisesti yksi yöpyminen tuvassakin jossakin vaiheessa reissua. Tarkemmin en tälläkään kertaa reittiämme avaa blogissa, mutta tuolla suunnalla kulkeneet tunnistavat varmasti osan paikoista sitten kuvista.

Luvassa on myös allekirjoittaneen ensimmäinen vaellusreissu yöttömässä yössä. Lapissa on kyllä tullut käytyä tuohon aikaan, mutta ei kuitenkaan vaellusreissulla.

Viime kesän reissusta poiketen nuotiomateriaalia on paremmin tarjolla siinä mielessä, että puuta on - tavallaan. Kaldoaivin kirouksenahan on hallamittarin tekemät laajat tuhot, joten iso osa puustosta on pystyyn kuollutta ja lahoa koivua. No, saimme kuitenkin Paistunturin vähäpuisella seudulla useammat iltatulet aikaan, niin ei tämä huonommin ainakaan voi tällä reissulla mennä!

Kaldoaivin taimenta halsterissa

Muonituspuoli

No niin, tämän otsikon alla onkin tämän postauksen tylsin tekstisisältö. Pääruuat tällä reissulla tarjoilee Blå Band. Ei sentään sponsorin muodossa, mutta kuitenkin tällä kertaa päätimme kokeilla vetää koko reissun Blå Bandin retkimuonilla. Yhtenä syynä helppous, kun ruuanlaitossa ei synny tiskiä, kun riittää pelkkä veden keittäminen ja sen kaataminen pussiin, jonka jälkeen muutaman minuutin odotus. Toinen syy on tietty se nopeus. Leirin pystyttämisen jälkeen ei kauaa mene, kun keittää vain vedet ja hetken päästä voi jo tunkea muonaa ruokatorvea kohti, jolloin pääsee nopeammin kalaan!

Blå Bandin retkimuonaa

Työt ovat vieneet aikaa ja miehestä mehut sen verran tehokkaasti viime aikoina, että tehtävää ja ostettavaa on vielä aivan hemmetisti, vaikka reissu häämöttää jo parin viikon päässä. Pitäisi tässä viikon sisään suunnitella vihdoin mitä ostaa aamupalaksi ja välipaloiksi, joten niistä ei paljoa kerrottavaa tässä ole. Ensi viikonloppuun jää myös ensimmäinen testipakkaus. Hirvittää, kun ei koskaan ole ollut näin myöhässä näiden asioiden kanssa. Ehkä nämä tästä kuitenkin suttaantuu.

Mitä lähtee mukaan?

Tällä kertaa mukaan lähtee haspelivehkeet ja perhovehkeet jäävät kotiin. Niin vähän on viime reissuilla saanut itsensä keskittymään perhohommiin erämaassa, että päätin tehdä tämän ratkaisun, kun kaveriakin opastan samalla itse virvelikalastuksen suhteen.

Joitakin uusia Vibraxin ja Loton lippoja on vieherasiaan tiensä löytänyt, mutta ei mitään erikoisempaa kalastusvälinerintamalla, että erikseen siitä pitäisi mainita.

On tullut ostettua parit kevytuntuvatakitkin, joista toinen lähtee reissuun mukaan leiriolosuhteisiin lämmikkeeksi. Myös parit merinovillapaidat on tullut ostettua ja vielä pitäisi tilata merinovillaiset pitkätkalsarit. Merinovillarepertuaaria laajennettuani tällä kertaa fleeceä ei näillä näkymin taida lähteä enää mukaan kuin yksi paita. Ehkä ensi kesän reissulla ei sitten enää sitäkään.

Instagramissa blogiani seuraavat tietävätkin, että mukaan lähtee ensimmäiselle reissulle itselleni joululahjaksi ostamat kengät, eli Meindlin Dovre Extreme Widet. Instagramia kannattaakin käydä reissuni aikana tsekkailemassa, koska sinne saattaa välillä ilmaantua kuvia suoraan tunturista!

Ostoslistalla on vielä mm. uudet säärystimet, jousivaaka, uusia ziplock-pusseja, uusia drybageja, uusi puhelin ja uusi varavapa. Kyllä tässä vielä kiireiset pari viikkoa tulee, kun kesäloma alkaa vasta käytännössä sinä päivänä kun auton keula suunnataan kohti pohjoista.

Vielä siis pitäisi jaksaa pari viikkoa - tai jos sen oikein optimistisesti haluaa laittaa, niin 10 päivää - töissä ennen reissuun lähtöä. Miten lie työtapaturmariskin laita, kun miehen toinen jalka on jo selvästi Kaldoaivissa...

Auringonlasku Kaldoaivissa

Oi, Teerilampi, Teerilampi, oisit voinut olla anteliaampi

Kesäkalastuskauden avaus venähti vielä viime vuotistakin pidemmäs, mutta suuntana jälleen Teerilampi ja kohdekalana tietenkin kirjolohet.

Pääasiallinen syy reissulle oli kuitenkin kaverin ohjastaminen kalastuksen lumoihin, koska hänen kokemuksensa kalastajana on jäänyt lähinnä onkimiseen mökillä hyvin satunnaisesti ja myöhemmin kesällä suuntaisimme kaksin kalastuspainotteiselle reissulle vajaaksi pariksi viikoksi Lapin erämaille.

Ennen Teerilammelle suuntaamista piti kuitenkin ensin saada kaverille itse välineistö kuntoon, joten kävimme perjantaina visiitillä Motonetissä ja Hong Kongissa. Sopuhintainen setti saatiin kasaan Berkleyn Twilight Travelilla (213cm, 2-20g), Daiwan Ninja Black Gold Editionilla (2000), Wake Fast Touch-kuitusiimalla, lukkoleikareilla, kaksipuoleisella vieherasialla, sekä läjällä vieheitä.

Pikakelauksella perjantain ostosreissusta Teerilammen rantaan saapumiseen lauantai-iltapäivänä. Autopaikalla eräs nuorimies hypisteli kalastusvälineistöään. Utelin oliko tullut mitään, mutta kuulemma oli vasta hiljattain saapunut itsekin paikalle. Ostelimme Teerilammelle puhelimien välityksellä vuorokausiluvat auringon paahtaessa armottomasti taivaalta ja suuntasimme kohti lammen toista päätä, jossa laavukin sijaitsee. Jätimme kalastusvälineitä ja kameraa lukuun ottamatta kaiken toistaiseksi autolle, koska tässä vaiheessa oli vielä epävarmaa, että missä päättäisimme yöpyä.

Pitkospuita kävellessämme ohitimme pari helteessä kalastavaa ukkoa, joilla ei ollut toistaiseksi kertynyt tuolta päivältä kuin kokemusta. Teerilammen rannalla sijaitsevan vuokramökin porukka oli kuulemma saanut ainakin yhden kirjolohen.

Teerilammen toiseen päähän päästyämme astelimme rantaan, annoin kaverille muutaman neuvon ja ryhdyimme viskomaan vieheitä veteen. Minä suhteellisen itsevarmana viime vuoden Teerilammen reissun jäljiltä punaista Lottoa viskoen ja kaveri enemmänkin uusiin välineisiinsä totutellen.

Viskominen jatkui tovin jos toisenkin, kun mökin suunnalta kuului huutoa ja katseeni äänenlähteeseen suunnattuani verkkokalvoni välittivät aivoihin viestin, joka rekisteröi ihmisolennon haavaamassa kalaa vedestä. Eivät tainneet ahventa haavata. Kirjolohi oli siis ainakin jokseenkin syöntipäällä.

Hetken kuluttua viehettä jo vedestä nostaessani ylös koukkuun tarttui ahven. Kalahan sekin, mutta ahvenen perässä ei nyt oltu, joten irrotin kaikki kolme koukkua ahvenen suusta varoen ja päästin sen nauttimaan vapaudestaan.

Heittoja, heittoja, heittoja ja lisää heittoja heittojen perään. Aurinko porotti sen verran kovaa, että juomapullot lopulta tyhjenivät, joten oli tarve käydä autolla täyttämässä pullot vedellä. Pitkospuita pitkin kävellessämme rannalle oli saapunut keski-ikäinen nainen perhoa heittämään.

Autolla vettä tankattuamme ensin janoon ja pullot vielä täytettyämme lähdimme kävelemään takaisin lammen toiseen päähän. Hieman ennen laavua huomasimme, että laavulle oli ilmaantunut porukkaa ja nuotio paloi, vaikka oli metsäpalovaroitus.

Paikalle oli saapunut toista rantaa kiertäen keski-ikäinen pariskunta teini-ikäisen poikansa ja koiran kanssa. Poika kalasteli, kun muu perhe nautti selvästi olostaan kesäpäivän paahteessa luonnonhelmassa. Nuotio hieman ärsytti, mutta päätin toistaiseksi pitää kieleni kurissa, kun perheen isä kyseli oliko tullut kalaa.

Palasimme sen oleellisen äärelle, eli viehettä viskelemään. Kaverikin käytti ahvenen pinnan yläpuolella ja päästi sen sitten menemään.

Lukuisten paikanvaihtojen ja heittojen jälkeen siimani päässä kävi pikaisesti jokin, joka veti pienen hetken siimaa, käväisi pinnalla vettä loiskauttamassa ilmaan ja jatkoi sitten menojaan. Molskahdus heitti sen verran vettä ilmoille, etten voinut kuitenkaan olla aivan varma kalalajista. Muutaman pikaisen yrityksen jälkeen palasin laavulle hetkeksi, jolloin perheen isä kyseli sammuttaako nuotion vai jättääkö meille palamaan, jolloin totesin, että sammuttakaa vain, koska on metsäpalovaroitus, josta syystä me käymme lämmittelemässä omat ruokamme keittokatoksella. Perheen vanhemmat hieman hätkähtivät ja kävi ilmi, etteivät he tienneet, että metsäpalovaroituksen aikana ei saa tehdä tulia nuotiopaikalla.

Vaihtelimme muutamat sanat lisää ja kävi ilmi, että perheen poika oli saanut myös kirjolohen aiemmin. Lyhyehkön juttutuokion jälkeen he lähtivät suuntaamaan kohti kotia ja me jäimme itsepäisesti yrittämään onneamme. Muutamia ahvenia seuraili välillä rannan läheisyydessä vieheitämme ja muutama kävi koukkuunkin vielä kiinni, mutta kirjolohet vain molskauttelivat aina sen verran kaukana, ettei heittoetäisyyden riittävyys tullut kyseeseenkään sen hetkisiltä sijoiltamme.

Taivas meni hetkeksi pilvien peittoon ja viileä tuuli alko puhaltamaan pohjoisesta. Aluksi säänvaihdos oli erittäin tervetullut, mutta illan hiljalleen viiletessä, t-paidassa kalastellen alkoi lopulta tulemaan sen verran vilpoista, että päätimme lopulta lähteä hakemaan lisää paitaa päälle ja makkaraa paistamaan keittokatokseen, kun nälkäkin alkoi painaa. Hieman harmitti lähteä, sillä hieman ennen lähtöämme vedenpinta tyyntyi lähestulkoon peilityyneksi, joka kaiken järjen mukaan sai hyönteiset uskaltautumaan vedenpinnalle tanssimaan ja siten mahdollisesti kalat paremmin syönnille.

Keittokatoksella pääsimme helpolla, kun aiemmin tapaamamme nuorimies oli tyttöystävänsä kanssa juuri saamassa ruokiaan valmiiksi ja hiillos jäi meille käytettäväksi.

Jutustelimme jälleen kalansaannista, mutta häntäkään ei ollut lykästänyt. Aiemmin tapaamamme perhokalastaja oli kuulemma karkuuttanut pari kirjolohta ja lopulta saanut yhden ylöskin. Totesimme, että ikävä kyllä nyt taitaa olla samaan aikaan syöntipäällä sekä kalat, että kalamiehet.

Makkarat syötyämme otimme rinkat matkaan ja palasimme laavulle. Laavun sijasta päätimme kuitenkin pystyttää teltan, koska se oli kuitenkin tarkoitus tehdä joka tapauksessa jossain vaiheessa reissua ihan jo siksi, että kaveri saa kosketuspintaa tulevan Lapin reissun ajan väliaikaisena kotina toimivaan asuntoon. Kuten tavaksi on tullut, niin teltan pystytettyämme laittelin valmiiksi myös makuualustat, makuupussin ja tyynyn, jotta väsymyksen yllättäessä ei tarvitse kuin käydä telttaan makuulle ja nukahtaa.

Näistä ei ollut tällä kertaa apua

Heittelimme vielä jonkin aikaa, kunnes pitkään jatkunut seisoskelu ja kävely alkoi painaa sen verran, että istahdimme nuotiopaikan penkeille juomaan oluet. Eipä pitkääkään aikaa kulunut, kun totesimme nukkumaanmenon olevan tosiasia ja kävimme vaakatasoon makuupusseihimme.

Aamulla heräilimme kahdeksan aikoihin ja keittelimme ensitöiksemme Trangialla vedet aamukahveja varten. Niukahkon aamiaisen jälkeen palasimme jälleen kalastuksen pariin, mutta sama tarina vain jatkui. Ei rantavedessä viehettä seuraavaa ahventa erityisempää tapahtumaa.

Uusi sukupolvi

Puolenpäivän aikaan pakkasimme tavaramme ja palasimme autolle. Suuntasimme vielä keittokatokselle tulet laittamaan makkaroille ja odotellessa yrittämään vielä viimeiset kerrat onneamme kirjolohien suhteen. Vaan ei, niin ei. Lopulta keskityin enemmän kävelemään kameran kanssa lähitienoolla, kuin vapaa heiluttamaan, kunnes palasimme autopaikalle autoja pakkailemaan. Menopelit pakattuamme jäimme vielä hetkeksi juttelemaan, kunnes päätimme lähteä kotejamme kohti eri suuntiin. Kaverille toki kertyi hyvää kokemusta, vaikkakin kirjolohi siiman päässä olisi kerryttänyt vielä parempaa kokemusta. Viimeisessä kuvassa kiteytyykin sopivasti allekirjoittaneen kesäkalastuskauden 2018 avaus:

Lippa lentää, mutta saalista ei tule - Miten parantaa saaliin saannin todennäköisyyksiä Lapin vaelluksella

Monesti varsinkin satunnaisesti virveliä heiluttelevat luottavat siihen, että silloin kun jaksetaan se virveli kaivaa esiin, niin kunhan nyt heitetään jotakin viehettä satunnaiseen ilmansuuntaan rannalta, niin kalaa tulee, mikäli se viehe vaan ui vedessä. Varsinkin kun kerran Lappiin asti lähdettiin.

Joskus toki voi sattumankaupalla hyvä tuuri käydä näinkin, mutta näin hyvin pitkälti kalastuksen ympärille vaellusreissuni suunnittelevana ajattelin jakaa joitakin neuvoja ja vinkkejä sen suhteen, miten optimoida kalansaantia erämaavaelluksella.

Satunnaisempikin kalastaja voi parantaa mahdollisuuksia jalokala-ateriaan reissulla, kun pistää hieman enemmän ajatusta tekemiseensä, joten silmät tarkkana ja puhdistakaa ne korvantaustat, jotta sinne korvan taa mahtuu muutamia vinkkejä tulevia reissuja varten!

Huomionarvoista toki on, että tämä blogipostaus ei suinkaan sisällä kaikkia mahdollisia tapoja ja keinoja sen saannin parantamiseksi, mutta näillä pääsee jo hyvään alkuun. Varusteisiin en tässä kirjoituksessa ota kantaa. Jo ihan aiheen laajuuden vuoksi se lienee ennemmin oman blogipostauksensa arvoinen Joskus™.

Suunnittelu kartan ääressä

Kuten onnistuneen vaellusreissunkin suhteen, niin kalastuksenkin suhteen homma starttaa jo kotipäätteen äärellä, netissä karttasovellusten parissa ja vähintään kuukausia ennen varsinaista koitosta.

Eikö muutama päivä tai viikko ennen reissua sitten muka riitä? No, hyvällä tuurilla voi riittääkin. Mikäli tosiaan haluaa parantaa todennäköisyyksiä tartuttaa reissulla siiman päähän eväkkäitä, niin kannattaa nähdä enemmän vaivaa. Varsinkin jos alue ei ole ennalta - etenkään kalastuksellisesti - tuttua, niin kannattaa panostaa pidemmän aikaa siihen, että tutkii halutulta alueelta sellaisia vesiä, joissa pitäisi olla sen lajin kalaa, jota tahtoo kalastamaan.

Mitä intensiivisemmin ja pidempään jaksaa tehdä taustatutkimusta, niin sitä paremmat ovat lähtökohdat. Hyvin usein itsellenikin käy niin, että ensimmäisenä suunniteltu reitti vaihtuu, kun pidemmän suunnittelun päälle huomaa, että aiemmin potentiaaliseksi kalapaikaksi oletettu vesistö ei olekaan enää nykyään vaivan arvoinen tai jonkin matkan päästä löytyy huomattavasti parempi vaihtoehto. Monesti suunniteltu reitti vaihtuu aivan toiselle puolen kyseistä erämaa-aluetta tai jopa aivan kokonaan toiselle erämaa-alueelle.

Ensinnäkin kannattaa hyödyntää netissä käytyjä keskusteluja, blogeja ja videotallenteita muiden kalastajien kokemuksista kyseiseltä seudulta.

Voit löytää kuvia taimenista, harjuksista ja rauduista, joiden saantipaikkaa ei välttämättä suoraan kerrota, mutta pystyt päättelemään suurpiirteisen alueen, jonka sisällä se saantipaikka sijaitsee, kun seuraat tekstiä ennen ja jälkeen kyseisen kuvan.

Vinkkejä kalan saantipaikasta voi saada myös itse kuvasta, kun katsoo sen kalan ja sitä pitelevän henkilön ohi sinne taustalle. Maastosta ja vesistön rantaviivasta voi monesti löytää niin varmoja vinkkejä, että lopulta voi olla varma siitä, että on löytänyt juuri sen kuvan paikan. Sama tietenkin pätee myös videotallenteisiin.

Yksi tapa etsiä kartalta potentiaalisia paikkoja on esimerkiksi katsoa, josko alueella sijaitsee jokin kalliimman puoleisen erillisluvan vaativa joki, kuten vaikkapa Näätämö tai Vetsijoki. Mikäli ei halua laittaa suuria summia rahaa näillä kalastukseen ja haluaa pysyä erämaan rauhassa, niin kannattaa katsella kartalta tällaisten isompien jokien sivuhaaroja ja seurata minne ne johtavat. Luonnollisestikaan kalat eivät pysy yhdellä lupa-alueella vain siksi, että se on kalliimpaa lupa-aluetta, vaan ne liikkuvat myös joen sivuhaaroissa. Sieltä löytynee varsin potentiaalista paikkaa vavan vispaamiselle.

Ilmakuvaa eräästä potentiaalisesta koskipätkästä

Erittäin tärkeää on myös hyödyntää karttasovelluksen ilmakuvia ja tarkastella niitä valittuja kalastusvesiä tällä tavoin. Etenkin jos niihin on päädytty omin päin, ilman varmuutta niiden kalastosta. Ilmakuvista saa kaikenlaista informaatiota, kuten esimerkiksi sen, että onko järvi liian matala, missä menee matalan ja syvän raja, sekä missä päin järveä sen matalan ja syvän voi tavoittaa parhaiten.

Liian matalat järvet kannattaa unohtaa, sillä niistä ei mittakalaa juuri löydy. Toisinaan järvet voivat olla niin matalia, että kesällä veden lämpötila niissä nousee liian korkeaksi ja silloin siellä ei juuri mikään viihdy.

Kartalta löytyy myös tieto siitä, että miten helposti tai vaikeasti rannat ovat kalastettavissa. Monien jokien ja järvien rannat ovat niin märkää suota, että ne vaativat alakroppaan sen mukaiset varusteet tai joskus jopa estävät rannalle pääsyn täysin varusteistakin huolimatta. Vastarannalla tilanne voi olla aivan toinen ja siksi tämäkin asia pitäisi ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jolloin voidaan esimerkiksi ylittää joki jo kilometrejä aiemmin, jotta päästään sinne vastarannalle sellaisesta kohtaa, että sinne pääsee kahlaten.

Leiripaikan valinta

Huolella ja ajatuksella valikoitu leiripaikka voi parantaa kalansaantia huomattavasti. Leiri on hyvä pystyttää potentiaalisen kalapaikan välittömään läheisyyteen. Siis siten, että jos kyseessä on vaikkapa järvi tai joen lompolo, niin teltalta tulisi olla erittäin hyvä näkyvyys veteen, jotta sieltä voi tarkastella vedenpintaa. Usein raudun ja taimenen kanssa täytyy odottaa juuri sitä oikeaa hetkeä, kun niillä alkaa ruokailu. Silloin vedenpinnalle ilmestyy renkaita, eli tuikkeja, kun kalat alkavat nappaamaan pinnalta hyönteisiä ravinnokseen.

Pahimmillaan tämä voi kestää vain joitakin minuutteja, joten vavat on oltava tässä vaiheessa jo valmiina odottamassa tätä hetkeä, jolloin sen voi vain napata käteen ja kiirehtiä rannalle. Sanomattakin lienee selvää, mutta sanotaan nyt kuitenkin, että älä silti juokse sinne rannalle tai muutenkaan pidä mekkalaa, vaikka kalojen syönnin aiheuttama kutkutus antaakin syytä ilakointiin.

Leiripaikka rautujärven rannalla korkeammalla tunturissa

Jos pidät leiriä useamman yön samassa paikassa, niin voit välillä kävellä leiristä useammankin kilometrin päähän tarkastamaan jonkin toisen järven tai joen ja kun palaat sieltä leiriin istuskelemaan nuotiolle tai ruokaa laittamaan, niin kannattaa vähän väliä suunnistaa katse sen lähivesistön suuntaan ja tarkkailla vedenpintaa, jolloin voit hyödyntää sen pienen aikaikkunan, kun kalat tulevat parvina ruokailemaan ja näet paljailla silmillä missä ne ovat.

Ja jotta päästään heittelemään niitä kaikista potentiaalisimpia vesistöjä kunnolla, niin niiden rantaan leiriytymiseen on hyvä varata 2-3 yötä aikaa. Yksi yö per kohde menee hosumiseksi, eikä näin ehdi panostaa kalastukseen juuri lainkaan. Itse jätän vain aivan vähiten kiinnostavimpien vesistöjen kohdalle yhden yön leiripaikat ja suurin osa sitten 2-3 yön leiripaikkoja. Yhden yön leiripaikat luonnollisestikin sijaitsevat reissun aivan alkupäässä, sekä loppupäässä, mikäli patikoidaan samaa reittiä myös paluumatkalla. Parhaimmat kalapaikat kun eivät kovin lähellä autoteitä ole.

Kun on ensin kävellyt 25 kilon rinkka selässä toistakymmentä kilometriä tuntureita ja soita, niin sen jälkeen ei ihan hirveästi riitä aika tai puhtikaan kalastukseen, joten panosta välipäiviin patikoinnista, jotta voit panostaa siihen oleelliseen!

Tärkeimmät heittopaikat

Summissa vieheen heittäminen veteen on vähän kuin ammuskelisi sorsametsällä satunnaisiin suuntiin haulikolla ja toivoisi, että joku kerta sattuu lentämään ohi sorsa juuri oikealla hetkellä.

Järvillä kannattaa heitellä matalan ja syvän rajaa, josta useimmat tärpit tuntuvat tulevan. Nämä pitääkin olla jo ennalta tiedossa, kuten ylempänä mainitsin. Joskus syvän ja matalan rajan voi havaita rannalta käsinkin, mutta siihen en luottaisi niin paljoa, että jättäisin tutkimatta asiaa etukäteen.

Koskipätkää Ylä-Lapissa

Kaikki isommat kivet, jotka jäävät osittain tai kokonaan pinnan alle, ovat hyviä suojapaikkoja kalalle lepäämiseen tai saaliin väijymiseen, joten niiden vierustat kannattaa heitellä huolellisesti. Näitä ei kartalta etsitä, vaan nämä nähdään rannalta käsin ja tartutaan sitten toimeen.

Samaan tapaan toimitaan kaiken muunkin suojaksi kelpaavan kanssa. Lompoloon kaatunut koivunrunko tai vain sen ylle, matalalle taipunut oksisto tarjoaa suojapaikan kaloille ja sen vierustat kannattaa ehdottomasti heitellä. Lompolot ylipäätään kannattaa myös aina tarkistaa. Lompolo on siis järvimäinen tai lampimainen suvanto joen varrella. Syvässä montussa hiljempaa virtaava vesi voi monesti yllättää isollakin taimenella.

Kovempaa virtaavassa vedessä (lue: koskessa) pinnan yläpuolelle ulottuvat, isot kivet ovat herkullisia heittopaikkoja. Alaspäin virratessaan kivi tappaa virran liikkeen siten, että kiven taakse alavirran puolelle jää suunnilleen kiven levyinen pieni alue, jossa veden pinta ei juurikaan liiku. Näitä kutsutaan peileiksi ja erityisesti koskikalastuksessa nämä paikat ovat niitä, missä isommat kalat väijyvät pienempiä kaloja ja/tai pysähtyvät siihen hetkeksi lepäämään, ennen kuin jatkavat taas matkaansa ylävirtaan.

Huomionarvoista myös on, että kun olet heitellyt niitä peilejä läpi, niin palaa niille uudelleen ja kokeile vielä. Välillä käy niin, että sillä aikaa sinne onkin ilmestynyt harjus tai taimen saalista kyttäämään tai hetkeksi lepäämään.

Sitä kohtaa, mistä koski alkaa yläjuoksulla, kutsutaan niskaksi. Kun koski päättyy, virran voima heikkenee ja siitä vesi lipuu hiljaa virtaavaan veteen, kunnes kosken virran vaikutusta vedenpinnassa ei enää näe. Tätä kutsutaan kosken loppuliu'uksi. Niska ja loppuliuku ovat peilien lisäksi ehdottomasti parhaat paikat saada kala koskikalastuksessa.

Asenne

Monesti suurimpia esteitä kalansaannin tiellä voi olla asenne. Muutama heitto ja luovutus ei riitä. 3-8 tuntia päivässä aktiivista kalastusta alkaa olemaan kohdillaan. Ei tietenkään käy kiistäminen, että se luovutus tulee nopeammin vastaan sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole hallussa syvempää kokemusta tällaisesta kalastuksesta. Ensimmäisen kerran kun itse menin lujaa pauhaavan kosken rantaan vapa kädessä, oli aika toivoton olo ja päässä pyöri vain ajatus, että "tuonneko jonnekin muka pitäisi heitellä?" ja sinne pauhaavaan koskeen vieheen heittäminen tuntui täysin merkityksettömältä. Ymmärrys koskikalastuksesta oli niin vähäistä, että olin 110% varma, että siitä heittelystä ei saalista tule.

Sen reissun jälkeen lainasin kirjoja kirjastosta koskikalastukseen liittyen, sekä googletin asiasta vimmatusti. Pieni opiskelu auttoi kummasti ja nykyisin viihdyn koskella moninkertaisesti enemmän kuin muualla. Koen, että koskea pystyy lukemaan paremmin pelkästään silmin, kuin esim. järveä, saatika merta. Koskessa kaikki (no okei, jonkin verran koskesta riippuen) on sinun ja vieheesi ulottuvilla. Siis juuri ne paikat, minne kannattaa heittää. Järvellä periaatteessa samaan suoritukseen tarvitaan vene ja kaikuluotain - tai vähintäänkin jonkinlainen syvyyskarttasovellus.

Keskittynyt kalamies

Kun tietää mitä tekee, niin motivaatio tekemiseen on huomattavasti parempi ja sitä kautta tulee myös niitä onnistumisia, joiden myötä motivaatio paranee entisestään ja halu oppia vielä enemmän kasvaa kasvamistaan.

Mutta näilläkään tiedoilla ei voi välttyä siltä tosiasialta, että joskus ei vain mene asiat kuten haluaisi tai kuten kaiken järjen mukaan pitäisi mennä. Kuuden tunnin heittelyn päätteeksi tuloksena onkin muutama pohjaan jäänyt Bete Lotto ja rakot kantapäihin. Siitä ei kuitenkaan pidä vetää hernettä nenään, vaan palata leiriin nuotion äärelle istuksimaan ja nauttimaan olostaan erämaassa ja palata kalastuksen pariin taas seuraavana päivänä - tai miksei jopa jo illan tai yön aikana uudelleen, jos iltanuotiolla istuksiessa leirin lähijärven pinnan täyttääkin yhtäkkiä taimenien kymmenet tuikit!